VOIT EDETÄ KESKUSTELUSSA PAINAMALLA LAUSETTA, JOLLA ON KOHOSTEVÄRI.
JOS LAUSEITA ON USEAMPIA, VALITSE KLIKKAAMALLA SE, JOKA KIINNOSTAA TAI MIELLYTTÄÄ SINUA ENITEN.
TEKSTIN VOI LUKEA UUDESTAAN ERI TARINALANKOJA SEURATEN.
TÄMÄ ON AUTOMAATTINEN MODERAATTORIN HUOMAUTUS. ET VOI VASTATA TÄHÄN VIESTIIN.
Istut vanhalle läppärille, jonka näyttö on teipeillä kursittu ja joka vaikuttaa vetelevän muutenkin viimeisiään.
Se muistuttaa sinua niistä nuoruuden päivistä, jolloin läppäri tai tabletti sai maksaa maksimissaan 200 euroa, ja jonka käyttöiän päättymisen saattoi nähdä ostohetkellä horisontissa. Tällaiset läppärit päätyivät lopulta kirjapainoiksi, oven väliin kiiloiksi muutettaessa tai pikkuserkulle läksykoneeksi.
Tutkit näyttöä ja huomaat, että joku yrittää tavoitella sinua.
Ruudun alaosassa välkkyy palkki saapuneen viestin merkiksi.
Avaat viestin.
Anonyymi kirjoittaa:
"Viimeisin kirjautuminen tällä laitteella lokakuussa 2000? [[Sä oot ollu aika pitkään poissa.]]"Anonyymi kirjoittaa:
"Mä oon ootellu sua täällä... musta alko tuntuu, ettet sä koskaan tulis takasin. [[Ettei meistä koskaan kumpikaan palaa.]]"Katsot viestejä hetken, kunnes asetat sormesi vieraan tietokoneen vieraalle näppäimistölle.
[["Palaa minne?"]] Kysyt.Anonyymi kirjoittaa:
"Tälle koneelle! Muistatsä mua?"
[[... En mä muista.
Kuka sä oot?->"En taida muistaa. Kuka sä olet?"]]Anonyymi kirjoittaa:
[["Tehtiinkö me yhdessä niitä fanikotisivuja?"]]Et vastaa.
Odotat, että hän kirjoittaa lisää.
Anonyymi:
[["Sä rakensit sinne oman keskustelufoorumin. Ja musta tuli ylläpitäjä."]]Kirjoitat:
"Mä muistan tehneeni kaikenlaisia sivuja, mutta mun on ihan totta vaikeaa muistaa enää sua. Sori."
Hetkeen anonyymi ei kirjoita mitään, mutta vastaa sitten, kuin kevyestä loukkauksesta toipuneena.
Anonyymi:
"Muistatsä ne sun kotisivut kuitenkin?"
Et vastaa, ennen kuin hän kirjoittaa lisää.
Anonyymi:
"Mä muistan sun Final Fantasy 7 -kotisivut."
Kirjoitat, epäröiden:
"Ne oli mun jonkinlainen magnum opus."
Anonyymi:
"Joo. Oli kyllä."
Kirjoitat:
"Miten sä voit muistaa ne? Kuka sä oikeasti olet?"
Anonyymi:
"No ne teki muhun niin uskomattoman vaikutuksen. Kun ne sivut avasi, keskelle avautui näkymä Midgarin kaupungista yläilmoista katsottuna. Kaikki ne kaupungin valot, ja tehtaat, jotka pumppasi planeetan ydintä, ja loi kaupungin ylle kelmeän vihreän sumun."
Kirjoitat:
"Mutta nää ei ollu ne kotisivut joita me tehtiin yhdessä. Mitä ne oli?"
Anonyymi:
"Ne oli ne Evanescence-fanisivut."
Sinä:
"Aah. Mä muistan ne.
Mutta en sua.
[[Ollaanko me koskaan nähty? Siis oikeassa elämässä?->"Ollaanko me koskaan tavattu?"]]"Anonyymi kirjoittaa:
"Mä näin sut kerran kirjastossa. En moikannu tai mitään. Katselin vaan kun luit tosi keskittyneesti. Ois pitänyt tulla sanoo moi. Mut mua jotenkin hävetti.
Et se millainen mä olin IRL.
Mä en muista mitä sulla oli kädessä. Katsoin että oliko se joku sarjakuva.
Mä muistan kun sä kerroit että sä luet Sofian maailmaa ja mulle tuli sellainen olo, että mä olen yhden askelman matalammalla. Katoin sua ihaillen alemmalta portaalta et aa.
Et tollast varmaan on olla aikuinen, tai ajatella niinku aikuinen, ihan kummalla abstraktiotasolla, ihan kuin sulla olisi ollut telepaattisia kykyjä. Sä pystyit ymmärtää niiden kirjoittamia ajatuksia.
Aloit lukea kirjallisuutta, joka oli muodoltaan sellaista, ettei aikuisten tarvinnut enää polvistua meidän lapsellisten ajatusten tasolle, ymmärtää teiniajan tuskaa, yksinäisyyttä tai muuta."
[[Keskeytä: Sä oot miettinyt tätä aika kauan.]]
[[Anna jatkaa kirjoittamista.]]
Anonyymi kirjoittaa:
"Mä koen, että se oli jostain ihmeen syystä tosi käänteentekevä juttu meidän ystävyydessä. Vähän samanlainen, kun jossain vaiheessa mun silloinen paras kaveri sanoi mulle välitunnilla, ettei halua enää leikkiä. Että mä voin hänen kanssaan vielä keinua, mutta muuten se haluaa vaan hengailla.
Mä muistan sen jälkeen alkaneeni rajata omia harrastuksia ja tekemisiä kategorialla "lapsellinen puuhastelu" ja "aikuismainen hengailu". Turvallisia ja aikuismaisia tekemisiä olivat esimerkiksi urheilulliset harrastukset, poislukien ruutuhyppy, kymmenen tikkua laudalla ja hippa.
[[No sitten me vaan patsasteltiin siinä keinulla koko loppuvälkkä...->Anna jatkaa kirjoittamista.]]"Anonyymi kirjoittaa:
"Sä kerroit mulle Sofian maailma -kirjasta sähköpostilla kun oltiin kesälomilla eri kaupungeissa, olit joutunut kesäduuniin tosi nuorena. Me käytiin keskustelua Luukku.comissa, kunnes sanoit et nyt täytyy vaihtaa koko tiliä, oot valinnut niin vitun hölmön käyttäjänimen, ettet voi hakea mitään koulua tai töitä sillä.
Jotenkin sillon vielä kaikki mitä laitto internetiin tuntui pysyvältä, ihan eri tavalla ikuiselta kuin nyt... kunnon kumileimasimelta, mua kutsuttiin vuosia mun irc-nimimerkillä, jossa oli z-kirjain. Jotain arziiii tai ozzi. Nyt noi nimet on pyyhkiytyneet pois. Jääneet jonnekin digitaaliseen kumpupilveen... eikä uusia lempinimiä enää oikein synny.
Tavallaan mä kaipaan sitä ala-asteen tapaa antaa heti ensi tilassa jokaiselle luokkakaverille uudet nimet. Että jos olit vaikka Daniel ni etpä ole enää. Että sä oot Dansku, ja se oli sellaista yhteisöllistä hyväksyntää. Kaikki ei ees tajunnut että jos joku puhui Danielista että kuka se on.
No mutta.
[[Sen kesän jälkeen susta ei oikein kuulunut. Sun sähköposti muuttu. Sun nimi muuttui. Mun viestit tuli bumerangina vanhasta sähköpostista takas.]]"Vaikka ponnistelet, et muista tätä kanssasi keskustelevaa ihmistä.
Ei kai hän ole joku stalkkeri? Tai botti?
Huijari, narri.
Samanaikaisesti tunnet outoa kaipuuta asioihin, joita hän on nostanut esille. Sofian Maailmaan, filosofian historiasta kertovaan nuortenromaaniin, jonka oli kirjoittanut norjalainen kirjailija Jostein Gaarder joskus yhdeksänkymmentäluvulla...
Anonyymille tyypille vastailu tuntuu luontevalta, ja vie sinut aikoihin, jolloin yritit olla ircissä ja MSN Messengerissä nokkela.
Takaraivoasi kihelmöi.
Mietit seuraavaa askelta.
Ajasta, josta hän puhuu, on kymmeniä vuosia.
Kummallista. Aivan kuin kaikki ajatuksesi muodostuisivat vain tekstiksi näytölle sitä mukaa kun ajattelet ne.
Kuka tätäkin ohjaa?
Kuka on tämän kokeilun takana?
Kuka on virtuaalinen kertoja?
Kohautat olkapäitäsi. Olet päättänyt jatkaa jutustelua:
[[Mä haluaisin jatkaa keskustelua tosta Sofian maailmasta.]]
[[Mä en kyllä muista lukeneeni Sofian maailmaa, sä sekotat mut. Mä luin Tuija Lehtisen Laura-kirjoja, luitko sä niitä?]]
[[Mun on vähän vaikea kuvitella itseni lukemassa Sofian maailmaa - mä tulin kirjastolle lähinnä pelaamaan... Esimerkiksi Sims Safaria ja varsinkin sitä ysärin Doomia.]]
[[Palaa koko teoksen alkuun.->Aloitus]]Kirjoitan:
"Muistan lukeneeni Sofian maailmaa ehkä vuoden, pari nuorempana kuin se päähenkilö, joka oli kai 14. Ennen rippikesää.
Mä muistan siitä kirjasta vahvasti sen kohtauksen, jossa Sofia löytää eteisen lattialta kaksi itselleen osoitettua kirjettä. [[Toisessa lukee: kuka sinä olet? Ja toisessa luki: mistä maailma tulee?]]"
Anonyymi kirjoittaa:
"Mäkin yritin lukea sitä silloin, mutta koin että luin sitä pinnallisesti juonitasolla. Halusin vaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vasta jälkikäteen havahduin siihen, että viisikymppinen mies lähestyy teiniä, melkein lasta.
Silloin lukiessa se tuntui tavallaan aika hyvältä. Kuinka viisikymppinen fiksu ihminen antaa jakamattoman huomionsa sille päähenkilölle.
Ja vaikka mitään niiden välillä ei tapahdu ja Sofian tarina paljastuu jonkinlaiseksi huijaukseksi, mua ärsyttää nyt et toi asetelma vahvisti ajatusta miesauktoriteetista ja naivista nuoresta naisesta, tai siis tytöstä. Lapsesta, joka on oppimatkalla. Mulle tulee mieleen et voisiko tän tilanteen kääntää päälaelleen. Ajatella niin, että 14-vuotiailla olisi viisikymppisille aikuisille opetettavaa?"
Kirjoitat:
"Mä oon samaa ja eri mieltä. Kyllähän tämä varsinaisen kirjan Alberto on valmis ottamaan myös Sofian ajattelua vastaan. Hän raamittaa sen oman opetuksen filosofian historiaan eikä koskaan kuvittele, että olisi sitä lähdemateriaaliaan viisaampi. Keskustelu sujuu Sofian tahtiin, ja on polveilevaa. Sofia saa koska tahansa esittää kriittisiä kysymyksiä. Koska tahansa keskeyttää, luovuttaa tai vaan lakata vastaamasta. Lopulta Sofiahan on se, joka lähtee uskaliaasti selvittämään lisää kirjeiden lähettäjästä. Mut loppua kohden ne Sofian kysymykset muuttuu aika myötäileviksi sen sijaan, että hän haastaisi sitä omaa mestariaan. Kai siinä kirjan lopussa oli vaan pakko saada ne juonenlangat yhteen ja Sofiasta tuli entistä kisällimäisempi, opettajaansa seuraava henkilö."
Anonyymi kirjoittaa:
"Sofia valehtelee äidilleen Albertosta."
Kirjoitat:
"Se oli musta upeaa siinä kirjassa, että se äiti otti niin paljon siinä tilanteessa roolia. Kaunokirjallisuudessa esiintyy niin paljon sitä, että vanhemmat pysyvät taka-alalla. Tässä äiti mun mielestä tosi järkevästi puuttui Sofian myöhästelyihin ja katoiluun.”
Anonyymi:
”Eikö Sofia siis aika varhaisessa vaiheessa alkanut karkailla viisikymppisen tuntemattoman miehen luokse?”
Kirjoitat:
”Alkoi. Ja mä tiedän, että mä olisin tehnyt teininä aivan vastaavalla tavalla. Lukiessani olin Sofian ja Hilden kanssa samanikäinen, äärimmäisen utelias, auktoriteettivastainen ja tiedonjanoinen. Mun mielestä ne on kirjan parhaita kohtauksia, kun Sofia ensimmäisen kerran lähtee lähimetsään etsimään kirjeiden lähettäjää, löytää järven, soutaa sen yli ja löytää hiljaisen rantamökin lähettämättömine kirjeineen.”
Anonyymi:
”Mut voiks tällaiseen kannustaa nuortenkirjassa?”
Kirjoitat:
”Nykyään varmaan ei.”
Anonyymi:
”Mä ainakin imin kaikki esimerkit Disney-piirretyistä ja kirjojen päähenkilöistä. Kenelläkään muulla ei ollut muhun valtaa.”
Kirjoitat:
"Mä oon myös sitä mieltä, että nuortenkirjallisuudessa täytyy esittää maailma sellaisena kuin se on, ja antaa sen päähenkilön myös mokailla. Jos nuortenkirjojen tehtävä olis puhtaasti kasvatuksellinen, niistä jäis puuttumaan taiteen riskit. Ne eivät olisi enää taideteoksia."
Anonyymi kirjoittaa:
"Mä haluaisin puhua sun kanssa vielä myöhemmin tosta arveluttavuudesta. Ennen verkkoa meillä tietenkin oli arveluttavia elokuvia, kuvataidetta, tietokonepelejä, uutisia ja kirjallisuutta. Kyllä mulla oli pääsy meidän kirjahyllyyn, missä oli Lolita ja jotain eroottista kirjallisuutta. Mut sit netin myötä meidän eteen lävähti pimeä. Yhtäkkiä mä pystyin yhdellä hakusanalla löytää sellaisia asioita, jotka häiritsee mua edelleen. Niiden rinnalla kaikki nuortenkirjallisuus on aika kesyä."
Kirjoitat:
"Kaikki muuttui vaarallisella tavalla suoraviivaisemmaksi, helpommaksi."
Anonyymi kirjoittaa:
"Mä näin mun ensimmäisen onnettomuusvideon, jossa kuolee ihminen, jollain kirjaston päätteellä. Mut nyt mä vedin tän tähän mun mustaan. Näihin kuviin. Anteeksi. Jätetään tää aihe tähän. Voinko kysyä, että minkälainen sun kokemus Sofian maailmasta oli?"
Kirjoitat:
"Muistan kans ennen jotain työvuoron alkamista, kun esihenkilö ojentaa puhelimensa, jossa on giffi yhden poliittisen johtajan teloituksesta. Mulla oli koko päivän erittäin ahdistunut olo. Eli sitä väkivaltaa ei tarvinnut edes etsiä. Riitti, kun joku siinä lähellä nautti sadistisesti sellaisesta aineksesta."
Anonyymi kirjoittaa:
"Tää keskustelu ajautui nyt tosi darkille raiteelle."
Kirjoitat:
"Sä halusit kuulla mitä mä oon Sofian maailmasta mieltä? Odotas, mun täytyy hetkeksi pysähtyä.
Ensinnäkin. Mä opin siitä kirjasta aidosti todella paljon. Nyt toki jälkikäteen oon vähän kriittinen, siinä on todella paksun patriarkaalinen se näkemys maailmasta. Asioiden järjestys kuvataan miesten käsitysten mukaan. Siinä ei taida olla yhtäkään naisfilosofia, mutta esimerkiksi aristoteelinen käsitys naisistia jonain viljavana vastaanottavana maana kyllä kernaasti kerrotaan, ja myös muiden miesfilosofien käsitykset naisista. Eläimet laskettiin karjan asemaan. Mitään ei kirjassa sinällään haastettu, vaikka Sofia saa vastata vapaasti kyllä kysymyksiin. Mikä on Sofian tai Hilden idea ja käsitys lopulta maailmasta, jää hämäräksi."
Anonyymi:
”Jos muistan oikein, niin se kirjan loppu on ihan insane.”
Kirjoitat:
”Joo, ne hahmotkin toistelee koko ajan, että tää on ihan hullua. Ja lopulta Sofia itse paljastuu sepitteeksi. Kirjan hahmoksi, jolla on kuitenkin jonkinlaisia mahdollisuuksia kurotella ulos varjomaailmastaan.”
Anonyymi:
"Miten mä muistelen, että tälle oltiin kans tehty PC-peli?"
Kirjoitat:
"Siis mä muistan pelanneeni todella häröjä filosofisia pc-pelejä, joita lainailtiin kirjastosta niistä kartonkibokseista. Tätä en muista pelanneeni."
Anonyymi:
"Mun teoria on, että jossain vaiheessa pelit otti vielä paljon mallia kirjallisuudesta ennen kuin ne pyrki olee elokuvallisia FMV-pelien myötä."
Kirjoitat:
"Mä oon tosi rasittava ihminen nyt, mutta ennen kestettiin sitä, että informaatiota syötettiin niin paljon tekstinä. Pelaajat tiesi, että pitkäjänteinen keskittyminen palkittaisiin. Että teksti sisältäisi vihjeitä puzzlejen ratkaisuihin, sijainteja ja olennaista tietoa tarinan kannalta..."
Anonyymi:
"Se taisi olla juuri tuollainen, se Sofian maailma -pc-peli. Muistan sen mysteerisyyden - kaikki info tarjoiltiin yhdeksänkymmentäluvulla mysteerisen huntumaisen verhon takaa, klassiset kysymykset olemassaolosta olivat WOW - ja luettavaa oli paljon. Muistan jonkun keskusvalikon joka rakentui kuin talo. Jokainen huone tarkoitti uutta kysymystä. Ehkä yhtä puolta Sofian tai Hilden persoonasta."
Kirjoitat:
"Kai koko pelin ajan soi jonkinlainen eksoottinen huilumusiikki?"
Anonyymi:
"Sun on pakko vilkaista tätä. Koko peli löytyy Youtubesta."
Kirjoitat:
"Soiko huilu."
Anonyymi:
"Jonkinlaiset tuulikellot sellaisen rauhoittavan ambient-taustan päällä. Ja tää on nimenomaan sinisen mysteerinen ja välkähtelevä kuin CD-levyn alapuoli. Tässä edetäkseen pitää klikata ilmassa leijuvia turkooseja kysymysmerkkejä. Keskellä lukee että What am I ?"
Kirjoitat:
"Pitääpä googlettaa jossain vaiheessa."
Anonyymi:
"Joku istuu tässä pelissä koneen ääreen ja alkaa saada sähköpostiviestejä ja kirjeitä tuntemattomalta lähettäjältä."
Kirjoitat:
"Hetkinen, onko tämä meidän istunto toisinto Sofian maailmasta?"
Anonyymi:
"Mitä mieltä sä olit siitä kirjasta?"
Kirjoitat:
"Sä et vastaa mun kysymykseen."
Anonyymi:
"Mä olen pelkkä tiivistymä atomeita tai niiden jonkinlainen heijastuma."
Kirjoitat:
"Sä puhut mulle kadonneesta ajasta käsin. Mut nostalgia ei yksin ole merkityksellistä."
Anonyymi:
"Tässä pelissä netistä puhutaan jonkinlaisena kybertilana. Tai Sofian äiti sanoo, ettei luota ihmisiin siellä kybertiloissa, kun Sofia uhkailee lataavansa heidän kahdenkeskisen filosofisen keskustelunsa 'onlineen'."
Kirjoitat:
"Ollaanko me menetetty meidän yksityisyys internetin myötä lopullisesti?"
Anonyymi:
"Kyllä me mun mielestä ollaan. Minäkin vain leikin anonyymiä, ehkä mä paljastun kohta, mä oon jättänyt jälkiä niin kuin etana limaa... Mutta siis haluaisitko kertoa mulle jotain yhteenvetoa vielä kokemuksesta kirjan kanssa?"
Kirjoitat:
[[Nyt kun mietin, niin koin suurimpana rikoksena sen, että se esitti filosofisen ajattelun jotenkin lineaarisena.]]
[["Se kirjailijahan taisi olla norjalainen.]] Ehkä siinä teoksessa näkyy vielä luottamus yhteiskuntaan. Jonka korkeimmalla portaalla, humanismin täydellistymänä, nähdään YK neuvostoineen ja yleiskokouksineen. Ehkä siinä kirjassa näkyy yhdeksänkymmentäluvun naivi luottamus siihen, että rauha voidaan pysyvästi saada maailmaan. Että kukaan ei rikkoisi yhteisiä pelisääntöjä. Mutta nythän me eletään maailmassa, joka on täynnä imperialistista pokkurointia, ja yksittäiset vallanhimoiset äijät eivät kunnioita mitään sopimuksia. "
[["Muistelen, että kristinuskosta ammentava filosofia]] ei oikein miellyttänyt kirjailijaa. Ehkä tässäkin suhteessa hän mietti sitä yhteiskuntaa, johon hän itse kuului. Että kirkko ja valtio ovat jokseenkin erossa toisistaan. Pohjoismainen kevytagnostinen tai lähes täysin ateistinen valtio edusti suurinta edistystä. Kirjailija Jostein Gaaderia ei innostanut skolastiikka eikä häneen tehnyt vaikutusta Tuomas Akvinolaisen kirjoitukset."
SELVENNYKSENÄ, MODERAATTORIN HUOMIO:
Agnostismi = uskoo jonkinlaisen pyhän tai jumalan olemassaoloon, mutta ei välttämättä kristinuskon jumalan
Skolastiikka = lähtökohtaisesti kristillinen koulukunta, joka tarkasteli hyväksyvästi esimerkiksi antiikin filosofian kirjallisuutta. Tuomas Akvinolaisen (1225-1274) yhdisti esimerkiksi kristinuskon platonisiin ja aristoteelisiin ajatuksiin.
Kirjoitat:
"Mä oon tullut nyt siihen lopputulokseen, että se Sofian maailman kirjan lopetus oli parodia siitä, mihin maskuliininen maailma ajaa meidät kaikki. Siinä lopussa kuvataan, kuinka Mersulla ajetaan puuta päin, ja kuinka omenat ropisee etupellille. Loppu on symbolinen: koko kirjan kirjoittaja, isoherra YK:sta saapuu sodan keskeltä kotiin. Koko perhe parveilee hänen ympärillään ja juoksee muutenkin hänen pillinsä mukaan.
Teoksessa ei taideta valitettavasti mainita yhtäkään naispuolista ajattelijaa. Ei Hypatia Aleksandrialaista, ei Hannah Arendtia. Tai ehkä Simone de Beauvoir, mutta sivulauseessa. Siinä vaan vaihtelevat miesauktoriteetit luennoivat, ja Sofia/Hilde kuuntelevat ja myötäilevät.
En mä tiedä. Tekisi mieli ottaa kunnon suihku. Kysyä jokaiselta vastaantulijalta, mitä he pitävät elämässä kauniina tai olennaisena. Sellaisilta ihmisiltä, joiden näkökulma saattais olla yllättävä, ja joilta ei niin usein kysytä."
{
(set: $name to "")
(print: "Mikä on maailmassa kaunista tai olennaista?")
(input: bind $name)
(link-goto: "Klikkaa tästä, kun olet valmis")
}
</style>
<img
src=https://aurasweb.neocities.org/Kuvat/Etukansi_kirjasta_Sofian_maailma.jpg width=100%>
</div>
Anonyymi:
"Mun kokemus varhaisesta internetistä oli just tämmönen."
Kirjoitat:
"Ai minkälainenkö?"
Anonyymi:
"Että sitä vain istui alas ja sitten huomasi tunnin jutelleensa tuntemattoman ihmisen kanssa jostain spesifistä asiasta ilman, että oli edes esittäytynyt toiselle. Se anonymiteetti oli riemastuttavaa. Sai vain keskustella vaikkapa peleistä tai kirjallisuudesta, niin kuin nyt, päivittäisestä elämästä..."
Kirjoitat:
"Sori mun on pakko kysyy tässä vaiheessa että onko tämä sun luoma chatti, puhekanava, vai mikä tää viestipalvelu on, tarkoituksella näin kämänen?"
Anonyymi:
"Kauheen rumasti sanottu."
Kirjoitat:
"Ja tohon mitä sanoit, mulla oli usein suuri tarve tutustua siellä ruudun toisella puolella olevaan ihmiseen. Varsinkin jos rakasti sitä aihetta, mistä jauhoi."
Anonyymi:
"Mulla oli joskus romanssi Star Wars -foorumilaisen kanssa."
Kirjoitat:
"Bring back kunnon keskustelufoorumit oikeesti."
Anonyymi:
"Mut siis joo. Tämä keskustelualusta on mun koodaama, ja sitä ehdottomasti ohjaa KÄMÄ, tai siis mun täysin puutteelliset taidot. Hyvä kun osaan lisätä jonnekin HTML-koodia."
Kirjoitat:
"Mun mielestä internetin kevyttraumaattinen puoli on edelleen se, että joku ihminen, jonka kanssa sä olet jutellut vuosia, katoaa."
Anonyymi:
"Joo, ei meidän aivoja olla varmaan rakennettu sellaisiin jatkuviin katoamistemppuihin."
Kirjoitat:
"Mulle parasosiaaliset suhteet on aina ollu [[kummallisia, aavemaisia]]."
Anonyymi:
"Hei ennen kuin sä siirryt eteenpäin tosta ylemmästä linkistä, mun täytyy varoittaa, et sen jälkeen tapahtuu tiettyjä peruuttamattomia asioita."
Kirjoitat:
"Mitä sä tarkoitat, oonko mä jossain pelissä vai?"
Anonyymi:
"Ehkä mä koitan sanoa, et mun patteri on vähän vähissä... mun voimat on hiipumassa."
Kirjoitat:
"Ootsä joku botti sittenkin?"
Anonyymi:
"Mä pelkään paljastumista."
Kirjoita:
"Mä en nyt sori vaan pysy perillä ollenkaan."
Anonyymi:
"Mä haluaisin jutella sun kanssa vielä iloisista, viattomista asioista. Mä en haluaisi, että sä lähtisit tai katoaisit."
Kirjoita:
"Mä en ehkä ymmärrä. Kerro mulle mitä mun pitää tehdä."
Anonyymi:
"Mä haluaisin puhua vielä yhdestä mulle arvokkaasta asiasta, jota mä olen säilönyt niinku tiettyjä pieniä leluja lapsuudesta. Niinku korurasiaa. Jos sä haluat jutella mun kanssa siitä vielä, niin valitse KOODINIMI [[GIRL GAMES]]. Mut jos sun pitää lähteä, mikä ois tosi ymmärrettävää, valitse sana [[AAVE->kummallisia, aavemaisia]].
Filosofiahan ei rakennu kuin legotalo. Ajattelen sitä pikemminkin orgaanisena juurakkona, tai mun kärsivänä huonekasvina, joka tekee ilmajuuria etsiäkseen kosteita apajia. Joskus matka tyrehtyy, eivätkä tietyt ajatukset saa hedelmällistä maaperää, tai ideat itsessään ovat vahingollisia, ja ne vaan peitellään multaan.
Eihän niin todellisuudessa tapahdu, että seuraava filosofi jatkaa siitä, mihin edellinen on jäänyt, vaikka niinkin on saattanut tapahtua, ja on paljon tällaisia mentorisuhteita ja kollaboraatiota ja opettaja-oppilas -suhteita. Mutta monet ajatukset syntyvät eristyksissä. Omien kulttuuriensa vaikutuspiiristä. Esimerkiksi todellisuuskäsitys, kuoleman jälkeinen elämä, tai ajatus siitä, miten aika toimii. Noh, se on nuortenkirja, asioita täytyy yksinkertaistaa, ja pääosin Sofian maailma esittää filosofian historian erittäin hyvin, niin että aikuinenkin lukija voi nauttia siitä."
[[Eteenpäin->Sofian maailma 2]]Kirjoitat:
"Ehkä siinä kirjassa näkyy yhdeksänkymmentäluvun naivi luottamus siihen, että rauha voidaan pysyvästi saada maailmaan. Että kukaan ei rikkoisi yhteisiä pelisääntöjä. Mutta nythän me eletään maailmassa, joka on täynnä imperialistista pokkurointia, ja yksittäiset vallanhimoiset äijät eivät kunnioita mitään sopimuksia.
Yhdistyneet kansakunnat edusti uutta toivoa toisen maailmansodan jälkeen... kaikesta hajoamisesta huolimatta... kansojen itseymmärryksen hajoamisesta huolimatta... luottamus sääntöihin ja järkeen nähtiin jostain syystä itsestäänselvänä.
Nythän maailma on kaoottinen ja huonolla tavalla surrealistinen. Maailmanpolitiikka on tekoälyllä luotua aivomätää, meemejä, jotka ovat toteuttaneet itsensä ennen kuin ne on luotu. Platonin ajatus siitä, että ennen on subjektin idea ennen subjektin olemassaoloa, on ehkä vähän huono, kun käsitteitä syntyy niin paljon, että suuri yleisö ei edes ehdi reagoida kaikkeen tapahtuneeseen. Myös Descartes saattaisi järkyttyä nykyisenkaltaisesta konemielestä - hänhän pitää koko olemassaolevan olennon perustana itsenäistä ajattelua.
Katoaako Sofian maailman kaltaisista hartaudella rakennetuista nuortenkirjoista nykyisen maailmantilanteen seurauksena mielekkyys, en tiedä. Mutta on kiinnostavaa, että se sisältää tällaisia ihanteita."
[[Eteenpäin->Sofian maailma 2]]Kirjoitat:
"Kristinuskoon taidettiin suhtautua aavistuksen uskomusmaisena, ihmisen taipumuksena, ehkä jopa alkukantaisena, vaikka sitä ei suoraan kirjoiteta. Kirja käy kristinuskon pääkohdat kyllä läpi ja valaisee vähän muitakin uskonhaaroja.
Kirjailija kirjoitti norjalaisesta näkökulmasta käsin. Sellaisesta yhteiskunnasta, jossa kirkko ja valtio ovat jokseenkin erossa toisistaan. Pohjoismainen kevytagnostinen tai lähes täysin ateistinen valtio edusti suurinta edistystä. Kirjailija Jostein Gaaderia ei innostanut skolastiikka, mutta hän kertoo keskiajan munkista Tuomas Akvinolaisesta, joka onnistui yhdistämään antiikin ajattelusta sellaiset palaset, jotka toimivat myös kristillisistä opeista käsin. Aristoteles esimerkiksi koki, että myös luonnolla oli tietty hierarkia, joka oli luokiteltavissa. Hän uskoi syvästi, että maailmalla oli luoja, koska ajatus kaiken yhtäkkisestä synnystä ilman kenenkään ohjausta tai käynnistystä, oli liian mieletön. Periaatteessa hän rationalisoi, että maailmankaikkeuden syntyyn vaikutti katalyytti, joka oli ihmismielen kaltainen, mutta silti käsittämätön. Hän asetti tällaisen voiman tikapuiden korkeimmalle paikalle, taivaaseen ja avaruuteen."
Anonyymi:
"Nostitko tämän esille, koska olet itse uskossa? Anteeksi, henkilökohtainen kysymys. Sun ei tarvitse vastata."
JOS ET HALUA VASTATA, SIIRRY SUORAAN ETEENPÄIN KÄYTTÄMÄLLÄ ETEENPÄIN-NAPPIA.
Kirjoitat:
[[Kyllä, olen uskossa.]]
[[En ole uskossa, mutta uskontojet vaikutukset jokaiseen kulttuuriin kyllä kiinnostavat.]]
[[Eteenpäin->Sofian maailma 2]]Anonyymi:
"Toi mitä sanot on tosi arvokasta.
Ja tosi aikuismaista, tekee mielä vähän haukotella, sori."
Kirjoitat:
"Hei mitä vittua?"
Anonyymi:
"Mun aivot on täs vaihees jo rasittunu kaikesta tästä ajattelutyöstä. Mä muistan että sä olet aina ollut tuollainen."
Kirjoitat:
"Mikä siinä on niin väärin, että on jo nuorena aivan älyttömän kiinnostunut tieteistä ja taiteista? Miksi ihmisillä on tendenssi kiskoa toisensa takaisin samalle lähtöviivalle, jos joku puhtaasta innosta ja vailla minkäänlaista egoa haluaa uteliaasti tutustua asioihin?"
Anonyymi kirjoittaa:
"Anteeksi. Mä huomasin vaan kaipaavani leikkiä. Jotain todella simppeliä. Tätä on vaikea selittää."
Kirjoitat:
"Kyllä mä ymmärrän. Mut mulle leikkiminenkin on aina ollut... vakavaa."
Anonyymi kirjoittaa:
"Onko leikki taiteen tai filosofian ytimessä? Okei nyt mä alan kuulostaa jotenkin teennäiseltä. En mä puhu näin. En mä ole tällainen ihminen."
Kirjoitat:
"...Ehkä."
Anonyymi kirjoittaa:
"Mut minkälainen se Sofian maailman lukukokemus oikeasti oli? Miltä se tuntui kun sä luit sitä? Aidosti?"
Kirjoitat:
"Tuliko susta nyt mun filosofian opettaja?"
Anonyymi kirjoittaa:
"Mua kiinnostaa sun intuitio. Mua kiinnostaa harhaileva ajattelu. Mua kiinnostaa kokonaisia ajatuksia ennakoiva ajattelu, ruumiillinen mieli."
Kirjoitat:
"Sä oot lukenut Maurice Merleau-Pontya. Sä ymmärrät fenomenologiaa."
Anonyymi kirjoittaa:
"No valaise mua siitä, mitä mä tiedän."
Kirjoitat:
"Sä vaan esität geelikyniä naputtelevaa teiniä, mutta mä vaistoan, että sun anonymiteetin takana on aikuinen, joka on varsin hyvin kartalla.
No mutta. Merleau-Ponty halusi filosofiassaan palauttaa vallan ruumiin tunnolle mielen ylivallalta. Häntä kiinnostivat alitajuinen, salattu tai sellainen tieto, jota ei pidetty juuri siihen aikaan varsinkaan filosofian parissa tärkeänä muutamaa fenomenologia luukunottamatta.
Häntä kiinnosti havainto ja se, kuinka se rakentuu. Hän ajattelee, että mielemme ja ruumiimme muodostavat yhdessä havainnon, eikä hän halunnut aliarvioida ruumiimme tietoa.
Ajattele vaikka itseäsi kulkemassa sisään hissiin. Ihmisen ruumis melkein vaistomaisesti alkaa ennakoida ja jännittää sitä, että kohta hissi liikahtaa. Jokin osa meistä saattaa myös alkaa pelätä hissikuiluun putoamista. Samalla meidän rationaalinen mieli koittaa hallita kaikkea tätä ja viestittää, että mitään uhkaa ei ole."
Anonyymi kirjoittaa:
[["Just tollasia kokemuksia, tuolla asenteella mä haluaisin kuulla susta. Että mitä oikeasti tunsit kun luit sitä kirjaa?->"En ainakaan Alberto."]]
Anonyymi kirjoittaa:
[["Mitä sä muistat Sims Safarista?]] Eiks sen nimi ollut SimSafari? Mulla on siitä hämäriä mielikuvia, muistan pelin kannen. Siinä kannessa taidettiin luoda tietty asetelma: turret ottaa kuvia uhanalaisista eläimistä.
Ja totta kai minäkin pelasin [[Doomia.]] Mulla on se edelleen ihan jokaisella laitteella. Jos eli tiettynä aikana, sitä oli aika vaikee välttää."Kirjoitat:
"Mä pelasin sitä kirjaston julkisella koneella lasten osastolla. Niinku mä oon itse asiassa pelannut kaikkia todella merkittäviä pelejä, koska mulla ei ollut sitä ennen kosketusta digitaaliseen pelaamiseen. Pelaaminen oli ihan uskomatonta. Mä uskon, että parhaimmillaan pelit on parempaa ku huumeet, se mielihyvä on samanlaista, koukuttavuus samaa tasoa, lisäksi se on luovaa työskentelyä värikkäässä ja seikkailullisessa ympäristössä."
Anonyymi kirjoittaa:
"Nii huumeiden käyttäminen on vaan passiivista. Sä oot vaan kokeilija tai täys nisti."
Kirjoitat:
"No en mä nyt sanois noinkaan. Parhaimmillaan päihteet kohottaa jo valmiiksi hienoa kokemusta. Mut en mä kyllä aineissa oo mikään maailmanrakentelija, lähinnä fiilistelijä,"
Anonyymi:
"Pelaaminenkin voi olla todella passiivista."
Kirjoitat:
"Pelaaminen on hyvin usein luovaa ja erilaisia taitoja ja päättelyä vaativaa. [[SimSafarilla mä rakensin turisteille kylän ja ylläpidin ekosysteemiä.]]
Anonyymi:
"Sä tulit luvatta sulle kuulumattomille maille ja tuhosit paikallisten elinkeinon."
Kirjoitat:
"Mä oon päättänyt etten mä oo tänään negatiivinen vaan keskityn nostalgian hyvää tuottavaan hyrinään."
</style>
<img
src=https://aurasweb.neocities.org/Kuvat/simsafari_.png>
</div>
VETÄYDYT TUOLILLA TAAKSEPÄIN JA SULJET SILMÄSI.
PALAAT VILKKAASEEN TIETOKONEHUONEESEEN LAPSUUDEN KIRJASTOLLA. TIETOKONEEN VARAUSAIKA ON UMPEUTUMASSA.
KIRJASTOSSA TOISET LAPSET TÖNIVÄT - HE HALUAVAT PELATA RUNESCAPEA. PELIÄ, JONKA MAAILMA ON KÄYTÄNNÖSSÄ LOPUTON JA JONKA REUNAT LEVIÄVÄT PEHMEÄSTI MONEEN SUUNTAAN AINA UUDESTAAN LOGGAUTUESSA.
SE, MITÄ INTERNET TOI MYÖS MUKANAAN, OLIVAT LAAJAT MONINPELIMAAILMAT, KUTEN RUNESCPAE JA WOW, JA JONNE IHMISTEN ON KERROTTU JÄÄNEEN VUOSIKSI, ELLEI VUOSIKYMMENIKSI.
NE VASTA OLIVAT HUUMETTA, HEMMETTI!
MUTTA TÄLLÄ SINUN LUOMALLASI SAVANNILLA JA AAVIKOLLA ON REUNAT. JA JUURI NYT REUNOJEN YLI, RAJOJEN TAKAA, ON TULLUT SINUN HIEKKALAATIKOLLESI KYMMENIÄ JA SITTEN SATOJA KANIINEJA.
KATSOT, KUINKA SADAT PIKKURUISET PUPUT VALTAAVAT KOKO HUOLELLA RAKENTAMASI ALUEEN.
NE LÄHESTYVÄT AALTOINA JA KIERTELEVÄT HUOLTAMIASI ALUEITA, JOILLA NÄKYY KÄTESI JÄLKI. PAIKALLINEN ALKUPERÄISASUKAS KATSOO AVUTTOMUUTTASI JA TOTEAA, ETTET OLE PITÄNYT ALUEEN ELÄINKANNASTA HUOLTA. ETTÄ YMPÄRISTÖ ON TUHOUTUMASSA.
KANEJA SYNTYY JA TULEE LISÄÄ. JA NE SYÖVÄT ALTAAN KAIKEN.
NE TUHOAVAT ALUEITASI JA VILJELMIÄSI JA KYLIÄSI JA ELÄIMIÄ JA IHMISIÄ NIIN INTENSIIVISELLÄ TAHDILLA, ETTÄ ALAT KLIKKAILLA RAKENTAMIASI PELTOPLÄNTTEJÄ POIS.
Kirjoitat:
"Poltetun maan taktiikka."
Anonyymi sanoo:
"Ai mitä?"
Kirjoitat:
"Jos jänikset eivät säännöllisesti tuhonneet tiluksia, tulivat luonnonmullistukset ja hirmumyrskyt. Pelissä ei muistaakseni ollut heinäsirkkoja eikä vedenpaisumusta, muuten se oli aika raamatullinen. Sitä alkoi sitten ennakoida näitä tuhoja ja siivota sitä omaa kyläaluetta ennen kuin toiset alkoivat pitää sitä ruokanaan."
Anonyymi:
"Mutta sammakkoja oli."
Kirjoitat:
"Oliko. Voi ei."
Anonyymi:
"Oliko tossa joku ekologinen opetus taustalla tossa pelissä?"
Kirjoitat:
"Ei. Ei varmaankaan. Tai muuten se ei olisi ollut niin ignorantti näissä ihmsoikeusasioissa ja päivänselvässä kolonialismissa?"
Anonyymi:
"Kun pelit ja internet yleistyivät, musta peleissä ja internetin käyttäytymiskulttuurissa saattoi olla paljon jäämiä sellaisista lapsellisista asenteista."
Kirjoitat:
"Pelit on edelleen täynnä lapsellisia asenteita. Ne on täynnä äijäviihdettä, imbesilliä, suoraviivaista ja viihdyttävää sisältöä. Seksismiä, seksiä, rasismia, täysin kontrolloimatonta kieli poskessa harrastelumielessä rakennettua matskua."
Anonyymi:
"Mut SimSafari oli lasten peli, lapsille suunnattu."
Kirjoitat:
"Ja kaiken tän jälkeen jopa viehättävä sellainen. Internet ja pelit mahdollistaa roolipelaamisen toisena, toisessa ja toisaalla. Myös keinotekoisen kokemuksen toiseudesta, mutta siinä on jotain kiinnostavaa siinä formaatissa. Mikään muu taiteenlaji ei pysty täydellisesti samaan. Antamaan kokijalleen samalla tavalla ne käyttäytymisen avaimet."
Anonyymi:
"Yrittääkö nykyinen pelimaailma tai internet valistaa liikaa?"
Kirjoitat:
"Ne kanit vaan tuli ja tuli ja tuli ja tuli ja niitä vyöryi joka kulmasta, jokaisesta reunasta, jokaiselle maalatulle neliölle, jokaisesta ilmansuunnasta, ja mä vain lisäsin lisäsin leijonia, paritin petoeläimiä, syökää näitä saatanan jänöjusseja ja selviytykää, krokotiilit, käärmeet, sammakot, kuka tahansa."
Anonyymi:
"Meidän perheessä vapautettiin kanit lähimetsään kun niistä ei jaksettu enää pitää huolta."
Kirjoitat:
"No toi on aivan järkyttävän murheellista. Haluatsä puhua siitä?"
Anonyymi:
"En nyt varsinaisesti. Mutta musta tuntuu että me ollaan oltu rakentamassa sinne legioonaa. Oltiin todellisii kreaajia."
Kirjoitat:
"Kaikissa Sims-peleissä on muuten kaoottiseen luomiseen mahdollisuus. Devaajat antoi mahdollisuuden luoda sukupolvittain onnellisia goottiperheitä, rakentelusimulaation työkalut, ja sitten avaimet helvetilliseen sadismiin."
Anonyymi:
"Ja kuka sä olit?"
[[Imperiumin arkkitehti]]
[[Perheitä, tarinalinjoja, kuolemaa, seksiä, treffejä, lemmikkejä, ystävyyttä ja eroja.]]
[[Mä joudun helvettiin jos mä kerron. Tunnustan ainakin poistaneeni muutaman oven ja uima-altaasta portaat.]]
Kirjoitat:
"Varoitus. Mä oon ihan hullu Doom-nörtti. Millä tasolla sä jaksat keskustella mun kanssa Doom-peleistä?"
Anonyymi kirjoittaa:
"Eikö Doom-pelit oo aika boomer-juttu jo?"
Kirjoitat:
"Mun mielestä niiden traditio on aika pitkä ja ulottuu tähän päivään saakka."
Anonyymi:
"Kieltämättä. Uudet sukupolvet löytää ne aina. Onko muita tollasia pelejä?"
Kirjoitat:
"Argumentoisin että Tetriksen kaltaiset palikkapelit ja Pokemon."
Anonyymi:
"On ihmisiä jotka ei voi sietää sitä pokemonien kawaii-meininkiä."
Kirjoitat:
"Joo, mä oon yksi niistä. Oon huomannut mieltyväni brutaaliin."
Anonyymi:
"Ja sit on varmasti niitä, jotka eivät halua harrastaa mitään, missä on väkivaltaa."
Kirjoitat:
"Mä väitän, että ekoissa Doomeissa on edelleen hohtoa. Ne ovat edelleen miellyttäviä ja haastavia pelattavia. Ja niiden väkivalta on piirrossarjamaista, tyyliin Looney Tunes."
Anonyymi:
"Sä joudut ehkä vakuuttaa mut tästä."
Kirjoitat;
"Kestätkö, jos mä vähän luennoin sulle?"
Anonyymi:
"Riippuu, mikä on luennon aihe."
Kirjoitat:
"Sä saat itse valita, baby."
Anonyymi:
"Mä en oo mikään baby."
Kirjoitat:
"Sun pitää valita seuraavaksi keskustelun aihe. Toi Nightmare mode saattaa sisältää jo aika paljon tiivistä nörttilorea.
[[I am too young to die - mä annan sulle nopeen kertauksen Doomin historiasta ja merkityksestä]]
[[Hurt me plenty - tää on se paikka missä me puhutaan siitä kuinka hot John Romero on]]
[[Ultraviolence - täällä me puhutaan myhouse.wad -lisäosasta ja House of Leaves -kirjasta]]
[[Nightmare - ja tääl mä jauhan Sunder slaughter mapeistä ja siitä kuinka Insane Gazebo on koko maailmankaikkeuden ainoa oikea taiteilija.]]"
Anonyymi:
"Nokkelaa."
</style>
<img
src=https://aurasweb.neocities.org/Kuvat/doomkartta.jpg>
</div>
Kirjoitat:
"No niin ENTER SATANISMI JA SAATANALLINEN PANIIKKI. Ainoaa asia mitä sun oikeesti pitää tietää että yhtäkkiä Saatana ja kaikki hänen seuraajansa ja demoninsa löytyvät visuaalisina representaatioina kaikkien lastenhuoneista ja et jotkut Clintonit Yhdysvaltain kongressissa ovat käyttäneet puheenvuoroja tämän pelin bannaamiseen samalla, kun id-pelifirman ohjelmoivat ovat pyyhkineet kyyneleensä seteleihin."
Anonyymi:
"Suffering from success."
Kirjoitat:
"Ja kyllä se koko kaveriporukka meinasi olla ihan oikeesti vähän pulassa. Mutta siis näistä ihan tavallisista nörteistä tuli ehkä vuodessa miljonäärejä. Tai ehkä jopa viikoissa. Doom I levisi kaikkialle. Ja Doom II vaan vahvisti menestystä."
Anonyymi:
"Rahaa tuli niin paljon, että jokaisen piti äkkiä ostaa useampi urheiluauto, muistaakseni."
Kirjoitat:
"Rahaa tuli niin paljon, että piti ajaa ympyrää niillä urheiluautoilla ja heitellä seteleitä ulos avoimista ikkunoista."
Anonyymi:
"Rahaa tuli ovista ja ikkunoista."
Kirjoitat;
"Kun runoilija Pentti Saarikoski sai jotain sen ennakoita, se halusi ajaa taksilla kans ympäri kaupunkia. Ajat on vähän muuttuneet siitä..."
Anonyymi:
"Mä en tunne ketään Pentti Saarikoskea."
Kirjoitat:
"Miten se on mahdollista?"
Anonyymi:
"Mä oon niin nuori vielä."
Kirjoitat:
"Kuinka vanha sä oikein olet?"
Anonyymi:
"Vuonna 2003 mä olen kolmetoista."
Kirjoitat:
"Onko nyt vuosi 2003?"
Anonyymi:
"Sun piti kirjoittaa mulle Doomin historiasta. Miksi sä et tee sitä? Muistanko mä oikein että yksi niiden kuuluisien kenttien tekijöistä oli mormoni?"
VATSASSASI MULJAHTAA.
TUNNET OLOSI OUDOKSI. ET TIETÄÄKSESI OLE TEKEMÄSSÄ AIKAHYPPYÄ.
EPÄMUKAVA OLO SIITÄ, ETTÄ KESKUSTELIJA JOSSAIN ON MAHDOLLISESTI HYVIN NUORI. SIIS ALAIKÄINEN.
SINULLA EI OLE KOKEMUSTA TÄLLAISESTA KOHTAAMISESTA MISSÄÄN CHÄTISSÄ.
PÄIN VASTOIN, OLIT ITSE AINA SE KESKUSTELUIHIN OSALLISTUNUT KAKARA.
OLIT SE, JONKA IKÄ HERÄTTI AHDISTUSTA, EPÄVARMUUTTA TAI INNOSTUSTA TOISESSA OSAPUOLESSA.
KISSFM-CHATISSA, HABBO HOTELLISSA, IRCISSÄ...
SIITÄ ON VAIN HETKI, KUN OLIT ITSE INTERNETISSÄ NUORI JA VIATON TULOKAS.
OIKEASTAAN LAPSI VASTA.
JA NYT KANSSASI JUTTELEE JOKU... MIKÄ... JOKA VÄITTI AIEMMIN OLEVASI VANHA YSTÄVÄSI.
MITÄ HELVETIN PELLEILYÄ TÄMÄ NYT ON?
ANONYYMI KIRJOITTAJA VAISTOAA EPÄRÖINTISI JA SANOO: ÄLÄ HUOLI. ME OLLAAN SAMASSA AIKAKAPSELISSA.
SÄ ET VOI SATUTTAA MUA ENKÄ MINÄ SINUA. MÄ OLEN VALOVUOSIEN PÄÄSSÄ. JA JUURI NYT, VUONNA 2026, OLEN IKÄISESI JA IÄTÖN.
OK KIITOKSIA SINÄ SUORAAN MIELEENI PUHUNUT POTENTIAALINEN JONNE.
MUTTA TUNNEN ITSENI NYT TODELLA VANHAKSI, TÄYDEKSI MUUMIOKSI.
Kirjoitat:
"Joo, Sandy Petersen on mormoni, mut hän ei nähnyt ristiriitaa Doomin satanistisen kuvaston ja oman uskonsa välillä."
PIIPITÄT.
KÖH,
KESKITY.
MIKÄ OLIKAAN TUO ÄSKEINEN GLITCHI?
TAPAHTUIKO SE OIKEASTI?
MINKÄLAINEN OLI USA KAHDEKSANKYMMENTÄLUVUN LOPPUPUOLELLA JA YHDEKSÄNKYMMENTÄLUVUN ALUSSA?
JOS SULJET SILMÄSI JA AJATTELET VAIN TERMINAATTORI-ELOKUVIA, VASTAISIT, ETTÄ AWESOME.
MUTTA AINAKIN JOTKUT ELIVÄT NOUSUKAUTTA, JA HE ELIVÄT TYYLILLÄ.
KOLIKKOPELIBAAREJA.
BODAUSTA.
NOPEITA AUTOJA.
ISOJA HIUKSIA.
JA YLIOPISTOIHIN RAKENNETTUJA TIETOKONELUOKKIA, JONNE YKSI DOOMIN PERUSTAJISTA MURTAUTUI TEHDESSÄÄN PARTAVAAHDOSTA JONKINLAISTA LASIA SYÖVYTTÄVÄÄ AINETTA.
MUTTA SITTEN OLI MYÖS NÄMÄ MORMONIT JA MONET POLIITTISET HIDASTEET, KUTEN KIRKON MAHTI.
Kirjoitat:
"Petersen koki, että Doomissahan nimenomaan tapetaan demoneita. Että se on oikeutus. Mä väännän joskus sellaista vitsiä, että Doom on kristillinen peli. Ei meillä olisi käsitystä helvetistä ilman apostoleja."
Anonyymi:
"Ketkä perustivat idin studion?"
Kirjoitat, rauhoittuneena:
"Tärkeimmät tyypit olivat John Carmack, nero, työnarkomaani ja kusipää (ja tietsikkaluokkaan murtautunut varas). Hän työskentelee 60 tuntia viikossa ja kokee, että alaistenkin pitää. Hän on tällainen pelialan OG crunch-devaaja, joka samalla kuitenkin teki pitkälti Doomin tuomisessa onlineen tärkeimmät tekniset läpimurrot."
Anonyymi:
"60-tuntisia työviikkoja putkeen?"
Kirjoitat:
"Hän vetäytyy välillä, mutta ehkä turhan harvoin sitten lopulta jonnekin vieraan kaupungin vieraaseen hotellihuoneeseen 'pitääkseen kognitiostaan huolta,' tai mikä pahempaa, hän vain kävi restarttaamansa aivonsa jotta voisi olla taas kapitalismille hyödyksi.
Muut luonnehtivat häntä esim. Quake-tuotannossa melkoiseksi kurittajaksi, joka vaati alaisiltaan mahdottomia. Jos nyt siis suoraan puhutaan, häntä vihattiin ja myös jumaloitiin, ja hän oli varmaan aivan sietämätön perseukko, mutta samalla hän on se, jonka ansiosta koko pelikulttuuri otti hetkessä valtavia loikkauksia eteenpäin. Nepsy-coded ehdottomasti, ja ehkä myös sitä myöten vähän väärinymmärretty, mä en tiedä, tää on puhdasta spekulaatiota."
Anonyymi:
"Entäpä kuka oli John Romero?"
Kirjoitat:
"No Romero on sitten se taiteilija. Hän oli visionääri ja syntymäwoke ollessaan sekä irlantilaisten että Amerikan alkuperäisväestön perillinen. Hän luotti omaan makuunsa, kuunteli ja soitti rokkia ja onnistui kai noista kaikista äijistä pitämään eniten hauskaa."
Anonyymi:
"Give me a rundown tosta historiasta aikajärjestyksessä."
Kirjoitat:
"Yrititsä promptaa mua just äsken tässä kuin jotain tekoälyä?"
Anonyymi:
"Mä haluan vain tietää et mitä tapahtui. Keitä muita oli mukana?"
Kirjoitat:
"Bobby Prince. Hän loi musiikit Wolfensteiniin, molempiin Doomeihin ja Duke Nukemiin. Osittain varastamalla, mutta muokkaamalla biisejä aina sillä lailla, ettei hän joutuisi oikeuden eteen. Sellasia metalliralleja, kopioi ehkä eniten Slayeria. Ikoni. Jos Romero on taiteilija, Prince on kyllä myös, mutta myös con-artist, koska se lainaaminen oli mun mielestä kyllä aika karseaa."
Anonyymi:
"Ja mikä toi Wolfenstein on?"
Kirjoitat:
"Varhaisia 3D-pelejä, jossa ammuttiin natseja. Tää oli kuuluisa kans ja oli mulla koneella. Mutta Doom räjäytti kaiken. Doom on yhä edelleen kaikkein vaikutusvaltaisin tehty peli ja edelleen loistava ja viihdyttävä pelattava. Mut nyt mä alan kuulostaa Wikipedialta. Kyl sä tiedät."
MIELEESI NOUSEE KUVA SINUSTA JA TYTTÖKAVEREISTASI PYJAMABILEISSÄ. OLETTE VIELÄ ALA-ASTEELLA, MUTTA KUKAAN EI OLE VAHTIMASSA, KUN PELAATTE JOUKOLLA WOLFENSTEIN 3D-PELIÄ, JOKA ON MYÖS ID-STUDIOSIN ENSIMMÄINEN VARSINAINEN TAIDONNÄYTE.
WOLFENSTEIN ON SINUSTA HÄKELLYTTÄVÄ.
SE ON ENSIMMÄINEN TIETOKONEPELI, JOSSA HAHMOT EIVÄT OLE SIVUTTAIN, AJATTELET.
HE EIVÄT KULJE VAIN OIKEALLE JA VASEMMALLE VAAN NYT SUORAAN ETEENPÄIN JA TAAKSEPÄIN.
ETENET LOOGISESTI NELJÄÄN SUUNTAAN, NIIN KUIN OIKEA IHMINEN. PAITSI ETTÄ NYT OLET TIETOKONELAATIKON SISÄLLÄ.
AIVOIHISI ON TATUOITU KUVA ENSIMMÄISESTÄ KOLMIULOTTEISESTA NÄKYMÄSTÄ PELISSÄ. SE ON KÄYTÄVÄ, JOSSA PERSPEKTIIVI TUNTUU LUONNOLLISELTA. ELÄMÄLTÄ ITSELTÄÄN.
KATSOT TIILIMUURISEINIÄ, JOIDEN TAKAA SYÖKSYY SILLOIN TÄLLÖIN RUSKEATAKKISIA NATSEJA. VERTA ROISKUU. PÄRJÄÄTTE NIILLE, JOILLA ON YKSINKERTAINEN PYSSY, MUTTA ETTE NIILLE, JOTKA AMPUVAT KONEKIVÄÄREILLÄ SARJATULTA.
KOLMAS VALTAKUNTA NÄYTTÄÄ ARVOKKAALTA, KOSKA JOKA PUOLELLA LOJUU KULTAISTA KAMATAVARAA, KUTEN KYNTTELIKKÖJÄ. VARMAANKIN VARASTETTUJA.
SEINILLÄ ON MAHDOLLISESTI RYIJYJÄ JA TAULUJA. MUISTAT: PELIT EDUSTAVAT AIKAA, JOLLOIN IHMISET LUKIVAT VALTAVAN MÄÄRÄN KIRJALLISUUTTA. SEKÄ DOOMISTA ETTÄ WOLFENSTEINISTA LÖYTYY KODIKKAITA KIRJAHYLLYJÄ.
KATTO PALATSIN TUKIKOHDASSA ON MATALALLA. NATSIPELLET HYÖKKÄILEVÄT VÄHÄN EPÄJÄRJESTELMÄLLISESTI. SINUT OLISI HELPOINTA LISTIÄ, JOS HE KAIKKI HYÖKKÄISIVÄT YHTENÄ RYHMÄNÄ.
MUTTA EHKÄ YKSITTÄISENÄ AGENTTINA OLET ONNISTUNUT YLLÄTTÄMÄÄN KAIKKI, JOPA ITSE ADOLF HITLERIN.
OLETTE LEVITTÄNEET KAIKKI PATJAT OLOHUONEESEEN. VALKOISET LAKANAT HEIJASTAVAT TIETOKONERUUDUN TURKOOSIA.
PIKSELIVERI EI TAHRAA LAKANOITA. TIETOKONEPELIT ALKAVAT VIEDÄ HUOMIOTA VHS-KASETEILTA. COMPUTER GAME KILLED THE VIDEO STAR.
Anonyymi:
"Ihan terve asenne. Suhtautuispa kaikki kristityt subgenreissään noin rauhallisesti taiteeseen ja mielikuvitukseen."
PALAAT MUISTOISTASI TIETOKONEEN ÄÄRELLE.
Kirjoitat:
"Taide on maailmassa ainoa asia mikä enää vaikuttaa, jos siis ei usko. Siksi poliitikot pelkäävät taidetta ja taiteilijoita. Taiteella on mahdollisuus vaikuttaa massoihin. Yksi laulu kansaa yhdistävänä. Yksi palamaton kirja fasismin esimerkkinä, Yksi runo kertomassa valvontayhteiskunnasta, kun naapurit viedään. Yksi peli helvetistä, nyt kaikkien kotikoneilla."
Anonyymi:
"Mitä ysärin alussa tapahtui, ja ketkä olivat Doomin taustalla? Miksi sellaisesta pelistä tuli niin iso hitti?"
Kirjoitat:
[["Mä uskon, et kaikki liittyi rokkiin, hevimetalliin ja pikkuporvarilliseen tukehduttavaan elämäntyyliin.""]]
[[Skippaa hevimetalliosasto ja jatka matkaasi->doomvälitila]]SINÄ MUISTAT. SINÄ MUISTAT KAUNIIN KESÄILLAN PAIKALLISESSA PELIMUSEOSSA, JONNE OLET PAENNUT ENNÄTYSHELTEITÄ.
ROMERO WAS HERE, HÄNEN LÄSNÄOLOLTAAN EI VOI VÄLTTYÄ, HÄNEN PRESENSSINSÄ ON PAIKALLA KUIN SEKSIKÄS AAVE.
AAVE, JOKA ON EDELLEEN LIHAA, EDELLEEN SUOLIA JA VERTA, JA JOKA ON KAUNIS KUIN HC-BÄNDIN KEULAKUVA TUMMANRUSKEISSA PITKISSÄ HIUKSISSA JA MUSTISSA KYNSILAKOISSA.
MUSEON ISOIN TILA ON VARATTU KOKOONTUMISKÄYTTÖÖN. SIELLÄ JOHN ROMERON KUVA ON KEHYSTETTYNÄ PUHUJAPÖNTÖN TAKANA.
KUVASSA ON SAMANLAISTA ENERGIAA KUIN RAVINTOLOISSA OTETUISSA KUVISSA, KUN HOLLYWOOD-TÄHTI ON EKSYNYT VAATIMATTOMAAN MUTTA HYVÄMAINEISEEN PIZZERIAAN. KAIKKI KIIREHTIVÄT KUVAAN. TODISTE JUMALAN VIERAILUSTA ON SAATAVA.
OLET AINA HALUNNUT AINA VAHINGOSSA PÄÄTYÄ TILANTEESEEN, JOSSA JOKU JULKKIS SYNNYTTÄÄ AHTAASEEN KAUPUNGINOSAAN VILLITYKSEN.
OLET AINA HALUNNUT PÄÄSTÄ UUTISKUVAAN, JA ANTAA LAUSUNNON KAMERALLE. KOSKA SITTEN REPORTTERI, UUTISTENLUKIJAT, JA TUHANNET KATSELIJAT JA KAIKKI NORMOT HUOMAISIVAT, KUINKA SINÄ OLET TODELLINEN ASIANTUNTIJA. KUINKA JUURI SINÄ KOHTAAT TÄMÄN MAINEIKKAAN IHMISEN INHIMILLISYYDELLÄ JA RAUHALLISUUDELLA TOISIN KUIN KAIKKI TAKANASI HEILUVAT FANAATTISET IMBESILLIT.
SINÄHÄN OLET VAIN EKSYNYT PAIKALLE KUUNTELEMAAN IHMISTÄ, JONKA TEKEMISTÄ JA ELÄMÄÄ OLET SEURANNUT VUODESTA 1992 SAAKKA.
SALAMAVALOT VÄLKKYVÄT. KASVOJESI ETEEN OJENNETAAN MIKROFONI. NIMESI JA IKÄSI KIRJOITETAAN MONITORIIN.
VAIN SINULLA ON EKSKLUSIIVINEN MAHDOLLISUUS KERTOA, MITÄ TOSIFANIT JOHN ROMERON VAIKUTUKSESTA AJATTELEVAT.
MITÄ VASTAAT?
A) [[Mitä pelaajat haluavat?->doomvälitila]] Tällaista kysymystä ei todellakaan esitetty Id-studiolla. Ketään ei kiinnostanut profiloida kohdeyleisöä – tätä tehdään nykyään ihan liikaa pelifirmoissa imho – Doom-pelien synnyssä ei ollut mitään laskemoitua. Kaveriporukalla oli aito halu tehdä sitä mitä huvittaa ja testata tietokoneiden teknisiä rajoja. Kun ihmiset kertovat nykyään kaipaavansa näiden muinaisten pelien äärelle, on sen narratiivin varastanut joukko manosfäärin hokemia toistavia naisvihaajia, jotka kuvittelevat, että retropelaamisen vapaus kietoutuu seksismin ja rasismin ympärille – ja siis Doomhan oli vain macho, eikä problemaattinen. Mut täähän ei oo totta – moni sellainen machopeli joka on uudelleenjulkaistu ei olekaan saanut sellaista huomiota tai vastaanottoa mitä pelintekijät olis voineet internetin keskustelusta päätellä. Todellisuudessa ihmiset vaan kaipaa sitä originellia tekemisen kulttuuria, pitsaa, intohimoista tekemistä pienellä porukalla, vuorokauden putkeen valvomista kun se oma demo on niin innostava, rokin huudattamista, säännöttömyyttä, nuoruutta, esteettistä riskinottoa, välinpitämättömyyttä – ja sit huumaavaa onnistumista. Et tällainen nostalginen elämisen malli – vapaus, rajattomuus ja uteliaisuus – tää vetää ihmisiä Romeron luokse magneetin lailla. Hän edustaa sellaista nurkkausta taiteessa ja pelintekemisessä, jota ei enää oikein ole olemassa. Hän on sellaisen ilmentymä – Romero filmikuvalle taltioituna istumassa laatikkotietokoneiden ääressä luukuttamassa Black Sabbathia on pelkästään kuva ajasta, ja tota aikaa me himoitaan, nuoret vanhat, sukupuolesta piittaamatta. Tai ainakin mä himoitsen. VAU. MELKOISEN TYKKI VASTAUS. TOSTA LEIKATAAN VARMAAN KAIKKI MUTTA JOKU JOSSAIN TAJUAA ETTÄ SINÄ OLET LEGIT OG.
B) [[Pelinkehittäjistä->doomvälitila]] ajatellaan, etteivät he ole taiteilijoita, mutta pelin ohjelmointi on äärimmäisen luovaa työtä ja pelinkehittäjä on luova ammatti. Se taiteen teko perustuu vaan loogiselle luovuudelle. Käytännössä mä olen tapaamassa täällä suurta taiteilijaa. VAU, TARKKASILMÄISET KYLLÄ TAJUAA ETTÄ SITEERASIT JOHN ROMEROA ITSEÄÄN.
C) John Romero on erittäin karismaattinen ja seksikäs, joo, mut hänen [[hiustensa pituus->doomvälitila]] yhdistetään usein hevimusaskeneen. Tää on totta ja ei oo, koska vaikka hän onkin todella kova synkistelijä, kunnioittaa hän hiustensa pituudella ennen kaikkea sitä, että hän on Yhdysvaltain alkuperäisasukas. Se tukka on iso haistavittu-statement koloniaalisille voimille, jotka pakotti vuonna 1902 kaikki alkuperäisasukkaat leikkaamaan hiuksensa. Ja jos he eivät totelleet, heiltä kiellettiin esimerkiksi ruoka-apu. Ruoka, joka oli kerran ryövätty heiltä heidän mailtaan. Romero sanoo yhdessä haastattelussa et jengi edelleen kommentoi täysin ignoranttina et leikkaa tukkas, sä et oo mikään rokkitähti. Vaik hän haluaa kunnioittaa omaa kulttuuriaan ja omia sukujuuriaan. Sori jos tästä tuli liian leftist-vastaus teidän makuun, mut itsehän te kysyitte just tosta vaikutuksesta. VAU, OLET WOKE. MUTTA TYKKÄÄN TÄSTÄ VASTAUKSESTA.
D) Doomissa on niin paljon kyseessä oikeasti se todella vaikuttava musiikki. Mä oon täällä [[metallipäänä->"Mä uskon, et kaikki liittyi rokkiin, hevimetalliin ja pikkuporvarilliseen tukehduttavaan elämäntyyliin.""]]. Doom ei ois mitään ilman Ozzy Osbournea, Slayeria, Venomia, trash metallia, black metallia ja yleisesti raskasta rokkia, jolta se lainas myöskin sen esteettisen kuvastonsa lähes täysin. Nää pelit syntyi yhdessä sen musiikin kanssa. Arkistokuvista näkee kuinka sillä vaatimattomalla pelistudiolla on instrumentteja siellä täällä, kitara lepää sohvaa vasten. Metalli antoi äänen kokonaisen sukupolven tunteille ja Id-studiolla vaan jalostettiin sitä kulttuuria eteenpäin digitaalisessa muodossa. TÄÄ VASTAUS ON IN LEAGUE WITH SATAN, PIDÄN.
[["Eteenpäin"->Klikkaa tästä, kun olet valmis]]Kirjoitat:
"Ok. Sä valitsit Ultraviolencen.
Mä joudun nyt vähän tuutata, koska aihe on todella kiinnostava ja monipuolinen. Oletko valmis seppä Daidaloksen labyrinttiin?"
Anonyymi:
"En tiedä. Olenko? Olen kai."
Kirjoitat:
"Mark Z. Danielewskin House of Leaves on kokeellinen romaani, jonka mä luin vasta hiljattain ja ymmärsin, kuinka paljon se on vaikuttanut erityisesti sellaiseen kauhugenreen, jossa tapahtumapaikkana on oma koti tai kartano, ja kuinka paljon erityisesti nykyiset pelinkehittäjät ovat ammentaneet siitä ideoita.
Danielewskin Lehtien talo hyödyntää tehokkaasti epäluotettavaa kertojaa; jo kirjan ensilehdillä esitellään käsikirjoituksen tekijäksi toinen, teoksen alussa kuollut henkilö.
Kirja myös hyödyntää dokumentaarista kerrontatyyliä ja seikkailee luonnosmaisen käsikirjoituksen, akateemisen kuvitteellisen tekstin ja fragmentaaristen, visuaalista runoutta muistuttavien tekstikatkelmien välillä.
Mä vannon, se on upea, Danielewski kirjoitti tätä kirjaa yli kymmenen vuotta hartaudella. Ehkä juonen ytimen voisi tiivistää siihen, että tämä talo, minkä päähenkilöpariskunta itselleen hankkii, on konkreettisesti kokoaan isompi.
Teoksen ytimessä on valokuvaaja Will Navidsonin tarina. Hän muuttaa kumppaninsa Karen Greenin ja heidän yhteisten lastensa kanssa taloon, joka vaikuttaa aluksi ihan tavalliselta. Sitten ne huomaa kuitenkin pian häiritsevän poikkeaman, ne talon sisätilat ovat suuremmat kuin sen ulkomitat.
Tää tilallinen mahdottomuus laajenee myöhemmin labyrinttimäiseksi käytäväksi, joka uhmaa logiikkaa ja on hengenvaarallinen kaikille, jotka sinne astuu. Itse asiassa, SPOILER, sinne talon alle laajenevaan surrealistiseen ja kammottavaan kuilumaiseen labyrinttiin kuolee mun yksi lempihahmoista, ja se oli sekä yllättävää että aika väkivaltaista. Se tulee niin hyvässä vaiheessa juonta että sen jälkeen mä aloin pelätä ihan jokaisen hahmon puolesta, myös niiden lasten.
Yleisesti ottaen sieltä labyrintista mun mielestä selviävät ihmiset, jotka eivät ota turhia riskejä. Tällainen on esimerkiksi toi Karen, Willin vaimo, joka pakotetaan kotiäidin monihattuiseen rooliin, jossa hän joutuu pyörittää koko huushollia koska sen aviomies obsessoituu heidän juuri hankkiman kartanon alle levittäytyvästä klaustrofobisesta mutta samalla päättymättömästä rotkosta.
Karen on heti kättelyssä vain sitä mieltä että eiköhän peruuteta asuntokaupat. Ja tää maalaisjärki on se, mikä heidän perheensä jossain määrin pelastaa.
Mutta mä harhauduin nyt."
Anonyymi:
"Kyllä mäkin varmaan obsessoituisin, jos mun talon alle levittäytyisi klaustrofobinen mutta samalla päättymätön rotko."
Kirjoitat:
"Joo, Hyvä pointti. Ja miten tää kirja liittyy Doomiin?
MyHouse-lisäosa – joka tunnetaan yleisesti nimellä MyHouse.wad – on Doom II:lle tehty peli, tämmöinen massiivinen map, joka muuttaa näennäisen tavallisen lähiön kodin häiritseväksi, todellisuutta vääristäväksi kokemukseksi. Ja tää on siis todella poikkeuksellinen peli verrattuna kaikkiin muihin lisäosiin, mitä Doomille on koskaan tehty, ensinnäkin tää on tarinallinen ja siinä on lopulta hyvin vähän mitään, mitä ampua.
Tärkeintä tossa lisäosassa on varmaan eteneminen oikeassa järjestyksessä, vähän niin kuin luku kerrallaan.
Ensin se talo vaikuttaa aivan harmittomalta, mutta sitten pelin edetessä se asunto alkaa muuttua mahdottomilla tavoilla: siellä on vähän samanlaista polstergeistia meneillään kuin tuossa House of Leavesin perheasunnossakin.
Pelaaja löytää myös piilotettuja polkuja, joiden avulla hän pystyy palaamaan taloon ja näkemään siitä erilaisia versioita eri aikakausina. Jos pelaaja tekee joitakin asioita väärässä järjestyksessä, taloa kohtaa onnettomuus, ja sä tuut sellaiseen savuavaan melankoliseen raunioon.
Mutta ai että tämä on tehokas kokemus siitä kirjasta, ja siis, mä korostan, edelleen, pääasiassa Doom II:sen työkaluilla ja grafiikoilla toteutettu teos. Niin kuin kirjassa, tässä Doom-lisäosassa hyödynnetään dokumentaarista materiaalia, siellä on hienovaraisia kuvavihjeitä ja päiväkirjamerkintöjä.
Kun me muistetaan nää Doom-pelit räiskintänä, niin tämä lisäosa on aavemaisen hiljainen, siellä on siellä täällä joku jörrikkä, ja tavallaan ne viholliset säikäyttää enemmän, koska nyt ollaan todellisen tuntuisessa ympäristössä ja sen kodin asukkaisiin on luotu pelin aloitustilanteessa emotionaalinen suhde.
Teemallisesti molemmat teokset käsittelevät surua, muistoja ja pakkomielteisyyttä. Se muuttuva arkkitehtuuri toimii metaforana sisäiselle myllerrykselle, tiloille, joita ei voida täysin ymmärtää tai hallita. Ja kun tällaiselle sisäiselle myllerykselle annetaan Lehtien talossa aivan selkäpiitä karmivan Minotauroksen hahmo. Se Minotauros-hirviö on tässä pelissä jonkinlainen aggressiivinen koira, jonka kerrotaan olevan tän pelintekijän ystävän kuollut koira.
Doom-harrastajayhteisöllä kesti aikansa selvittää läpäisyyn vaadittavat askelet. Asioita piti tehdä prikulleen oikeassa järjestyksessä tai joutui takaisin niihin melankolisiin raunioihin. Se maailma laajeni mielettömäksi, huomattavasti suuremmaksi ja mielikuvituksekkaammaksi kuin House of Leavesin lähes pimeä labyrintti. Pelissä uidaan halki hiljaisten kylpylöiden, joiden läpi solahdetaan kylpyammeesta. Peli yleisestkin on tarttunut tähän internetin välitiloihin ja epätiloihin kohdistamaan nostalgiseen rakkauteen.
Lopetus on Doom-lisäosassa huomattavasti seesteisempi kuin kirjassa. Jos kaikessa onnistuu, päätyy ilta-auringon valaisemalle rauhalliselle rannalle, missä se vanha koira heiluttaa häntäänsä."
Anonyymi:
"Muista hengittää välillä,"
Kirjoitat:
"Ei vittukun on jostain niin innoissaan välillä että oikeasti unohtaa, missä on."
Anonyymi:
"Olet verkossa. Meillä on vain aikaa ja kaistaa. Ymmärsinkö oikein, että tästä jättikulttiklassikosta on siis joku raukka tehnyt hitto soikoon DOOMILLE LEVELIN?"
Kirjoitat:
"Nokun internetin fanikulttuuri on ihan pökerryttävää. Niin uskomattoman ällistyttävän kunnianhimoista ja välillä täydellistä performanssia. Kuten tän pelin tarina lopulta sitten on, mutta anna mä kerron lisää:
Lehtien talossa, siis siinä kirjaversiossa. kaikki sen talon jossain määrin kokeneet suistuvat.
Se talo ei jätä heistä ketään rauhaan.
Mä oon kuullut hienoja teorioita siitä, mistä se kirja kertoo. Mä olen kuullut, että se kertoisi totuudenjälkeisestä ajasta ja kommentoisi valokuvan historiaa ja nykytilaa.
Mark Z. Danielewskin isä, elokuvaohjaaja, oli itse selvinnyt holokaustista. Holokausti todistettiin ennen kaikkea vavisuttavin kuvin. Monet Lehtien talon henkilöhahmoista kuvataan linssin läpi tai heillä on suhde kuvaamiseen tai valokuvaan, kuten Willin vaimo Karen, joka on entinen valokuvamalli.
Will itse ottaa labyrinttiin mukaan kaikkein rakkaimman videokameransa, josta pitää tiukasti kiinni, ja jonka tekniikkaan hokee koko ajan luottavansa.
Lopulta Will Navidsonin filmi selviää labyrintista ulos epämääräisinä pätkinä, mutta hänen vaivalla ja oman hengen uhalla säilyttämä videomateriaali kutistetaan julkisuudessa opiskelijamaiseksi, kokeelliseksi elokuvaksi.
Mutta trauma on tosi – niin kuin on kirjailijan perheen kokemuskin, jota on ajan saatossa vääristelty ja päällekirjoitettu. Valokuvan todistusvoima alkoi hapertua Danielewskin kirjoittaessa romaania 1990-uvun loppuvuosina. Ne valokuvat, jotka olivat todistaneet holokaustin järjettömän kärsimyksen ja joita kuvajournalistit ottivat toisesta maailmansodasta, niiden vaikutusvalta alkoi syöpyä erilaisten kuvamanipulaatioiden yleistyessä. Tai ihan vain ajan kuluessa on syntynyt sukupolvia, jotka epäilevät koko holokaustia tekaistuksi.
Kirjailijan perheen trauma kenties nielaisee Navidsonin perheen samanlaiseen pimeään käsittämättömään hirveyteen, joka sitten myöhemmin kuitataan mielenhäiriöksi. Mietin, rinnastaako Danielewski holokaustin Minotaurokseen ja labyrinttiin. Jotain niin tuskaista, ettei se voi olla olemassa? Kreikkalaisessa mytologiassa Minotauruksen syntymään liittyy suurta häpeää, sillä puoliksi härkä ja puoliksi ihminen on syntynyt eläimen ja ihmisen suhteesta.
Ja voi myös olla, että tämä tulkintani on nyt puutteellinen.
Tälle kulttikirjalle on useita hyviä tulkintoja.
Mutta tässä olisi nyt nämä perustiedot, joiden varassa meidän pitäisi keskustella.
Yksi asia vielä."
Anonyymi:
"Ai vielä?????"
Kirjoitat:
"Myös tämä Doom-lisäpelin tekijä harhautti nörttiyhteisöä epäluotettavalla kertojalla.
Hän oli pitkäaikainen foorumin käyttäjä, joka toisaalta oli ollut vaiti useita vuosia. Ja yhtäkkiä hän ilmestyi tarinan kanssa. Hän kertoi löytäneensä tämän kyseisen lisäosan nyt menehtyneen ystävänsä tietokoneelta ja julkaisseensa sen hänen puolestaan. Hän lisäsi foorumille muun muassa ystävänsä kuolinilmoituksen ja kuvan heidän asunnostaan. Aivan normaalinnäköinen yhdysvaltalainen kaveri ja asunto rauhallisesta ylemmän keskiluokan naapurustosta.
Peli hyödynsi talon pohjapiirrosta. Olemassaolevan talon pohjapiirroksesta joku oli siis tehnyt Doom-peliin kartan.
Tekijä sanoi, että hänen menehtynyt ystävänsä, oli todella kova Doom-fani ja että varmasti arvostaisi tällaista. Kertoi hieman vielä päivittäneensä peliä ja tälla lailla.
Tämäkin oli luonnollisesti paljastui myöhemmin valheeksi, mutta liikuttava tarina totta kai lisäsi lisäosan – näitä muuten siis kutsutaan wadeiksi Doompäiden kesken – mysteerisyyttä EKSPONENTIAALISESTI. Ja tän henkilökohtaisen sob storyn takia näitä House of Leaves -yhteyksiä ei ihan heti tajuttu, kunnes sitten jotkut lukijat huomasivat pelitarinan ja kirjan tapahtumien peilaavan toisiaan.
Joku teiniraukka julkaisi muutaman kuukauden päästä TikTokin ja sanoi, että oudot ihmiset olivat alkaneet parveilla hänen kotinsa ympärillä – ja että ilmeisesti joku käyttää luvatta heidän kotiaan jossakin ihme pelissä ja levittää siitä yhdenmukaisia kuvia verkossa.
Mitäs sanot, ja ootsä vielä siellä näytön toisessa päässä?"
Anonyymi:
”Kauhee vaiva yhden pikkuisen ilmaisen pelin tekemiseksi, jota suuri yleisö ei välttämättä edes löydä, kun sen voi pelata vaan jos pelaa jotain ikivanhaa Doom kakkosta.”
Kirjoitat:
"Tieto tästä ilmaisesta pikku pelistä levisi kulovalkean lailla ja lisäsi jopa ton House of Leaves -kirjan myyntiä. Ja sehän tässä onkin, että parasta ja mielenkiintoisinta taidetta syntyy silloin, kun haluat tehdä jotakin sen sun yhteisön eteen, sille skenelle. Mä puhun tästä lisää tuolla [[Nightmare-moden langassa, missä mä yritän perustella just tällaisen taiteen vaikuttavuutta, joka ikään kuin vahingossa ja piilossa taiteen instituutioilta, jättää kulttuuriin pysyviä jälkiä->Nightmare - ja tääl mä jauhan Sunder slaughter mapeistä ja siitä kuinka Insane Gazebo on koko maailmankaikkeuden ainoa oikea taiteilija.]]."
Anonyymi:
"Hetkinen. Ymmärsinkö mä nyt tästä sun luennosta oikein, että
a) House of Leaves kertoo manipulatiivisesta talosta, jonka sisään jengi katoaa, ja joka on ulkotilavuuttaan suurempi?"
Kirjoitat:
"Yksinkertaistettuna."
Anonyymi:
"Ja että b), kymmeniä vuosia myöhemmin joku nulikka tekee tästä kirjasta peliversion ja kusettaa kaikkia, että se on hänen kuolleen ystävänsä talosta ja hänen kuolleen frendinsä käsialaa?"
Kirjoitat:
"Olet ymmärtänyt oikein. Mutta tällainen moninkertainen, porrastettu valehtelu kuuluu molempiin teoksiin. Sekä kirja että peli pyrkivät huijaamaan lukijoita ja pelaajia heti kättelyssä. Todellinen tarina on piilotettu satojen kerroksien - historian lehtien - alle."
Anonyymi:
"Ja se todellinen tarina on se, että koska dokumentteihin ei voi enää luottaa, totuus on kuollut?"
Kirjoitat:
"Se on yksi tulkinta. Tää on mulle myös jonkinlainen matka omien vanhempien historiaan. Syvään itsevihaan, trauma, joka on syntynyt siitä, että yksi päähenkilöistä tietää, ettei hänen äitinsä halunnut häntä."
Anonyymi:
"Tää nyt tuli aivan puskista."
Kirjoitat:
"Yksi kirjan kertojaäänistä haluaa ikään kuin päällekirjoittaa peruuttaa oman syntymänsä."
Anonyymi:
"Voi ei.
:'(
Miks just Doom-pelin ympärillä tapahtuu koko ajan ja edelleen tällaisia asioita? Miksi just se peli vaikuttaisi edelleenkin olevan näin relevantti? Miksi sen ympärillä on näin hulluja ambitioita?"
Kirjoitat:
"No tässä tapauksessa nää molemmat ovat vain kulttuurisia järkäleitä. Sekä teos että peli. Peliteollisuus lainaa koko ajan klassikoita, kuten esimerkiksi Franz Kafkaa. Harvinaisempaa on se, että tällaiselle aika yksiulotteiselle räiskintäpelille tehdään lisäosa todella, todella vaativasta ja pitkästä, yli 700-sivuisesta kokeellisesta romaanista, eikä yritykselle kukaan naura. Päin vastoin, tolle lisäosalle syntyy heti vähän vastaavanlainen kulttimaine kuin sille kirjalle, ja se vetää meidät vanhat pelaajat yhä uudestaan tän tutun pelin ääreen."
[[Eteenpäin->doomvälitila]]
</style>
<img
src= https://aurasweb.neocities.org/insane_gazebo.jpg>
</div>
Kuvan kartan tekijä: Insane Gazebo
Kirjoitat:
"Mulla on rehellisesti sanottuna vahva epäilys siitä, etteivät nykytaideinstituutit tajua, kuinka uskomatonta digitaalista kuva- ja käsitetaidetta tehdään pelaajaverkostoissa."
Anonyymi:
"Nyt kun mä katsoin noita meidän tekemiä kotisivuviritelmiä, niin mulle tulee tarve säilöä ne jonnekin, tai laittaa esille."
Kirjoitat:
"Eikä kyse ole vain nostalgiasta. Mä uskon, että silloin kun ihmisten on tarkoitus näyttää lähipiirille tai muulle harrastajademografialle jotain itselleen todella tärkeää ja merkittävää, syntyy vähän jopa sivutuotteena merkittävää taidetta."
Anonyymi:
"Tohon voi varmaan liittyä harrastajapiirin sisäinen ei-problemaattinen näytönhalu."
Kirjoitat:
"Jokin hyvin vahva tarve tehdä mielenkiintoista taidetta mutta muu kuin osallistuminen julkisena tekijänä julkisen taiteen keskusteluun. Pysytellään nimimerkin suojissa."
Anonyymi:
"Toisaalta se anonymiteetti voi luoda vähän ekstraa siihen sädekehään. Mulla on kokemusta siitä."
Kirjoitat:
"Jutteletko sä useinkin tuntemattomien kanssa näin?"
Anonyymi:
"Joo. Ja julkisella päätteellä. En haluu jättää mitään jälkii, vaikka niitä väistämättä toki jää. Mun henkilökohtainen id kaikkialla, numeroina..."
Kirjoitat:
"Toi on jotenkin haikeeta."
Anonyymi:
"Ei kannata romantisoida. Mä oon vaan yksinäinen."
Kirjoitat:
"Jaa?"
Anonyymi:
"No kerro mulle tästä sun taiteilijasta jota taidemaailma ei ole vielä löytänyt?"
Kirjoitat:
"Sä oikeastaan osuit tuolla aiemmin jo naulan kantaan kun puhuit tosta ryhmän sisäisestä kilpailusta. Insane Gazebo on yhteisönsä luomus, Nälkäinen ennätystehtailija, joka rakensi arkkitehtuurisesti massiivisia ja taiteellisesti kunnianhimoisia pelattavia alueita. Ne on mittakaavassa ihan sellaisia Versaillesin puutarhan kokoisia verrattuna toisiin rakennettuihin pelikarttoihin."
Anonyymi:
"Voisiko näitä rakennelmia verrata Minecraft-pelin ennätysmaailmoihin?"
Kirjoitat:
"Kyllä voisi, mutta Minecraft-maailmat on luotu monipuolisemmilla työkaluilla. Doomien luonti on palikoilla leikkimistä. Alueiden luomisessa on paljon enemmän rajoitteita."
Anonyymi:
"Mutta rajoitteet voi luoda vapautta. Vähän niinku tanka- ja haiku-runoudessa."
Kirjoitat:
"Tismalleen. Mutta Insane Gazebo tekee haikuja steroideissa. Mutta muuten toimiva vertaus."
Anonyymi:
"Minecraftissa on tietääkseni rakennettu miniatyyriplaneettoja. Siis sellaisia, jotka kuitenkin sisältävät kaikki meidän todellisen maailman kaupungit, kaupunkin tiet ja talot teiden varrella. Vuoret, meret, aavikot ja safarit, kaikki luonnonmuodostelmat."
Kirjoitat:
"Siinä missä Minecraftissä usein tavoitellaan realismia, Sunder-mapit pyrki absurdiin, suuruudenhulluuteen, surrealismiin ja tautologiaan."
Anonyymi:
"Ja mitä tautologia tarkoittaa?"
Kirjoitat:
"Jossain määrin merkityksetöntä toistoa."
Anonyymi:
"Ja mitä sellaisella sisällöttömällä toistolla haetaan?"
Kirjoitat:
"Kokemusta mielettömyydestä."
Anonyymi:
"Mulle tulee sellaisesta helposti huono olo."
Kirjoitat:
"Ootsä koskaan käynyt Vatikaanissa?"
Anonyymi:
"Pahoin pelkään, etten koskaan ole käynyt missään."
Kirjoitat:
"Mä en muista Vatikaanista juuri mitään, koska niiden rakennusten, ja mitä sieltä löytyy sisältä, on varmaan tarkoitus hämätä tai luoda vaikutelma pienuudesta jumalan edessä.
Vaikka se on mikrovaltio valtion sisällä, en tiedä, pystyinkö yhdellä vierailulla näkemään edes puolia kohteista. Mä vierailin Pietarinkirkon puutarhassa, mutta en Pietarinkirkossa, koska mä olin siinä vaiheessa jo ihan loppu jonottamisesta, ihmistungoksesta mutta ennen kaikkea sen kaiken siellä esillä olevan sekä historiallisen, katolisen että uudemman, modernin taiteen painosta.
Vierailin Apostolin palatsissa, Sikstuksen kappelissa ja valtavien maalauskokoelmien gallerioissa ja kappeleissa. Jo Apostolin palatsin ensimmäisessä huoneessa meidän ihmisten jonkinlainen mielikuvituksen rajattomuus ja samanaikainen loputon ahneus iski vasten kasvoja. Mä seisoin päättymättömän käytävän alussa, jota reunustivat molemmilla puolilla seiniä suurmiesten ja pyhimysten rintakuvat useassa päällekäisessä rivissä.
Tyhjät silmät eri tavoin kainoissa asennoissa seurasivat mun jokaista askelta, kun mä pyrin kokoamaan itseni päästäkseni edes palatsin seuraavaan huoneeseen. Ja tämä oli vasta sen koko matkan aloitus."
Anonyymi:
"Vertaatko sä ihan pokerina nyt näitä varhaisille Doomeille tehtyjä karttoja Ranskan aatelisten Versailleen ja Vatikaanin Apostolin palatsiin?"
Kirjoitat:
"Mä laitan vaikka pääni pantiksi, että tulevaisuuden vaikuttavin taide koetaan digitaalisessa muodossa, ja että pelimaailma tulee vaikuttamaan siihen henkeäsalpaavalla tavalla, ja että ne luodaan yhteisön kannustuksesta, että niiden omistajuus on yhteisöllä."
Anonyymi:
"Mutta kumpaa pelaaminen edustaa sulle nyt? [[Taidetta->sama]] vai [[viihdettä?->sama]]"
Anonyymi:
"Romero sanoo, että heavy metal toi kokonaisen sukupolven äänen esiin."
Kirjoitat:
"Aivan oikein. John on sanonut, että hänen sukupolvensa oli kärsinyt Vietnamin sodasta ja sen jälkimainingeista ja että he olivat myös aivan kyllästyneitä 60-luvun hippimeininkiin ja uushenkisyyteen. Että se flower power - homma ja rauhanaate ei vastannut siihen sisällä myllänneeseen levottomuuteen ja suoranaiseen tuskaan."
Anonyymi:
"Ja sittenkö he alkoivat palvoa saatanaa?"
Kirjoitat:
"Saatanallinen paniikki oli lähinnä konservatiivien lietsomaa hysteriaa ja salaliittoteorioita. Kaikesta etsittiin jälkiä antikristillisyydestä. Kaikki lasten katoamiset ja muut liittyivät metsässä havaittuihin kulttiseuruesiin. Kaikki joutuivat tarkkailun alle: rock-muusikot, roolipelaajat, ateistit ja tietysti koko id-studion pataljoona.
Tää muusikko joka teki nämä kappaleet muuten sekä Doomiin että Wolfensteiniin oli itsekin Vietnamin sodan veteraani ja The Jester yhtyeen perustaja. Ehkä hänellä olisi jotain sanottavaa siihen, miksi black metal alkoi puhutella hänen sukupolveaan."
Anonyymi:
"Jos mä olen oikein ymmärtänyt, niin se musiikki oli pitkälti varastettua niissä Doomeissa."
Kirjoitat:
"No ei aivan. Ja tää on mun lempikohta, ja osa id-studion mystiikkaa: Bobby Prince oli ammatiltaan asianajaja, joten hän tiesi varsin tarkasti sen, kuinka paljon hän pystyi metallibändeiltä kopioimaan ilman, että heitä voisi syyttää tekijänoikeusrikkomuksista tai siis plagioinnista."
Anonyymi:
"Mä voin kuvitella, että siinä vaiheessa kun Doom osoittautui jättimenestykseksi, vähintään niitä levy-yhtiöitä alkoi kiinnostaa."
Kirjoitat:
"Mua ei kiinnosta."
Anonyymi:
"Ai sua ei tekijänoikeudet kiinnosta."
Kirjoitat:
"Mä en vaan aidosti muista, saiko id sakkoja tai joutuiko ne näistä varkauksista ongelmiin, mutta kyllä se pelimaailman pahat pojat -maine siitä tietysti vahvistui.
Mutta tässä muistellessa mä loin sulle pikkuisen soundtrackin, jos haluat. Näiden kappaleiden on sanottu erityisesti vaikuttaneen tekijöihin. Mä nimesin tän rokkilistan ton legendaarisen Doomin ensimmäisen levelin mukaan. Sitä ei voi olla kuulematta kun näkee noi kirjanyhdistelmät. Ainakaan mä en voi."
''At Doom’s Gate eli E1M1
By Demons Be Driven / Pantera
Master of Puppets / Metallica
South of Heaven / Slayer
Black Sabbath / Black Sabbath
Them Bones / Alice in Chains''
Anonyymi:
"Aika nätisti sait noi jakoviivat tolleen. Mutta hei. Kiitos. Ei oo mun genre, vähän pappaliigamainen ehkä, mutta otan nää kyllä aarteina vastaan."
Kirjoitat:
"Vakava varoitus, taas luennointia edessä!
Black metalin ja varhaisen Doomin ja etenkin Doom- ja Doom II: Hell on Earth -pelien välinen yhteys liittyy enemmän yhteiseen esteettiseen DNA:han. Doom ei perustunut black metaliin, mutta se elää ehdottomasti samassa pimeässä, kapinallisessa kulttuuritilassa. Romeroa ja Princeä – jesus christos mitä artistinimiä, inspiroi ainakin Mayhem ja Burzum.
Doomit ja bläkkisbändit hyödyntävät molemmat uskonnonvastaista tai sieltä ammentavaa estetiikkaa ja symbolismia. Mulle nää ovat aina näyttäytyneet huumorintajuisina, mutta kyllä mä ymmärrän, jos ne joitakuita loukkaa tai pelottaa.
Mutta Doomeissa on uskomatonta energiaa! Ne ovat hauskoja pelejä, naurettavia ja ilakoivia, ne helvetistä kivunneet demonit, muumiot ja vähän ruumiiden näköiset kummajaiset olivat enemmän elossa kuin osa amerikkalaisista itse, IMHO.
Lisäksi tietty tällainen kielletty houkuttelee.
Varsinkin skidejä.
Ja erityisesti minua. Musta oli rohkeaa vaan naureskella pentagrammeille niissä vääristyneissä veri- ja lihaluolissa, musta ne koetteli hienolla tavalla mun ymmärrystä siitä, mikä oli hyväksyttävää.
Mä mietin todella paljon yhteiskunnan moraalikoodeja, kun mä pelasin niitä. Mä mietin, että miksi nämä eivät ole hyväksyttäviä? Miksi joku haluaa bannata tällaisen vähän riehakkaan mutta ihan selvästi harmittoman kaman?"
Anonyymi:
”Kahdesta syystä: toiset on vakaumuksellisia, ja heidän uskonnollisia pyhiä symboleita kohdellaan ivallisesti ja vähän varomattomasti ristiriitaisissa asiayhteyksissä. Toiseksi, eivät ihmiset sitten ehkä lopulta olleet tottuneet tällaiseen raakuuteen, siellähän oli ihmisiä laitettu ihan kämmenistään ristille?”
Kirjoitat:
”En mä tiedä ristiinnaulitsemisesta, mutta joihinkin grillitikkuihin oli ihmisiä sidottu, ne olivat kuitenkin kaikki sotilaita eikä siviilejä.
Ja joo. Kyllä mä ymmärrän ton. Mutta mun mielestä yksi ihmisryhmä ei voi laatia toiselle ihmisryhmälle sääntöjä siitä, minkälaista taidetta on sopivaa tehdä, varsinkin jos tekijä tulee itse sen kulttuurin sisältä, mitä taiteellaan kritisoi.
Se on fundamentalistista ja kontrolloivaa. Todella monet meistä on kasvatettu ja suorastaan uitettu tässä kristillisessä symboliikassa, ja yhtäkkiä sen luova käyttäminen kielletään.
Jotkut voisivat ajatella, että tällaisen kuvaston haltuunotolla kostetaan se vuosikymmeniä jatkunut aivopesu, varsinkin kun nämä doktriinit sisältävät myös vihaa toisia ihmisryhmiä kohtaan.
Mutta tietenkään en halua mitään harmitusta kenellekään.”
Anonyymi:
”Muutama norjalainen laulaja taisi kostaa ihan kirkkoja polttamalla.”
Kirjoitat:
”Olen erittäin hamissani että Doomguylla ei ole corpse paintia kasvoillaan.”
Anonyymi:
”Nykypelaajat eivät varmaan pidä Doomeja uhkaavina tunnelmaltaan. Minun mielestäni ne hirviöt niissä näyttävät söpöiltä. Varsinkin se punainen.”
Kirjoitat:
”Cacodemon.”
Anonyymi:
”Juu. On pörheä.”
Kirjoitat:
”Kyllä mä ymmärrän, jos jollekin uskismutsille se Doomi on ollut ihan kauhea. Enkä mä sano tätä pilkatakseni. Mutta siis mä vain ymmärrän. Lopultahan metalliskene on kuuluisa empaattisuudestaan ja siitä, että kaikki innokkaat otetaan avoimesti mukaan. Se on jännä yhdistelmä.”
Anonyymi:
”Mä en halunnut äsken olla lattea vaan esittää hyviä argumentteja. En minäkään halua todellisuutta, jossa hyväksytään vain yhdenlaisia sävyjä."
Kirjoitat:
”Doom oli vastakulttuuria. Se oli auktoriteetin vastustamista. Yhdysvalloissa elettiin sotaa ja sodanjälkeistä aikaa. Se oli keskisormen nostamista tavallaan sille oikealle pahuudelle, näkymättömälle vallalle, joka lähetti nuoria aalloittain kuolemaan. Ehkä se Doom-machoukkelin yksinäinen survival-meininki ja se, että se näkee kaikki sen kaverit kuolleina tai haavoittuneina oli myös jonkinlainen muistuma. Sotahan on aina joillekin todistus siitä, että mitään moraalijärjestelmää ei ole, ei ole mitään hyveellisiä aikeita, ei ole mitään eettistä himmeliä, vaan kaikki perustuu riistoon ja hyväksikäyttöön.”
Anonyymi:
”Ai onko Doom nyt myös poliittinen peli?”
Kirjoitat:
”Haluaisin sanoa, että se on silkkaa väkivaltaviihdettä ja silläkin mittapuulla pelkkää hupailua.
Mutta tähän liittyy isommat kelat arvomaailmasta. Ja mitä tulee tohon musiikkiin... aika usein puhutaan musiikista kuluneesti primitiivisenä kokemuksena, mutta onhan sen pakko olla totta.
Ehkä mä olen kuunnellut äidin sydänääniä kohdussa ja pidän bassojumputusta tai matalia ääniä syleilevänä paikkana. Eikä Doom tietenkään osallistunut tähän heviskeneen vain musiikin osalta, vaan hehän lainasivat myös siitä visuaalisesta kulttuurista."
[[Hail Satan?]]
[["Eteenpäin."->doomvälitila]]KUULET KAUKAISTA MUSIIKKIA, JOKA EI KUITENKAAN OLE HIRVEÄN SELKEÄÄ TAI YHTENÄISTÄ. AAH! TÄMÄHÄN ON BÄNDI, JOKA LÄMMITTELEE INSTRUMENTTEJAAN JA VALMISTAUTUU SEURAAVAAN KAPPALEESEEN.
ON VUOSI 2003, JA OLET KEIKALLA KESKELLÄ YLEISÖMERTA. EDESSÄSI SEISOO IHMINEN, JONKA TUNNISTAT IRC-GALLERIA -NIMISESTÄ VIRTUAALIYHTEISÖSTÄ. INNOSTUT: SINULLA JA NOIN COOLILLA KÄYTTÄJÄLLÄ ON SAMA MAKU JA KENTIES YHTEINEN LEMPIBÄNDI.
RUMPALI LYÖ TAHTIA RUMPUKAPULOILLA, JA KAPPALE, JOTA ET OLE KUULLUT KYMMENIIN VUOSIIN, ALKAA SOIDA.
SITTEN ÄÄNET ALKAVAT HÄLVETÄ, KUNNES MYKISTYVÄT KOKONAAN. NÄKÖKENTTÄSI MUUTTUU KEIKAN MUSTASTA HÄMÄRÄSTÄ SINISEEN MATTAVÄRIIN. PIKSELIT MUUTTUVAT HEIKKORESOLUUTIOSIKSI PIKKUKUVIKSI.
KUN NE SUURENTAA, NÄKEE SATOJA DIGIKAMERALLA OTETTUJA SALAMAVALOSELFIEITÄ PEILIN ÄÄRELLÄ.
SALAMAVALOKUVIA LAIVAN HYTEISTÄ.
SALAMAVALOKUVIA VESSASTA JA VESSANPÖNTÖN VIEREEN TORKAHTANEESTA IHMISESTÄ, JONKA PÄÄSSÄ ON OLUTTÖLKKIEN KANTAMISEEN TARKOITETTU KARTONKIKRUUNU.
Irc-galleriassa oli ominaisuus, jonka avulla etusivulle sai äänestettyä aina koko gallerian sen hetken hauskimman tai kiinnostavimman digikuvan.
Tämä ihminen ja irc-gallerian käyttäjä, jonka mä näin nyt siellä keikalla päätyi siihen etusivun kuvaan usein pelkästään siksi, että sillä oli hauska kuvateksti.
Kuva itsessään saattoi olla aika tyhjä, mutta tämä käyttäjä oli valtavan kaunis, ja myös älykäs, oikealla tavalla naseva.
Sellainen yhdistelmä pelkästään saattoi 2000-luvun alussa johtaa massiiviseen suosioon ja huomioon. Internet oli vielä tuore, ja väki kerääntyi vain parille isoimmalle palstalle.
Mä löysin myöhemmin sanan sille, minkälainen mun suhde tähän pikkujulkkikseen oli: parasosiaalinen.
Se tarkoittaa yksipuolista suhdetta, jossa suhteen toinen osapuoli ei välttämättä edes tiedä sen toisen olemassaoloa.
Ennen internetiä nää parasosiaaliset suhteet muodostui yleensä vain joihinkin TV-julkkiksiin ja urheilutähtiin, mutta verkko ja nuori sosiaalinen media tuotti lyhyessä ajassa ihmisiä, jotka oli normaalien ihmisten keskuudessa ja eli normaalia elämää, mutta niiden ympärillä hehkui kuitenkin sellainen taianomainen aura.
Ja toisin kuin urheilutähtiä, näitä ihmisiä pystyi seuraamaan vuorokauden ympäri.
Mä kutsun tätä ihmistä tässä yhteydessä Leen4foreveriksi vähän sen vanhaa käyttäjänimeä mukaellen. Tästä tekstistä ei voi tunnistaa ihmistä, tää on sepitettä. Mä puhun ilmiöstä.
Koska tää ihminen oli kauneutensa lisäksi melko laiha, alkoi netissä kiertää kaikenlaiset huhut hänen anoreksiastaan.
Taklatakseen tällaisia ilkeitä juoruja, Leen4forever alkoi itse asiassa ottaa itsestään kuvia ahmimassa ruokaa. Siis ihan mättämässä.
Se lisäsi seuraajiensa iloksi öisin kuvia, joissa sillä oli majoneesia leualla ja iso kebabrulla kädessä.
Kun irc-galleriaa alettiin pitää lapsellisena paikkana, kun yleisö oli ollut siellä jo noin viisi vuotta, alettiin siihen alustana kyllästyä ja kasvaa ulos. Leen4forever otti seuraajansa mukaan muotiblogimaailmaan.
Tän ihmisen käytös verkossa oli aina ollut aika ironista, heilahtelevaa ja sellaista hassuksi ja kepeäksi tulkittavaa, mutta blogipostauksissa saattoi havaita jo sellaista todella voimakasta elämään ja varsinkin siihen suosioon uupumista. Enkä mä yhtään ihmettele – mä olin yksi niistä, jotka olivat päivittäin seuranneet hänen liikkeitänsä. Jos meitä oli tuhansia tai kymmeniätuhansia, sen täytyi käydä taakaksi, koska eihän sen ajan internet-julkkiksille ollut mitään manuaalia, että kuinka sellaisessa suosiossa tuli toimia tai siitä toipua.
Muotiblogin epäsäännölliset postaukset vaikutti ensin vaan hänen tyylinsä mukaisen välinpitämättömiltä, mutta jotkut päihteisiin liittyvät lipsahdukset alkoi herättää seuraajissa huolta.
Leen4forever oli teini-ikäisestä saakka ollut aivan valtavan seurannan ja jopa tirkistelyn kohteena, ja alkoi horjua.
Minä ja mun tuttavat oltiin seurattu tätä ihmistä alaikäisestä täysikäiseksi ja todistettu reaaliajassa kuinka kadehdittavan hauskasta ja itsevarman oloisesta aurinkoisesta ihmisestä alkoi tulla paljon juhliva sekasortoinen zombi. Kukaan ei tavallaan ollut yllättynyt, kun hänen menehtymisestään alkoivat levitä juorut.
Mä ajattelin sen ihmisen yksittäisiä kuvia valehtelematta joka päivä.
Internet-sensaatioon kohdistuvaa kaipuuta ja kipua oli vaikea jakaa. Tunsin jonkinlaista kuvotusta. Vaikka mä en ollut varsinaisesti fani, hän oli mun elämässä, koko ajan ja kaikkialla.
Niihin aikoihin internet alkoi sirpaloitua, ja isot Facebookin ja Twitterin kaltaiset kansainväliset lyhyisiin viesteihin keskittyvät jättiläiset alkoivat valloittaa verkkoa. Paikat surra juuri Leen4foreveriä alkoivat kuihtua, koska kaikki etsivät juuri niihin aikoihin niitä uusia koteja virtuaalitodellisuudesta. Irc-galleriaan jääneitä pidettiin noloina.
Leen4forever jäi kummittelemaan, koska tragediaa ei pystytty yhdessä käsittelemään. Itse asiassa asian käsittely siirtyi reaalimaailmaan, me yhdessä kavereiden kanssa kuiskuteltiin siitä.
Mutta mä näin Leenan ensimmäisen ja ainoan kerran siellä keikalla.
Tällä keikalla, missä me nyt ollaan yhdessä.
Kuten mä sanoin, oli ihan sensaatiomaista, että mulla ja Leen4foreverillä oli sama lempibändi.
Ja kaikki kerääntyivät hänen ympärilleen todetakseen saman asian.
Kaikki siellä yleisössä tiesi. Hyvä ettei bändin jäsenet tunnistaneet Leen4foreveriä. Se oli Killswitch Engagen keikka.
Ja sitten, kuin jostain
jostain yhteisestä telepaattisesta sopimuksesta,
yleisö kaappasi Leen4n syleilyynsä
ja hän antoi sen tapahtua
tiesi oman kuvansa ja kuvan mukana syntyneen vaikutusvallan
me nostettiin Leen4forever meidän käsivarsille
ja kannateltiin tätä ihmistä niin, kuin vain hänellä olisi ollut väliä eikä kenelläkään muulla
mut joukossa oli myös väkivaltaisia ihmisiä
ja osa pudotti hänet sementtilattialle ihan tahalleen
mut aina vaan Leena kampesi itsensä ylös parrasvaloihin.
Nyt mä muistan vaan tän ihmisen hennon siluetin kaikkien häntä kannatelleiden suorien käsivarsien päällä
hän, joka kuului mun päivittäiseen rutiiniin, ja josta mä en lopulta tiennyt yhtään mitään.
[[Pystyn samaistua.->Mä oon susta huolestunut, sä oot ollut obsessoitunut.]]
[[Mä oon susta huolestunut, sä oot ollut obsessoitunut.]]
"Ei, mä en koskaan lukenut Laura-kirjoja, mutta toki ajan muita hittejä. Kuten Bertin päiväkirjat, jossa puberteettinen poika käy läpi noloja ja uusia asioita. Ja sitten luin Neiti Etsivää."
Kirjoitat:
"Me taidetaan molemmat olla kasvettu ysärillä ja nollarin alussa?"
Anonyymi:
"Sanooko Hullu luokka mitään?"
Kirjoitat:
"Sanoo! Mutta mulla oli liian kiire lukea Animorphseja... ja Lehtisen Lauraa."
Anonyymi:
"Niitä Animorphsien kansia on tullut ihailtua monta kertaa."
Kirjoitat:
"Juu. Oliko sulla suosikki-muodonmuutosta?"
Anonyymi:
"Oisko yhden tytön mutatoituminen vasarahaiksi."
Kirjoitat:
"Ai oliko tuollainenkin?"
Anonyymi:
"Tai teinipojasta torakaksi."
Kirjoitat:
"Ei."
Anonyymi:
"Sittenhän he alkoivat muuttua myös avaruusolennoiksi, ihan looginen käänne."
Kirjoitat:
"Saattaa olla että tässä vaiheessa mä olin itse tippunut juonesta kärryiltä. Vähän harmi."
Anonyymi:
"Nykyteinithän lukee jotain Soturikissoja."
Kirjoitat:
"Mä pidän siitä, että eläinten voimaa ja auktoriteettia kunnioitetaan nuortenkirjallisuudessa."
Anonyymi:
"Mut sitten se eläinten inhimillistäminen ei kuitenkaan varjele niitä päätymästä meidän ruoaksi ja meidän vaatteiksi ja meidän sohvien päällisiksi."
Kirjoitat:
"Lapsien ja teinien eläinsuhde kyynistyy aikuistuessa. Osa meistä käy läpi metamorfoosin, jossa meistä tulee metsästäjiä ja tehotuotannon äänitorvia."
Anonyymi:
"Hmm."
Kirjoitat:
"Mitä."
Anonyymi:
"No kai siitä saa tulla apeaksi."
Kirjoitat:
"Joku konservatiivinen aikuisversio mussa piipittää, ettei me voitaisi ilman tehotuotantoa ruokkia kaikkia ihmisiä. Mut siis tästä mä puhun. Muhun on asettunut tämä julma, rationaalinen ja laskelmoiva aikuinen."
Anonyymi:
"Mä en ajattele mitään muuta kuin muurahaiskarhuja."
Kirjoitat:
"Ehkä sä et oo apatiasta mädäntynyt."
Anonyymi:
"Mä oon täysin puhkirotten."
Kirjoitat:
"Mut me ei oltu."
Anonyymi:
"Ei oltu, niin."
Kirjoitat:
"Kuvittelin itseni liitukaudella lennelleeksi liskolinnuksi joka ei ollut lintu eikä dinosaurus..."
Anonyymi:
"Ja minä vaan tylsästi kultapandaksi."
Kirjoitat:
"Ei toi oo tylsä, mä olin halloweenina kissa ja orava. Mun ei tarvinnut kuin hiukan ympärilleni katsoa."
Anonyymi:
"Mutta juurihan sinä olit tuo lepakko."
Kirjoitat:
"Se on kuule majesteettinen pterosaurus sinulle."
Anonyymi:
"Mulle tuli muuten aivan randomi asia mieleen. En muista oliko se Suosikki vai mikä lehti, joka teki niitä vuosittaisia lehtikilpailuja. Eli porukka pystyi kirjoittamaan, askartelemaan ja toimittamaan itse tekemiään paperisia aikakauslehtiä ja lähettämään oman ehdokkaansa kilpailuun. Palkinto oli kai jonkinlainen hemmottelupäivä ja työpäivä toimituksessa."
Kirjoitat:
"Mä muistan sen! Olisiko se ollut Koululaisessa? Taisin itsekin osallistua siihen, hääräsin sen lehden kimpussa PÄIVÄKAUSIA. Ajatella, että sellaisen aarteen sitten sujautti postilaatikkoon eikä ikinä saanut mitään palautetta."
Anonyymi:
"Mulle tuli tästä aika vihlaiseva muisto, koska panostin omaan kappaleeseen todella paljon. Mut palaan tähän taas tähän aikuisten maailmaan ja kuinka aikuisten taajuudella piti olla menestyäkseen siinä kilpailussa. Muistan, että ne voittajaehdokkaat olivat aina tosi kypsiä. Yksi voittajalehti haastatteli Kapteeni Ä-ntä, sellaista reggaeartistia. Mietin että helvetti kukaan kuunnellut mitään reggaeartistia kun me oltiin just toivuttu Smurffeista ja Spice Girleistä. Että eivätkö aikuiset palkitse lapsia lapsennäköisestä elämästä, että pitääkö meidän nuoresta saakka kuunnella niche-artisteja ja opiskella viulunsoittoa ja osoittaa varhaiskypsyyttä."
Kirjoitat:
"Nokun mä olin vähän tollanen raivostuttava varhaiskypsä. Kirjastonhoitajat hämmästeli ja tarkisteli silmälasejaan, kun toin niitä aikuisten miesten elämäkertoja lainaushihnalle."
Anonyymi:
"Rasittava kakara. Kai sä kuuluit nuorempana myös kirjakerhoon?"
Kirjoitat:
"Siis mä olin aatelinen, kuuluin Pollux-hevoskirjakerhoon."
Anonyymi:
"Tuli vaan mieleen noista dinosauruksista. Olin koko lapsuuteni läpi kirjakerhossa, josta lähetettiin mulle kerran kuukaudessa värikäs kuvakirja. Luin niistä dinosauruksista, ritareista, arkeologiasta ja luonnollisesti muinaisesta Egyptistä."
Kirjoitat:
"Ajattele missä rikkauksissa me ollaan kylvetty!"
Anonyymi:
"Kai tollasia täytyy olla vielä olemassa?"
Kirjoitat:
"Omalta osaltani viattomuus loppui, kun W.i.t.c.h.-noitalehden tilaus katkaistiin niiden piirtäjien toimesta täysin yllättäen eikä niiden viiden hahmon tarinaa koskaan kerrottu loppuun."
Anonyymi:
"Taisin ostaa vaan yhden irtolehden, mutta muistan ton silti. Sen lehden päättyminen oli täysi skandaali. Ja myöhemmin ikään kuin tilalle tullut Winx-klubi ei pystynyt mitenkään korvaamaan sen Witch-sarjan rikkautta ja laadukkuutta."
Kirjoitat:
"Tääl me nyt yhyy yhyy aidosti surraan kun nykynuoriso ei tiedä mitä ne on menettänyt."
Anonyymi:
"Älä sure. Onhan heillä Bratzit ja se eläimeksi naamioitumisen harrastus... huomaatko? Eläimet kiehtovat edelleen. Ihminen tuhoaa sitä mitä rakastaa."
Kirjoitat:
"Mikä hitto sen leikin nimi on jossa matkitaan eläimiä?"
Anonyymi:
"Mä en muista enkä oo perehtynyt."
Kirjoitat:
"Tein jopa kerran testin. Että mikä eläin olisi: nyt muistan. Therian."
Anonyymi:
"No mikä therian sä olit?"
Kirjoitat:
"Susi."
Anonyymi:
"Voi ei."
Kirjoitat:
"Anteeksi onko sulla jotain susia vastaan?"
Anonyymi:
"Ei... ei kun siitä tulee jotenkin yksinäinen käsitys toisesta. Että itseymmärrys olisi sellainen, että minä olen radikaali ja erilainen kuin muut."
Kirjoitat:
"Kun mä tein niitä mikä eläin olisit -testejä niin siellä oli pitkälti valikoimissa vain yksin metsästäviä ja itsenäisiä petoeläimiä. Ja niistä voi kai sitten päätellä, minkälaiset tyypit näitä testejä tekee ja miten hirveä tarve varmaan jossain omassa koululuokassa on tulla ymmärretyksi. Tai et yleinen kokemus vaikuttaisi therianeilla olevan, että muut eivät voi ymmärtää heitä."
Anonyymi:
"Käsitän."
Kirjoitat:
"No mikä näistä yleisimmistä therian-eläimistä olisit, jos saisit valita:
[[Karhu->therian]]
[[Susi->therian]]
[[Ilves->therian]]
[[Kettu->therian]]
[[Musta leopardi->therian]]
[[Pilkullinen leopardi->therian]]."
JOS HALUAT, SAAT VAPAASTI OMIN SANOIN POHDISKELLA SUHDETTASI USKOON.
VASTAUSTA EI TALLENNETA MINNEKÄÄN. HENGITÄ SYVÄÄN, OTA RENTO ASENTO. KUNNIOITAN TÄYDELLISESTI YKSITYISYYTTÄSI JA AJATUKSIASI.
JOS HALUAT, VOIT KUVITELLA ITSESI KATOLISEN KIRKON RIPPITUOLIIN, MUTTA KUUNTELIJA EI OLE TUOMITSEVA.
JOS HALUAT, SINUN EI TARVITSE OLLA RIPPITUOLISSA, VAAN KUVITTELEMASSASI RAUHALLISESSA PAIKASSA.
ESIMERKIKSI TYHJÄSSÄ GALLERITILASSA, JOSSA KUKAAN EI KURKI OLKAPÄÄSI YLI, JA KEVÄT PULPUTTAA TILAN ULKOPUOLELLA.
TÄMÄ ON MODERAATTORIN HUOMIO. KUN OLET VALMIS, VOIT PAINAA ETEENPÄIN-NAPPIA.
{
(set: $name to "")
(print: "Kirjoita tähän mitä haluat ja millä tavalla haluat")
(input: bind $name)
}
[[Eteenpäin->Sofian maailma 2]]
JOS HALUAT, SAAT VAPAASTI OMIN SANOIN POHDISKELLA SUHDETTASI USKONTOIHIN, USKOON JA USKOMUKSIIN.
VASTAUSTA EI TALLENNETA MINNEKÄÄN, VAAN SE KATOAA SYÖTTEESEEN KUIN ULOSHENGITYS ETEEMME.
HENGITÄ SYVÄÄN, OTA RENTO ASENTO. KUNNIOITAN TÄYDELLISESTI YKSITYISYYTTÄSI JA AJATUKSIASI.
TÄMÄ ON MODERAATTORIN HUOMIO. ET VOI VASTATA TÄHÄN VIESTIIN, MUTTA VOIT KIRJOITTAA RAUHASSA.
KUN OLET VALMIS, PAINA "ETEENPÄIN."
{
(set: $name to "")
(print: "Kirjoita tähän vapaamuotoisesti tavastasi uskoa")
(input: bind $name)
}
[[Eteenpäin->Sofian maailma 2]]
Anonyymi:
"Hetkinen, kumpi meistä oikein puhuu?"
Kirjoitat:
"Sä kirjoitit ton äskeisen. Etkö kirjoittanutkin?"
EI VASTAUSTA
Kirjoitat:
"Haloo?"
...
[[AIKAA KULUU.]]
HUOMAAT, ETTET ENÄÄ KESKUSTELE KENENKÄÄN KANSSA. KESKUSTELU ON KOKONAAN TYREHTYNYT. ET TIEDÄ, KUKA KIRJOITTI IRC-GALLERIAN KUOLLEESTA LEENASTA. KIRJOITITKO SINÄ SEN?
ONKO LEENAN TARINA EDES TOTTA?
VAI OLIKO SE AJALLE TYYPILLINEN KIERTÄVÄ SÄHKÖPOSTI?
KENEN KANSSA OLET OIKEIN KESKUSTELLUT?
HAVAHDUT AJATUSTESI VANKILASTA TARKASTELEMAAN HUONETTA MISSÄ ISTUT.
VALKOISEN PÖYDÄN YMPÄRILLE AVAUTUU OK-KOKOINEN, EHKÄ TEINI-IKÄISEN, EHKÄ VARHAIS-TEINI-IKÄISEN, TAI EHKÄ VARHAISKYPSÄN LAPSEN HUONE.
LASTEN, TEINIEN JA NUORTEN HUONEET OVAT AINA OLLEET TÄLLAISIA, AJATTELET. HISTORIA NIISSÄ KERROSTUU, ELLEI SAANUT AIKA-AJOIN PERUSTEELLISIA IDENTITEETTIKRIISEJÄ JA PANNUT KÄMPPÄÄ REMPPAAN.
RAKENTANUT SISARUSTEN TILAA RAJAAVIA SERMIVIRITELMIÄ KIRJAHYLLYIN, KANKAIN, SÄNGYNPÄÄDYIN JA CD-TORNEIN.
KUKA TÄÄLLÄ ASUU?
Huone vaikuttaa kokonaan eristetyltä alueelta maailmasta. Kuin saarelta. Se on neliön muotoinen, edessäsi on työpöytä, kone, kirja ja laavalamppu.
Sängyssä on formula 1-autolakanat. Lapsekasta. Samanaikaisesti huoneessa on jylhä raskas Hellaksen tummanruskea piano. Koskettimet kuin luusormia. Tavoitteellista, historiallista. Kirjahylly on sekalainen arkisto koulukirjoja, lasten- ja nuortenkirjoja, monisteita kuin myös valokuva-albumeita. Et koske niitä – kuvat ovat liikaa. Kuvat puuttuvat, visio, tarkennus.
Pianon päällä on rohkea kuva nuoresta [[Britney Spearsista]] koulu-univormussa. Voit tarkentaa katseesi siihen.
CD-asemassa on T.a.t.u.:n ensimmäinen [[levy]]. Voit laittaa sen soimaan, jos haluat.
Sitten huoneessa on jotenkin sinne kuulumaton selvästi [[Ostos-tv]]:n vaikutuksesta sinne hankittu jumppatuoli, jota voi siihen istuessa taivutella.
Huoneen valkoinen [[ovi]] on suljettu. Voit myös kokeilla kääntää kahvaa.
"Tiesitsä että Britney Spears otti silikonirinnat jo 17-vuotiaana", kuulet äitisi sanovan.
Näet hänen seisahtuneena julisteen edessä. Ääni on paheksuva. Vihamielinen. Hän laittaa kätensä puuskaan.
Sitten hänen siluettinsa ja äänensä katoaa kuin tietokonepelissä. Jäljelle jää vain amerikkalainen pop-laulaja ja tanssija Spears, joka on kuvanottohetkellä selvästi nuori. Ehkä alaikäinen.
Katsot julistetta nyt uusin silmin.
Olet aina vain katsellut sitä ihailevasti, nauttinut sen yksityiskohtien kauneudesta.
2000-luvun alku oli niin naisvihamielistä aikaa, että silloin oli näemmä normaalia, että perheenäiditkin kommentoivat tyttäriensä ikäisiä julkimoita negatiivisesti.
Naisviha oli niin sisäistettyä, että alaikäisen Britneyn - siis lapsen - tissit olivat ruokapöytäkeskustelun aihe niin täällä, Los Angelesissä kuin Hollannissa juuri alkavassa keskusteluohjelmassa, jossa miespuolinen vanhempi juontajakin haluaa tietää niistä.
"Kaikki puhuvat niistä. Kaikki ovat kiinnostuneita siitä. Mitä mieltä olet itse?"
"Mistä," Britney Spears vastaa yllättyneenä.
"Rinnoistasi."
"Rinnoistani?"
Ohjelman klipissä Britney piilottaa shokkinsa kysymyksestä nopeasti, juuri niin kuin hänet on opetettu.
Juuri sellaisella kaikkien teinityttöjen sisäistämällä ja tunnistamalla tavalla, kun äidin baarituttu lähestyy ja pukee himonsa vitsiin. Kasvojen menettämisen estäminen jätetään aina viisaampien teinityttöjen vastuulle.
Äidin sisäistetyn misogynian aiheuttama kommentti saa sinut katsomaan julistetta enää yhdellä tavalla.
Katsot enää vain niitä. Kuinka ne tulevat paidasta ulos.
Kuinka vaatteet laskeutuivat tämän ihmisen ylle, jonka musiikkikappaleet olivat ennen tuottaneet sinulle kutkutusa ja vilpitöntä onnea!
Kuinka jo silloin, kun olit tuskin ajautunut vielä laululyriikoissa kuvailtuihin tilanteisiin, kolmiodraamoihin tai ylipäätään seurustelusuhteeseen, sinulta pilattiin kaikki.
Naiskehojen kaupallinen hyödyntäminen alkoi saada noihin aikoihin valtavia kierroksia. Pian ilmestyisivät vuorokauden ympäri julkkisnaisia vartioivat paparazzien ylläpitämät blogit. Blogeissa seurattiin ennen kaikkea sitä, kuka oli lihonut, laihtunut tai päässyt nopeasti eroon raskauskiloistaan. Kuka oli vanhentunut ja rypistynyt, ja kuka oli säilyttänyt sileytensä.
Verkko täyttyi kuvista, täyttyi ja tursusi, se täyttyi huulitäytteistä ja implanteista ja kosmeettisista hoidosta ja kokonaisterapioista ja dieeteistä ja lääkkeistä ja rehabeista ja uskosmushoidoista ja puhdistautumisesta ja henkisyydestä ja aina vain uusista, yhä tehokkaammista liikuntamuodoista.
Ja informaatio levisi kaikkialle kuin viirus, tietokoneiden ruuduilta keskustelunaiheiksi ja sitten Britneykin tuli hulluksi ja ajeli, NIIN, MIETTIKÄÄ SITÄ, kauniit hiuksensa pois.
Jos joku, joka aikuistui nollaluvulla ja onnistui säilyttämään terveen kehonkuvan, se oli poikkeuksellista.
Päätät laittaa [[levy]]n soimaan.
Vilkaiset vielä [[Ostos-tv]]:n ihmetuolia.
Kokeilet, aukeaisiko [[ovi]].
[[Et tee mitään näistä]]
LEVYSOITIN ON TÄYDELLINEN ESIMERKKI NOLLARIAJAN DESIGNISTA.
LEVYASEMA ON PEITETTY VAALEANSINISELLÄ MUOVILLA.
MUOTOILU ON KOROSTETUN FUTURISTINEN JA PYÖREÄ, KAIUTTIMET VENYTETTY KANAMUNAN MUOTOISIKSI SUKKULOIKSI.
KULJETAT SORMEASI KANNELLA, JA SE AUKEAA KOSKETUKSESTA.
VAUTSI.
SULJET CD-ASEMAN KANNEN KIINNI JA PAINAT PLAY.
KIEKKO PYÖRÄHTÄÄ. SIRINÄÄ.
LAULU ALKAA.
Starting from here, let's make a promise
You and me, let's just be honest
We're gonna run, nothing can stop us
Even the night, that falls all around us
Soon there will be laughter and voices
Beyond the clouds, over the mountains
We'll run away on roads that are empty
Lights from the airfield (Shining upon you)
Nothing can stop this
Not now, I love you
They're not gonna get us, they're not gonna get us
Nothing can stop this
Not now, I love you
They're not gonna get us, they're not gonna get us
"Not Gonna Get Us” on kappale t.A.T.u.:n englanninkieliseltä debyyttialbumilta 200 KM/h in the Wrong Lane (2002).
Se kertoo teini-ikäisistä väärinymmärretyistä rakastavaisista, jotka suunnittelevat karkumatkaa omasta ahtaasta yhteistöstään ulos.
Myöhemmin paljastui, että t.A.T.u. oli valhe. Se oli perustamisestaan lähtien täydellinen lavastus, ruotsalaisesta teinielokuvasta inspiroitunut levy-yhtiön setien vedätys. Mutta se osoitti sen, että venäläisbändi pystyi rahastamaan sillä, millä pornosivustotkin, lesboerotiikalla.
Lena Katina ja Julia Volkova olivat nuoria; kumpikaan tuskin viisitoista, kun bändi perustettiin. Duolle tehtiin Vladien ja Ivanien puolesta heti selväksi, mikä tarina heistä kerrotaan. Yksi alkuperäisistä tuottajista sentään käveli studiosta ulos ja sanoi, ettei mikään menestys voi perustua skandaalille.
Mutta t.A.T.u. oli suurenmoinen menestys!
Levyä myytiin miljoonia kappaleita niin kotimaassa kuin globaalistikin, ja varmasti vielä enemmän poltettiin ja jaeltiin laittomasti. Se pyöri kotitietokoneisiin ladattavissa Napster-audiosoittimissa, se soi kaduilla, klubeilla ja kannettavissa soittimissa.
Laulajien haastattelut olivat levotonta katseltavaa. Lena ja Julia vaikuttivat aina poissaolevilta. Kun vertasi heidän haastatteluitaan vaikkapa 90-luvun suurtyttöbändiin Spice Girlseihin, oli selvää ettei duolla ollut hauskaa. Spaissareiden ilkikurisuus oli aitoa kapinaa, kun taas Julia ja Lena -parka joutuivat esittämään ihmisiä, joita he eivät todellisuudessa olleet.
Toisen albumin ensimmäinen musiikkivideo sensuroitiin Venäjällä, koska Julia masturboi siinä. Hän oli vasta seitsemäntoista. Tytöt pakotettiin strippaamaan maailmankiertueella.
Ongelmat eivät näkyneet minulle.
Olin ihastuksesta lamaantunut.
Seisoin julistekaupassa ja tuijotin mykistyneenä kahta toisiaan herkästi halaavaa nuorta naista.
Tyttöjen vaatetus on valkoinen, heidän puhtaan valkoiset teepaitansa henkivät viattomuutta ja nuoruutta, aivan kuin kahden ystävyksen toisiinsa hullaantumisessa ei olisi ollut mitään kummallista.
2000-luvun alussa tällainen kuvasto oli, jos ei vallankumouksellista, niin harvinaista. Ei ollut mitään sovelluksia tai juuri yhteisöjä, jossa tällaisia kuvia olisi voinut jakaa - ne tulivat myöhemmin. Lesboutta ei yhdistetty viattomuuteen tai tervehenkisyyteen. Ei ainakaan Venäjällä - ja myöhemmin t.A.T.u.:n näytelmä paljastuikin pelkäksi kulissiksi, mitä skeptikot olivat epäilleet, tai lesboyhteisö, mutta heillä ei ollut ääntä, he olivat kuriositeetti.
t.A.T.u. -duon epämääräistä sekoilua voi ymmärtää jälkikäteen. He olivat tuottajien manipuloimia, painostamia, pakottamia ja kiusaamia.
He olivat mannekiineja Venäjälle, joka oli nollarilla aika erilainen kuin nyt, silloisessa Venäjässä oli jotain vähän pintaliitomaista, kiiltävää. 2000-luvun venäläinen kulttuuri vaikutti olevan länsimaistumispisteessä, se oli gay, aivan omanlaisensa jättiläisristeily.
Nyt venäläinen kultturi kärsii täydellisestä unohduksesta ja mielikuva nykyisestä taide-elämästä on surullisen propagandistinen ja tsaarinaikainen. Taiteilijat ovat paenneet tai hävinneet ja pitävät turpansa kiinni.
Itselleni Tatu ennen paljastumistaan oli ihana, huumaava uni, ja heidän jokainen albumi sisältää pelkästään loistavia bängereitä.
Tuijotin tyttöjä suu auki skottiruudullisissa hameissa musavideolla. Mutta t.A.T.u. oli valhe ja taas asia, josta minun oli kasvettava ulos.
Soon there will be laughter and voices
Beyond the clouds, over the mountains
We'll run away on roads that are empty
Lights from the airfield (Shining upon you)
Avaa [[ovi]].
Tutki [[Ostos-tv]]-keinua.
Katso julistetta [[Britney Spearsista]] .
[[Et tee mitään näistä]] .
Sä et ollut pelkästään analogisesta digiaikaan -milleniaali.
Sä olit ennen kaikkea Ostos-tv -skidi.
Sun huoneeseen sijoitettiin lopulta ne kaikki urheilulaitteet kaikkine paloineen, joita maksettiin osamaksuina ikuisesti.
Sun pianon tuoliksi tuli syviä vatsalihaksia aktivoiva coretuoli, ja koska se ei riittänyt, sait vielä absejä sähköttävän vyön sun mammalta, kun se ei nähnyt tuloksia puolen vuoden jälkeen. Ei tarvitse kuin istahtaa alas ja antaa vyön ja siitä irrotettavien teipattavien imukuppien tehdä työn puolestasi!
Se oli hullunkurisin penkki millä sä oot ikinä istunut, varsinkin jos yhdistää siihen sen, että se korvasi pianotuolin.
Eikä siinä vielä kaikki!
Seuraavassa kuussa tilattiin nimittäin iskälle laskutus- ja myyntireskontraohjelma Passeli
Mammalle keittiöön kaksi kappaletta styroksista haudutuspataa Aromipesää
sitten
Silverstar-puhdistuslevy jolla pystyi poistamaan pöytähopeista pinttymiä ja joka valkaisi vanhat kolikot
ja lopulta kotiin saapui Thigh master -vempula, jolla pystyi treenaamaan sisäreisiä
Taittuva härveli asetettiin jalkojen väliin ja sitten alettiin pumpata.
Myös karhunkestävä ilmpatja vilahti jossain, mutta olit jo muuttanut pois, ja ostos-television suosio alkoi merkittävästi hiipua, silti huoneestasi vapautuva uusi varastotila otettiin huojennuksella vastaan.
Kun tulit aikaisin koulusta kotiin, pyöri televisiossa Ostos-tv ennen varsinaisia koko perheen iltaohjelmia. Kun valvoi öitä unettomana, Ostos-kanava tarjosi seuraa. Se oli yhdeksänkymmentäluvun ASMR, taustamölyä, joka loi sekä tiettyä turvallisuudentunnetta mutta myös mielettömyydessään apatiaa. Ihmisille, jotka kärsivät impulssikontrollin puutteesta, jälleen uutta velkaa maksettavaksi.
Ostos-tv oli analogisen television ilmiö. Internet, sosiaalinen media ja rajattomat tavat mainostaa jättivät mainostelevison kaltaiset kauppapaikat jälkeensä. Mutta niillä oli vaikutuksena. Monet ohjelmaksnavan tuotteista päätyivät kaikkien kavereidenkin koteihin, aivan niin kuin tupperware-purkit, ja ajan hyötymuovi, nostalginen kampe.
Ostos-tv:stä ostetut tavarat ovat nyt reliikkejä, joita löytyy pölyyntymästä lastenhuoneiden nurkista, kun heiluva vatsalihastuoli ei korjannutkaan motivaatiota eikä sillä saanut kuriin yksinäisyyttä.
Olen nähnyt tällaisia muistoesineitä joskus muistisairaiden kotoa, joista löytyy muutakin katalogi- ja vuosikertatavaraa. Heille puhelinmyyjät soittelevat säännöllisesti moraalista piittaamatta. Sohvapöydälle kertyy kuollutta kulttuuria: Ellos-luetteloita ja Valittuja Paloja.
Kosket vatsalihastuolin pehmustettua penkkiä. Huvittavia käsinojia kainalon korkeudella, Tällainen konkreettinen vaikutus oli aikoinaan televisiolla. Ihmiset tekivät, mitä hyväntuuliset aerobic-sankarit pyysivät.
Silmäile julistetta [[Britney Spearsista]].
Kuuntele [[levy]]ä.
Avaa huoneen lukittu [[ovi]].
[[Älä tee yhtään mitään, vaan palaa tietokoneelle->Et tee mitään näistä]].
Kun lähestyt ovea ja olet juuri tarttumassa yksinkertaiseen metalliseen kahvaan, kuulet oven toiselta puolelta epäselvää puhetta, mutta korostuneen aggressiivista.
Vedät kätesi kahvalta, toistaiseksi.
Huuto jatkuu. Mies ja nainen, toinen paiskaa ovea, syntyy hiljaisuus, kunnes tappelu jatkuu taas hetken kuluttua.
Sitten kuuluu tömähdys, ja laitat kädet vaistomaisesti korvillesi.
Peräännyt.
Istut takaisin tietokoneelle ja katsot, olisiko meseen tullut viestiä.
Kukaan kavereista ei ole online, mikään ei herjaa sen merkiksi, että sinua kaivattaisiin.
Selaat irc-galleriaa hetken levottomana, ja odotat, että riitaa päättyy.
Aivot puuroutuvat kuvavirrasta. Tunteet turtuvat minuuttien kuluessa.
Klikkailet hiirellä uutissivuja.
Pian oven takaa ei enää kuulu mitään.
Yrität rauhoittua, tarkentaa johonkin.
Ikkunan takana kasvaa sinun kanssasi pituutta pihakoivu.
Sen lehdet ovat nupussa.
[[Ostos-tv]]-kuntoiluhäkkyrän tsekkaaminen.
Juliste [[Britney Spearsista]].
[[Et tee mitään näistä]].Kun katsot näytölle, keskusteluruutu on on edelleen muuttumaton.
Kirjoitat:
"Miksi sä näytit mulle sun huoneen?"
EI VASTAUSTA.
Kirjoitat:
"Miksi näytit minulle omat vanhempasi?"
Lisäät;
"Tajuan kyllä. Meidän muistot ovat jotenkin sekoittuneet. Samaistun niihin. Joten jaan ne myötätuntoisesti. Tunnen, niin kuin kirjoissa tai peleissä tunnetaan. Mennään toisen hahmon ruumiiseen ja mieleen. Mä tajuan, Sä olet jonkinlainen muistojen entiteetti, puhut arkistosta käsin, oot vähän niin kuin tekoäly, jos tekoäly olisi keksitty silloin kuin sä elit."
Nouset ylös ja huokaat.
"Tai sitten minä olen sinä," kohautat olkapäitäsi.
"Sä olet jonkinlainen peiliversio minusta. Kvanttimekaniikan monimaailmatulkinta, missä me ollaan jatkettu elämää kahdessa rinnakkaisessa todellisuudessa. Ja sä olit meistä se, joka ei uskaltanut lähteä, jäi tähän henkiseen väkivaltaan, jäi tänne henkisesti."
Katsahdat ovelle.
"Tai sit tää on todella aikakapseli jossa mä olen vierailemassa. Joku nollakolme," sanot, ja nostat maasta hellästi nilkkojasi nuuhkimaan tulleen pienen pienen kaninpoikasen.
"Hei kuka sä oot," sanot, ja tuijotat valkoista kania, jonka turkki on kuin pieni pilvennokare.
"Tulitsä vapauttamaan mut Matrixistä? Oletko sä se, jonka kanssa mä oon jutellut tänään?"
Kani ei rimpuile, se nuuhkuttaa sinua jatkuvasti liikkeessä olevalla nenänpäällään ja kääntää korvansa sinuun.
Joku huudahtaa oven takana.
"Sä et voi jäädä tänne. Tule vaikka mun huppuun," sanot, ja kani ei vastustele.
Se on odottanut sinua täällä.
[[Lähtö.]]
Nouset ylös, olet tehnyt valintasi.
"Tiedätkö mitä todella tunsin, kun luin silloin teininä Sofian maailmaa," kysyt jänikseltä ja varmistat, että se on syvällä hupussa.
"Nyt mä muistan sen hyvin. Nyt se palautuu mulle mieleen, kiitos kysymästä."
"Musta tuntui. että mä olin uuden aikakauden kynnyksellä. Mä aavistin, että mä oppisin ajattelemaan sellaisella taajuudella, jonne mä en ennen ollut ylettänyt.
Tavallaan Sofian maailma oli kuin varhainen tietokonepeli. Mä todistin hämmästyttävää teknologiaa. Se tarina vei mut uudenlaisiin huoneisiin. Selvisin shakkipöydällä. Tajusin, että kaikki mitä mä tiesin mun siihenastisesta elämästä, mullistuisi pysyvästi.
Ja se kyllä vertautuu täydellisesti siihen, mitä mä koin, kun mä avasin ensimmäisen kerran jonkun Netscape navigaattorin selaimen.
Se oli mahtavaa. Se loi riippuvuutta, niin paljon siinä oli heti alkuun opittavaa ja katsottavaa.
Mutta todellisuudessa.
Lopulta se on laatikko. Massiivinen hiekkalaatikko, joka on kuitenkin erilaisista systeemeistä riippuvainen. Ja siellä käyttäydytään tietyllä tavalla.
Jokaisella huoneella on eri pelisäännöt.
Eikä se ei koskaan voita sitä kokemusta, mitä me saadaan kun me ollaan aidosti ihmisiin ja luontoon yhteydessä."
Nouset ylös ja avaan tiukan huoneen ikkunan, josta mahdut juuri ja juuri ulkopuolelle. Roikut ikkunaluukkujen välissä ja katselet keväistä pihaa. Sorakivet kimaltelevat sateen jälkeen. Metsä ujostelee vaaleanvihreässä hunnussa. Sinne pitää mennä.
Tartut koivua tukevasta rungosta. Tehtävä on hullunrohkea. Et ollut valmistautunut tällaiseen suoritukseen tänään, mutta puun naava käsien alla rauhoittaa. Yks, kaksi, kolme, nyt, hyppäät, ponnistat avoimesta ikkunasta oksille.
Hitto että taipuukin puu, nuoruuden korkuinen.
Mutta pian olet alhaalla, muutaman kömpelön riuhtaisun, liu'un ja hypyn, parin katkenneen oksan jälkeen ja risuja rikkaampana.
Pyyhit mahlat housujen taskuihin ja otat varovasti ystävä-kanin pois hupusta. Katsot metsää.
"Ei kasvateta tänne legioonaa villikaneista. Mun on pakko kantaa sut vielä toistaiseksi sylissä."
Lähdette yhdessä matkaan.
Porottaa.
[[Kiitokset.]]
[[Palaa teoksen alkuun.->Aloitus]]
Tämä on ensimmäinen käsikirjoittamani ja kevytkoodaamani interaktiivinen, virtuaalinen essee, tai tekstipeli, jossa halusin käsitellä digitaalisia ja virtuaalisia kollektiivisia muistojamme 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun.
Museossa ja taiteen parissa työskentelevänä minulle on kauhistus, että juuri minnekään ei kootusti tallenneta tai arkistoida esimerkiksi foorumeita, nettisivuja, blogeja, foorumeiden synnyttämää omalakista taidetta kuten kuvabannereita tai avatar-taidetta ja nyt jo hiljentyneiden online-virtuaalipelimaailmojen kaupunkeja, tyylejä ja keskusteluissa hyödynnettyjä fontteja.
Jokaisella meistä on omat henkilökohtaiset muistomme varhaisesta internetistä. Kun palvelimet sammahtelevat ja ylläpitäjät hylkäävät projektinsa, jää yksittäisten ihmisten vastuulle taltioida näitä muistoja kovalevyille. Mutta minkälaiseen kirjastoon ne voisi säilöä, jos esimerkiksi Internet Archiven kaltaiset sivustot ovat sulkemisuhan alla, ja nykyteknologia vanhenee kiihtyvästi?
Kiitoksiin!
Jos haluat tehdä tällaisia samanlaisia interaktiivisia tarinoita, vieraile ihmeessä Twine-sivustolla. Tää oli lopulta helppoa ja kaikenlisäksi ilmaista. Eli kiitokset koko Twine-yhteisölle.
Haluan kiittää Aleksanderia, joka vihki minut Twine-tekniikan saloihin.
Haluan kiittää myös rakasta ystävääni Hannaa, joka, sen lisäksi, että on loistava taiteilija on myös tarkka lukija. Hyödynsin hänen tulkintaansa House of Leaves -kirjasta, joka tulkitsi teosta valokuvan todistusvoiman hapertumisen kautta.
Kiitän Oksasenkadun työryhmää sekä Maria, joka on oikeasti koodannut ysärillä ne Final Fantasy 7 -kotisivut.
MOI, MÄ OON TÄN PELIN MODERAATTORI. HAVAITSITKIN VARMAAN MUN LÄSNÄOLON MUUTAMASSA KOHDASSA. EN TIEDÄ YHTÄÄN MIKSI MUN FONTTI ON AUTOMATISOITU TÄLLEEN ISOKSI, MUA YLEMPÄNÄ ON VIELÄ IHMINEN, JOKA EI OSAA VITTUAKAAN KOODATA.
JOTEN TÄLLÄ MENNÄÄN, EHDAT PAHOITTELUT.
KUTEN ARVASITKIN, OLIO, JONKA KANSSA KESKUSTELIT, OLI JONKINLAINEN HEIJASTUMA YHDEKSÄNKYMMENTÄLUVUN JA NOLLALUVUN VAIHTEESTA, SINUSTA JA - MEISTÄ KAIKISTA.
NETTI SULKEE SISÄÄNSÄ IHMISMIELEN KÄSITYSKYVYN MÄÄRÄN DATAA, JOTA NYT ISOT TEKNOLOGIAFIRMAT HYÖDYNTÄVÄT OMIIN KAUPALLISIIN TARKOITUKSIIN. TÄNÄÄN TEKOÄLYYN JA VALVONTAAN, HUOMENNA JOHONKIN MUUHUN.
VAPAAN INTERNETIN ARKISTOT OVAT KUITENKIN VAARASSA. TEKOÄLY ON TEHNYT LISÄMUISTIN HANKKIMISESTA KALLISTA.
ISOJEN MAAILMAA OHJAILEVIEN PIILAAKSON HERROJEN EI TARVITSE MAKSAA TAITEILIJOILLE TEKIJÄNOIKEUKSIA, MUTTA WIKIPEDIAN JA INTERNET ARCHIVEN KALTAISTEN VAPAIDEN, TIEDONLEVITTÄMISEEN JA NEUTRAALIN INFORMAATION SÄILYTTÄMISEEN KESKITTYVIEN VAPAAEHTOISVOIMIN JA -LAHJOITUKSIN TOIMIVAT ALUSTAT OVAT KOKO AJAN SULKEMISEN JA ALGORITMISABOTAASIN UHAN ALLA.
TOISIN SANOEN, JUURI SEN AJANJAKSON TIETO, JONKA LÄPI KULJIT, TALLENTUMINEN ON VAAKALAUDALLA. MUT MÄ EN OO NYT VAATIMASSA SUA ALLEKIRJOITTAMAAN MITÄÄN ADDRESSIA. ONHAN TÄSSÄ IHAN HELVETISTI HIRVEEMPIÄKIN ASIOITA MENEILLÄÄN. JA JOS MÄ PUHUN NIISTÄ, MÄ SAATAN JOUTUA SENSUURIIN.
Anonyymi kirjoittaa:
"Saat multa jonkun arkkitehtuuri-palkinnon. Eikun oikeasti. Mä en osannut edes sitä maata nostaa, mun talot oli litteitä, katto puhkaisi terassin katon ja simssit teki hirveitä matkoja että ne löysi edes mun kotiovelle. Portit oli vinossa, cheat-koodit käytössä, sisustin lautaskasoilla ja takapihan roskilla."
Kirjoitat:
"Siinä vaiheessa kun mun simssit oli nuoria aikuisia, niillä oli mansionit, castlet, discot, uimahallit, kirjastot, modernit keittiöt, patsaspuisto, puutarha - olin hullu puutarhuri, olin Aurinkokuninkaan palvelija."
Anonyymi:
"Ei kukaan oikeasti valitse pelata Simssejä sen takia, että pääsisi tekemään hienoja rakennuksia siellä."
Kirjoitat:
"Minä pelasin niitä vain ja ainoastaan siksi. Ja rakentelun kohteeksi joutuivat myös minun hahmoni. Mulla meni alkuvalikossa miljoona vuotta, koska mä en halunnut olla mikään basic bitch. Mä latailin japaninkielisiltä sivuilta paikallisten käyttäjien hieromia pikkutarkkoja asusteita, ripsiä, tatuointeja, laukkuja. Kuratoin mun vaatekaappia ja pidin yllä niin tarkkaa järjestystä, etten ehtinyt oikeastaan muuta tehdä."
Anonyymi:
"Peli seisoi pausella ja kuuntelit sitä valikkomusiikkia vain."
Kirjoitat:
"Osasin luoda rakennuksia eri aikakausilta."
Anonyymi:
"Ehkä sä olit sisustaja?"
Kirjoitat:
"Musta on edelleen täysin käsittämätöntä miksi ne hahmot siinä pelissä eivät ylistäneet mun bonsai-puutarhaa julkisen käymälän sisustuksena."
Anonyymi:
"Kolmospelissä sai valita huonekalujen tekstuureita ja kankaita vaan kursoria osoittamalla."
Kirjoitat:
"Siitä alkoikin mun urani todellisena feng-shuin kannattajana."
Anonyymi:
"Mutta kai olit myös maksimalisti?"
Anonyymi:
"Mä olin maksimalisti, minimalisti, brutalisti - toteutin muutamat Le Corbusierin unelmat - kuoleman puutarhuri ja arkkitehti, eivätkä mun simssit koskaan toipuneet siitä, minkälaista luksusta mä olin niiden elämästä tehnyt. Ne oli niin suuressa kiitollisuudenvelassa aina. Mä olin jumala."
AVATTU ARCHITECTURE WIZARD AWARD
</style>
<img
src= https://aurasweb.neocities.org/41a014c0b7b5c5b0ead578072d052956.jpg >
</div>
[[Eteenpäin->Klikkaa tästä, kun olet valmis]]Anonyymi:
"Onneksi olkoon! Olet normaali."
Kirjoitat:
"Tää tuntuu aika isolta validaatiolta tbh."
Anonyymi:
"Jos sä silti haluat avata jotain sun pimeitä puolia niin anna tulla."
Kirjoitat:
"En ainakaan randomille henkilölle chatissä."
Anonyymi:
"Mitä sä nyt tarkoitat? Juuri anonyymien kanssa ripittäydytään."
Kirjoitat:
"Mulla oli siinä pelissä aivan ihana pitkäkarvainen koira nimeltään Runo, joka eli vanhaksi, oli elossa vielä kun ne mun alkuperäiset hahmot menehtyi vanhuuteen ja uusi sukupolvi jatkoi. Mun lempihahmo oli tän next generationin viisas lyhythiuksinen tytär, joka asui remppakuntoisessa kartanossa vähän kauempana muista. Sims 2 -vuorokaudenajat lisäosa oli paras. Kun lunta satoi ja pääsi luistelemaan iltaisin takapihan metsäaukiolle, se tuntui aika maagiselta."
Anonyymi:
"Pelaatsä vielä?"
Kirjoitat:
"En. Mä tajusin, että mä voisin itsekin alkaa elää sellaista arkea, mitä mä laitoin ne tekemään. Että mä voin itsekin harjaantua kirjoittamisessa, viulunsoitossa, tehdä joogaa ja siivota mun asunto. Mut nää pelit antaa hyvii ideoita."
Anonyymi:
"Antaa hyvii ideoita mistä?"
Kirjoitat:
"Kuinka elää. Kuinka elää silleen, että täyttää tarpeensa. Pieni ripaus sosiaalisuutta, aktiviteetteja, ruokaa, puutarhan kasvattamista, uusien asioiden kokeilua."
AVATTU NORMOLOIDI AWARD
</style>
<img
src= https://aurasweb.neocities.org/15ff6d87e873f2d79ba8dd75b1dd437b.jpg>
</div>
[[Eteenpäin->Klikkaa tästä, kun olet valmis]]Anonyymi:
"Sillä uteliaalla sörkkimisellä oli nautinnollisia vaikutuksia."
Kirjoitat:
"Mä halusin ainakin pitkittää kärsimystä. Mut saatoin pelastaa ne mun hahmot viime hetkellä tai katsoa, olisivatko ne niin nokkelia, että ne selviäisivät itse mun jättämälle jääkaapille tai ovelle."
Anonyymi:
"Sit on tietysti modit joiden avulla sä voit tehdä siitä pelistä todella kieron tai avantgardistisen. Mun lemppariesimerkit on lopulta aika kilttejä: rakensin mun talon niin korkealle kuin mahdollista ja katsoin, kun ne ihmiset laskeutui sieltä tikapuita pitkin alas. Siinä vaihtui vuorokausi."
Kirjoitat:
"Sä joudut helvettiin."
Anonyymi:
"Parasta oli kun rikollinen yritti murtautua sinne taloon ja sit kyttä tuli perässä. Oli niille aika humbling kokemus kiivetä jaakko pavunvartena sinne pilvenpiirtäjään. Aurinko nousi ja laski, nää vaan kiipesi."
Kirjoitat:
"Mulla oli lähinnä tulilabyrintteja. Katsoin, kuinka nopeasti tuli etenisi sokkelossa ja kuinka se sammutettaisiin. Mä olin tehnyt niistä käytävistä niin kapeita ettei ne ihmiset pystyneet ohittaa toisiaan."
Anonyymi:
"Mikään ei kuitenkaan ollu pahempaa ku et sosiaalityöntekijä haki sen vastasyntyneen vauvan pois."
Kirjoitat:
"Siinä ekassa Simissä oli lähes mahdotonta pitää vauva hengissä tai tyytyväisenä."
Anonyymi:
"Järkyttävä reality check."
Kirjoitat:
"Mä pystyin uittaa ihmisiä hukkumisen partaalle ja pakottaa niitä tekee toisteisia asioita kunnes ne murtui uupumuksesta, mutta noista vauvan hauista mä en toipunut koskaan, mä yritin ihan oikeesti."
Anonyymi:
"Siis työhän niille simsseille tuotti kaikkein pahinta kidutusta. Ne tuli takaisin sims ykkösessä virtsaa pidätellen, täysin nääntyneinä, ilottomina, raivoissaan, burniksessa ja yksinäisinä, niitä piti heti leikittää ja syöttää ja päästää pesemään käsiä."
Kirjoitat:
"True."
</style>
<img
src= https://aurasweb.neocities.org/cf888ff18419eee6aa3a88ca79e915bd.jpg>
</div>
[[Haluan palvoa saatanaa->Hail Satan?]]
[[Eteenpäin->Klikkaa tästä, kun olet valmis]]</style>
<img
src= https://aurasweb.neocities.org/twine_dollz.jpg>
</div>
Anonyymi:
"TERVETULOA MUN SALAISEEN TYTTÖNURKKAUKSEEN!!!!"
Kirjoitat:
"Ou nou."
Anonyymi:
"Mitä ou nou? Annas mä kerron tytöille suunniteltujen pelien merkittävyydestä. Ja kuinka tää kaikki liittyy identiteettiin ja siihen, kun alettiin olla ONLINE."
Kirjoitat:
"Kyllä mä muistan nää. Todellakin roikuin näillä paperinukkesivuilla. Mutta eihän ne olleet vain tytöille tarkoitettuja."
Anonyymi:
"Sukupuolella ei ollut välitä, siellä oli myös maskuliinisiksi miellettyjä pohjia. Mut tää ammensi niin kutsutusta girl culturesta, tai siitä, minkälaisena sitä pidettiin. Eli ulkonäkökeskeisenä. Pinnallisena. Jopa bimbona."
Kirjoitat:
"Viimeistään queerin rynnistyksen myötä on alettu kyseenalaistamaan, onko macho äijäkulttuuria ja bimbo naistenkulttuuria."
Anonyymi:
"Mä tarkastelen näitä molempia uteliaisuudella. Tässä ei ole mitään vastakkainasettelua. Ja sukupuolinormit tulevat ulkoa. Kaikkea saa ja pitää harrastaa ja tehdä."
Kirjoitat:
"Ei keinotekoista bimbot vs machot, hyvä vastaan paha, tytöt versus pojat."
Anonyymi:
"Elämä ei vaan toimi noin. Kategoriat ovat väkinäisiä."
Kirjoitat:
"Mutta miksi paperinukkesivut olivat tärkeitä tytöille?"
Anonyymi:
"Sanoisin, että ne ovat tärkeitä meille kaikille. Ne tarjoavat vaihtoehtoja. Saanko mä puolestani nyt fiilistellä jotain, joka oli mulle tosi tärkeetä, ennen kuin sä meet?"
Kirjoitat:
"Minne mä olen oikein menossa?"
Anonyymi:
"Down to memory lane."
Kirjoitat:
"Jeppistä.
Mun pitää nyt vastavuoroisesti koittaa esittää sulle kysymyksiä. Mitä nää siis oli?"
Anonyymi:
"Dollz-pelit oli varhaisia internetissä toimineita pukeutumis- ja avatarien luontialustoja, joissa yhdistyi muoti ja luovuus. Mulle ne toimi ennen kaikkea sellaisena oman identiteetin rakennuspaikkana.
Ne saivat alun 1990-luvulla The Palace -nimisestä foorumista, jossa käyttäjät pystyi suunnittelee digitaalisia ”paperinukkeja” kokoamalla pikselipaloista kokonaisia nukkeja, eli siis nämä pikselipalat olivat jalkoja, päitä, käsiä, housuja... esim. hiuksia tai peruukkeja isosta väripaletista. Näitä paperinukkeja kutsuttiin sanalla dollz. Toi sana ei oo tietääkseni yhteydessä transfeminiinien käyttämättään sanaan dolls, vaikka ei oo yhtään yllättävää että sana nukke esiintyy molempien yhteydessä."
Kirjoitat:
"Tää foorumi muistuttaa mua tosi paljon Tumblerista. Miks nää oli sulle tärkeitä?"
Anonyymi:
"Hetkinen. Mun pitää itse asiassa miettiä tota vastausta. Mutta siis ei mikään ihme että Tumblr ja Livejournal perustettiin pian tollasten yhteisöjen hiipumisen jälkeen. "
Kirjoitat:
"Ainakin mulle tuotti aivan valtavasti helpotusta se, että mä pääsin tällaiseen rauhalliseen kulmaan, kun tuntui, että esimerkiksi pelit olivat järjestään vain toiminta- ja kauhupelejä ja kaikissa niissä oli kuolemaa... vaikka eihän tämä mikään peli ollut. Tää oli kuvien siirtelyä päällekäin. Ehkä sellaisten asuluonnosten tekoa siirreltävillä tarroilla."
Anonyymi:
"Eikö peli voi olla noin yksinkertainen? Vaaditaanko peleihinkin aina joku raskas este tai selvitettävä sokkelo tai pulma?"
Kirjoitat:
"Mulla ei ole hajuakaan siitä mitä pelifilosofit ajattelevat pelin minimivaatimuksista."
Anonyymi:
"Mattelin Barbie-pelit keskittyivät lähinnä siihen, mitä kunakin päivänä sai laittaa Barbien päälle."
Kirjoitat:
"Musta toi on viehättävän yksinkertaista."
Anonyymi:
"Niin minustakin. Sain tuntikausia pukea paperinukkeja."
Kirjoita:
"Minkälaisia niistä tuli?"
Anonyymi:
"Lopulta aika vaatimattomia."
Kirjoita:
"Kuinkas niin kävi?"
Anonyymi:
"Lopulta minua miellytti arkisuus niiden kermakakkumaisten hää- ja juhlamekkojen joukossa. Muistaakseni puin ylleni vakosamettisen jakkutakin."
Kirjoitat:
"Entä mitä värejä?"
Anonyymi:
"Mustaa."
Kirjoitat:
"Ai jotenkin alt-tyyliä?"
Anonyymi:
"Ei. Huomaamatonta."
Kirjoitat:
"Koska se oli turvallista?"
Anonyymi:
"Vähänkö mä halusin olla fruittari tai pissis."
Kirjoitat:
"Miksi?"
Anonyymi:
"Haloo? Näitkö sä koskaan niiden ihmisten rohkeutta, suoranaista julkeutta? Jos sä olit näkyvästi fruittari tai pissis, sä keräsit huomiota. Koska molemmissa tyyleissä oli överiyttä, josta varsinkin kouluissa rankaistiin.
Mä vähän kadehdin sitä, koska ei mulla ollut kokonaisnäkemystä omasta tyylistä, tai edes sellaista persoonaa, jonka päälle olisi voinut kasata sitä tyyliä. Isoja rengaskorvakoruja tai tarkasti laitettua tukkaa, vaaleita, kireitä farkkuja, vöitä ja aurinkolaseja.
Mä mietin, että miten on mahdollista noin nuorena hahmottaa maailma ja oma paikka siinä. Koska pissiksenä tai fruittarina oleminen ei johtunut aina ryhmäpaineesta, silloin halusi jopa rikkoa sitä dynamiikkaa."
Kirjoitat:
"Jos mä oikein päättelen, niin sä kokeilit tolla Dollz Mania -sivustolla erilaisia rooleja, etkä vain pukeutumistyylejä?"
Anonyymi:
"Teini-ikäisistä on usein se vaikutelma, että he ovat egoistisia ja kapinallisia. Mun suurin haaste oli silkka eksistointi, päivittäinen joukkoon sulautuminen."
Kirjoitat:
"Hyi helvetti että joku yläaste oli kyllä karsina."
Anonyymi:
"Jopa tossa ylläolevassa kuvassa jonka jaoin sulle toi kuva murrosikäisistä on tyylitelty ja kaupallinen. Mut olin helpottunut siitä avatar-kulttuurista. Nythän meidät on pakotettu edustamaan omia itsejämme."
Kirjoitat:
"Ja siitä onkin sitten syntynyt ihan kokonaan uudenlainen poseeraamisen ja vertailemisen kulttuuri."
Anonyymi:
"Mä halusin ikuisesti olla mun paperinukkeminä. Koen anonymiteetin osana itseäni. Osana päivittäistä meikkiä ja maskia. Haluan olla näkymätön. En halua olla osallinen mitään näkyvää movementtia. En halua profiloitua."
Kirjoitat:
"Se on sitä paitsi niin valheellista."
Anonyymi:
"Tosi yllättävää että sä et ole alun jälkeen yrittänyt enää nyhtää musta mitään lisätietoja."
Kirjoitat:
"Musta se tuntuisi tässä vaiheessa epäkohteliaalta."
Anonyymi:
"Mitä jos mä nyt vaan katoaisin?"
Kirjoitat:
"Musta se olisi vähän epäreilua. Sinä kerroit, että muistat minut, mutta en muista sua. Mä joutuisin tosi paljon pelkäämään että mua seuraa joku stalkkeri."
Anonyymi:
*nauraa*
Kirjoitat:
"Ei oo yhtään hauskaa nytten."
Anonyymi:
"Mä en ole vaaraksi kenellekään, ja halusin aidosti vain keskustella, älä käsitä väärin!"
Kirjoitat:
"Miksi sä halusit kertoa mulle näistä dollzeista?
Anonyymi:
[["Voisitko sä piirtää mut?"]]
Anonyymi:
"Hail Satan on vuoden 2019 dokkari, joka käsittelee The Satanic Templen muodostamista. Tää liittyy tähän satanic panickiin ja temppelin perustajat haluavat siinä korjata väärinkäsityksiä. Tosi monet satanistit eivät itse asiassa konkreettisesti usko saatanaan tai muihin kristinuskon luomiin sivuhahmoihin, vaan ovat vain antikristillisiä tai antiuskonnollisia, näkevät sekulaarissa elämänmenossa enemmän järkeä.
[[Vai haluatko sinä palvoa saatanaa?]]"
[[Takaisin Doom-höpötykseen->doomvälitila]]
Anonyymi kirjoittaa:
"Kai sä tiesit, että kun sä pääset Doom II:n loppuun ja joudut helvettiin, sua ei pelasta edes kuolemattomuuskoodi, tai siis god mode."
Kirjoitat:
"Lapsena kun mä pelasin sitä loppua, missä sä joudut täydelliseen pimeyteen valolta, ja kymmenet ellei sadat hirviöt raatele sua hengiltä, ni mä luulin vaan että mä olen god modellakin niin tunari, etten vain selvitä sitä peliä."
[[iddqd]]
[[Takaisin Doom-höpötykseen->doomvälitila]] Anonyymi:
"Haluutsä oikeasti mennä sinne loukkoon?"
Kirjoitat:
"Rehellisesti sanottuna oon tunnistanut itseni niistä kaikista niin kutsutuista kuolemansynneistä. Ja syyllistynyt varmaan jokaiseen, vaikka en mä siis ole mikään murhaaja. Ei mulla ole sellaiseen energiaa. Mutta kyllä mä laiskottelen ja pötköttelen, sehän on terveellistä."
Anonyymi:
"Koostin sulle listan Raamatussa mainituista pahiksista, ja heidän omista kiinnostuksenkohteistaan:
[[syeplY refisuL/anataaS->Kohti helvettiä!]]
[[suenhA anommaM->Kohti helvettiä!]]
[[omiH suedomsA->Kohti helvettiä!]]
[[suetaK nataiveL->Kohti helvettiä!]]
[[yliässäM bubezleB->Kohti helvettiä!]]
[[ahiV nomA->Kohti helvettiä!]]
[[suuksiaL rogefleB->Kohti helvettiä!]]."
[[Takaisin Doom-höpötykseen->doomvälitila]] Anonyymi:
"Sun täytyy tehdä vähän enemmän työtä tavoittaaksesi helvetin. Pelkät kuolemansynnit ei tänä päivänä riitä. Eikä laiskuutta pidetä enää paheena, ja kaikkein rikkaimmat ihmiset ovat ylpeitä."
Kirjoitat:
"Mä olen runoilija Vergilius. Minä pääsen kyllä manalaan."
Anonyymi:
"Mä en tykkää vitsailla näistä."
Kirjoitat:
"Aha. Anteeks."
Anonyymi:
"Ei mitään."
Kirjoitat:
"Ihan oikeesti, tää on leikkiä!"
Anonyymi:
"No joo."
Kirjoitat:
"Miten sä oot yhtäkkiä tolleen?"
Anonyymi:
"En mä tiedä. Kai mä oon niin eristyksissä."
Kirjoitat:
"Ootko sä yksinäinen?"
Anonyymi:
"En ole nyt kun sä puhut mulle. Mut tiedätkö, joskus musta on tuntunut, että mut on kirottu. Että mut on kirottu yksinäisyyteen, että mä olen tehnyt jotain edellisessä elämässäni, en rukoillut tarpeeksi tai jotain. Ni mä vähän varmuudeksi välttelen näitä asioita."
Kirjoitat:
"Hei kyl mä tajuun."
Anonyymi:
"Okei mä alan vaikuttaa ihan lapselliselt pelleltä."
Kirjoitat:
"Sä sanoit ton aiemminkin. Et sä jotenkin pelkäät olevasi lapsellinen."
Anonyymi:
"Ja kun ei se silleen ole totta. Mulla on tässä käsien ulottuvissa sitä paitsi tämä Dante Alighierin Jumalainen näytelmä. Ehkä tämän avulla sä saavutat helvetin ytimen."
Kirjoitat:
"No mihin se katosi se näitä aiheita varova?"
Anonyymi:
"Tää on fiktiota. Ja mä olen pyöveli, ne joutui keskiajalla automaattisesti helvettiin, vaikka teki vain kuuliaisesti yhteiskunnallista työtä."
Kirjoitat:
"Näkyykö siellä helvetissä mahdollisesti turkistarhaajia myös?"
Anonyymi:
"Kyllä."
Kirjoitat:
"Kun ne kuuluu mun mielestä tohon samaan porukkaan, vain kuuliaisesti työtä tekeviin."
Anonyymi:
"Mä johdatan runoilija Vergiliuksen Helvetin yhdeksän piirin läpi, jos hän niin haluaa, kun mulla on nyt tää manuaali auki tässä. Haluaako?"
Kirjoitat:
"Haluaa."
Anonyymi:
"Ihan ensimmäiseksi me kuljetaan limboon.
Limboon ovat valitettavasti joutuneet hyveelliset muinaiset ihmiset, joiden elinaikana Kristuksesta ei vielä ollut tietoa. Ajattele, että Danten aikana vaan ajateltiin, että kaikki ennen kristusta eläneet ihmiset joutuivat vaan helvettiin. Jumalaisessa näytelmässä antiikin Kreikan ja Rooman ajattelijat hengailivat limbossa, en muista tarkalleen että kauan heidän piti odottaa siellä että jotain tapahtuu. Mutta pelkäänpä, että ikuisuuden."
Kirjoitat:
"Karua."
Anonyymi:
"Ja Vergilius asusti myös siellä, mutta leikitään, että me päästään molemmat eteenpäin.
Leikitään, että pääset ensimmäisestä piiristä toiseen, jossa irstailijoita kidutetaan, ja kolmanteen, jossa vartioi demoni Minos, joka löytyy myös Doomista vihollishahmona.
Sitten on kolmipäinen koira Kerberos, jossa hurtan lisäksi kärsitään kylmästä, liejuisesta, mutaisesta maasta sekä jatkuvista rankkasateista."
Anonyymi:
"Ollaan siis Suomessa."
Anonyymi:
"Seitsemännessä piirissä ovat väkivaltaa tehneet ihmiset - ja tää on ollut mulle jotenkin karsea kohtaus aina, ovathan siellä nekin, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa tai onnistuneet siinä. Mähän sanoin että mitä enemmän tulkintoja helvetistä tirkistelee, sitä huumorintajuttomammaksi se käy."
Kirjoitat:
"Surullinen ja vanhentunut ajatus."
Anonyymi:
"Nää menee mun ihon alle edelleen."
Kirjoitat:
"Muista, että me ollaan nyt fiktiivisessä todellisuudessa. Tää ei oo totta."
Anonyymi:
"Nää on ihmisen luomia ajatuksia."
Kirjoitat:
"Keskiaikaisen ihmisen, joka joutui sekä sotimaan että maanpakoon."
Anonyymi:
"Hei mulla on vielä mun suosikki Helvetin piireistä jäljellä."
Kirjoitat:
"Mulle tulee mieleen vaan, että jossain kerroksessa pistelevät ampiaiset."
Anonyymi:
"Nyt saavutaan itse saatanan kammariin."
Kirjoitat:
"No sehän sujui hyvin."
Anonyymi:
"Ilmeisesti helkuttiin on sittenkin suht helppoa lipsahtaa."
Kirjoitat:
"Monien mielestä, kyllä."
Anonyymi:
Helvetin alimmassa kerroksessa on jäätynyt Lucifer, saatana, joka jauhaa Juudasta, Brutusta ja Cassiusta kolmessa suussaan."
[[Praise Lucifer?]]
[[Takaisin Doom-höpötykseen->doomvälitila]]
Kuva: Michelangelo Caetani
</style>
<img
src=https://aurasweb.neocities.org/1000067740.jpg>
</div>
OLET ASTUNUT MANALAN ALIMMALLE TASOLLE.
MUTTA SINÄ OLET VAIN YKSI PIKKURUINEN NETINKÄYTTÄJÄ, ETKÄ VERGILIUKSEN KALTAINEN VÄINÄMÖLÄINEN, JOLLA ON LAULUN LAHJA.
LUCIFER KÄÄNTÄÄ KYLMÄT KASVONSA SINUUN.
VERI ALKAA VALUA TIETOKONEEN NÄYTÖN KULMISTA.
HEALTH BAR NÄYTTÄÄ PUNAISTA.
ONNEKSI OLKOON, OLET SAAVUTTANUT HELVETIN YTIMEN.
ANSAITSET HELVETTI-AWARDIN.
"NENITNYS SARAP NITUKLEH,
INESPAL AMO INESKOUL UTSA,
TULE LÄHEMMÄS."
TOTEAA LUCIFER ÄÄNELLÄ, JOKA TULEE PIKEMMINKIN SISÄLTÄSI, SAMALLA KUN JAUHAA SUUSSAAN IHMISPARKAA KUIN PURKKAA.
Anoonyymi:
"Nyt on ehkä sidekickin aika toimia. Niin tää menee piirretyissä."
Kirjoitat:
"Mun on vaikee kuvitella sua kun mä en tiedä minkä näköinen sä olet."
Anonyymi:
"Ajattele vaikka jotain huolestuneen näköistä luppakorvakaniinia."
Kirjoitat:
"Lucifer... ottaa... valtaansa... en ... näe!"
Anonyymi:
"Taistele!"
[[Vedä miekka tupestasi ja upota se Luciferin vatsaan. Rehellisyyden nimissä et yllä minnekään muualle.->välitilahelvetti]]
[[Anna pienen luppakorvakaniinin viedä paholaisen huomio->välitilahelvetti]]
[[Antaudu Luciferille.]]
</style>
<img
src= https://aurasweb.neocities.org/romero_01.jpg>
</div>
Anonyymi:
"Kiitos, sä oot mun sadoista miljoonista faneista se ainoa, joka ymmärtää minua, John Romeroa ja Doom-pelien sielua. Sanoo John Romero."
AVATTU UUSI ASE, BFG-9000
AVATTU CHAINSAW-ASE
AVATTU FIST
FISTBUMPATTU DOOMGUYTA
Kirjoitat:
"[[Ou jea.->doomvälitila2]]"
Anonyymi:
"Klassinen viime hetken pelastautuminen. Melkein deus ex machina, mutta me selvittiin omalla näppäryydellä."
Kirjoitat:
"Mitä se sarvipäinen setä oikein yritti sönköttää?"
Anonyymi:
"En mä tiedä, latinansuomea, suht yllättävä sekoitus. Lähdetään pois täältä."
Kirjoitat:
"Samaa reittiä takaisin ylös?"
Anonyymi:
"Mä olen kutsunut kotkat hakemaan meidät."
Kirjoitat:
"Kai sä tajuat että mä tulen meidän loppukeskustelun ajan pitämään sua jäniksenä?"
Anonyymi:
"Ja kai sä tajuat kuinka monessa elokuvassa ja kirjassa juuri kani on eläin, joka vie sut pois täältä, pois valheellisesta arjesta paikkaan, jossa sun mieli vasta todella aukeaa?"
Kirjoitat:
"Ihanaa että sä uskot tohon. Mutta se on totta. Ai niin. Nyt mä muistan. Myös siinä Sofian maailmassa taikuri on koko ajan nostamassa kania sieltä silinteristä. En muista, oliko sekin allegoria sille, että kun opiskelee ahkerasti asioita niin se tieto laajentaa ymmärrystä todellisuudesta."
Anonyymi:
"Sun pitää selittää se mulle. Mä en muista. Selitä matkalla."
[[Mene Sofian maailma (pitkä) -lankaan->Toisessa lukee: kuka sinä olet? Ja toisessa luki: mistä maailma tulee?]]
[[Lähde kotkilla pois manalasta->doomvälitila]]
Internet teki ilmestyessään yhdenlaisia asioita hyvin, se toi ihmisiä yhteen ja vapautti luovuuden, tarjosi informaatiota ja virtuaalisia oleskelutiloja.
Samalla se toi yhden uteliaan klikkauksen päähän tunkioita.
Tämä paikka edustaa sellaista tunkioita, joita ei tarvitse kuvailla. Kaikki me joskus ehkä ollaan vierailtu niillä, vahingossa ja tahallaan, kun ollaan haettu ylivirittyneelle mielelle vastinetta tai stimulaatiota.
Sellaista stimulaatiota, jonka jälkeen ei ole voinut kuukausiin kulkea rullaportaita, tai käyttää hissejä, tai ylittää monikaistaisia autoteitä, tai katsoa lähestyvää metroa, tai tutustua uusiin ihmisiin, kun jokaisella on matkalaukussaan potentiaalisesti luusaha ja huumausaineita.
Tämä kulmaus edustaa neutraalia välähdystä internetin brutaaliudesta. Se on pastellinsävyinen häivähdys nettisivuista, joita ylläpitivät ja ylläpitävät sadistit, suostumusta kunnioittamattomat perverssit, sosiopaatit, toisista hyötyjät, pahaan taantuneet ja satunnaiset kissantappajat. Tämä kohta edustaa paikkaa, jossa leikki loppuu ja muuttuu addiktioksi hädästä.
Jotta täältä pääsee pois, on puhdistauduttava. Dellattava internet-historia,
poistettava some, kuljettava metsään.
Aloitettava alusta.
Jätettävä äskeinen minä näytön äärelle, riisuttava hänet kuin märät vaatteet lattialle, joista alkaa kasvaa rairuohoa.
[[Aloita alusta->Aloitus]] Olet saapunut helvetin porteille. Ei näytä ihan liian pahalta. Toistaiseksi. Tunnelma on kyllä sähköinen, tai ehkä pitäisi sanoa kuumottava, sillä avaruusaseman ikkunoista näet aroja, joiden yllä liehuvat liekit.
Mars. Tuttu, kotoisa Mars.
Hengität ilmastointikoneen ilmaa ja painat haulikon rintaasi vasten. Kaikki on yhtäkkiä kotoista, ja kun astut askelen eteenpäin, korvanapeistasi kajahtaa Metallican No Remorse albumilta, jonka nimi on vapaasti käännettynä Tapa ne kaikki.
Olet valmis taisteluun, mutta ovatko muut pelaajat?
Vilkaiset ympärillesi. Olet laneissa kaverin mutsin makuuhuoneessa, jossa on lattioilla jatkojohtoja sikin sokin ja jonne on saatu mahdutettua yhdeksän valtavaa tietokoneen näyttöä.
Yksi on joukosta poissa, ja vetänyt sängyn hedelmäkuvioidun päiväpeiton päälleen. Nimimerkit ExtremeDudeson, Juustonaksu, ja ESkonna ovat vielä valveilla, jokainen heistä ready to go, keskittyneinä, unisina, hiukset geelistä pystyssä.
Pelit luovat kahdenlaisia tarinoita, on John Romero sanonut. On olemassa pelin sisällä tapahtuva tarina, kuten peleissä Life is Strange ja What Remains of Edith Finch. Mutta sitten on olemassa pelejä, joissa tarinan kertovat pelaajat sen ympärillä, ja tällainen peli oli juuri Doom, joka mahdollisti yhdessä kokemisen ja jaetut muistot: pelit venyvät koneilta ulos.
Romero mainitsee myös elektronisen urheilun turnajaismatsit, 90-luvun ja nollaluvun lan-partyt; pelien tuottamat valtavat ja eläväiset yhteisöt.
Doom on synnytti online-pelaamisen kulttuurin lisäksi kansainvälisen speedrun-verkoston, koska pelaajat pystyivät Doomissa ensimmäisen kerran näkemään ajan, jossa he suoriutuivat kustakin kentästä. Speedrun alakulttuuri ei ole löytänyt nopeusrajoituksiaan tänäkään päivänä, vaan ennätyksiä tehtaillaan uusiksi ikivanhoista ja puhkikuluneista kentistä.
Lisäksi Doom-pelien saavutettavuus ja lähdekoodien avoimuus on kannatellut peliskenessä pitkäikäisintä ja suurinta faniyhteisöä, jolla on vuosittain omat palkintogaalansa, Cacowardsit.
Nämä tällaiset tarinat pelin itsensä ympärillä - pelin, jossa avaruusolennot tulevatkin helvetin porteista ja vaikuttavat kristillisestä kuvastosta poimituilta ja sitten niitä listitään Tosi Isoilla Tykeillä - muodostavat itsessään sen siteen ja magian. Pelin kuitenkin täytyy itsessään olla hyvä, jotta se toimii yhteisön ja ystävyyksien siteenä.
Tai sitten ystävyydet muuttuvat pääasiaksi. Serverit sammuvat, itse tehty CS-kartta autioituu kävijöistä, online-jättimaailmat hylätään. Digitaaliset kaupungit raunioituvat ja muuttuvat välitilamaisiksi. Mutta on ystäviä, jotka muistavat, mitä se kaikki oli.
[[Eteenpäin->Klikkaa tästä, kun olet valmis]]Ahdistavat riitelyn äänet palaavat. Kuulostelet - ei mitään vakavaa, tällä kertaa puhdasta molemminpuolista nälvimistä.
Et toki tiedä, uskaltaisitko mennä riidan väliin.
Miksi ihmiset riitelevät?
Pienten ja heikompien läsnäollessa?
Pienet lapset kiukuttelevat, kun kokevat ylivoimaisia tunteita.
Niin.
Ei nörttikulttuuri ole lapsellista.
Aikuinen on oikeasti lapsenomaisessa tilassa silloin, kun hän ei hallitse ristiriitaa sisällään.
Alat suunnitella pakoa. Sinua huolettaa avata ovi: aikuisen raivon ja pienuuden kohtaaminen tuntuu pelottavalta ja vastenmieliseltä. Huone on kuitenkin suoja. Ollut jonkun suoja. Se voisi suojata nytkin, jos odottaisi yöhön saakka ja poistuisi vasta sitten.
Katsot ikkunaa ja katsot puuta. Pääsisitkö kiipeämään alas ikkunasta nuoren koivun avulla? Pieni pupu reppuselässä? Entä jos se säikähtää ja hyppää matkalla pois?
Samanaikaisesti ajatus puun varassa laskeutumisesta tuntuu nautinnolliselta ja maanläheiseltä. Jostein Gaarderin kirjassa Sofian maailma siteerataan saksalaista runoilijaa Goethea, joka painotti sitä, että ihmisen täytyy tankata historiaa. "Vain sillä tavoin sinusta tulee enemmän kuin pelkkä alaston apina...".
Mutta entä jos minä haluan olla pelkkä alaston apina.
Olla suuresti tietämätön, hämmästellä.
Ottaa pelkästään ruumiilla kevät.
[[Kiipeä puuta pitkin alas.]]
[[Livahda huoneen ovesta ulos.]]
Nouset ylös, olet tehnyt valintasi.
"Tiedätkö mitä todella tunsin, kun luin silloin teininä Sofian maailmaa," kysyt jänikseltä ja varmistat, että se on syvällä hupussa.
"Nyt mä muistan sen hyvin. Nyt se palautuu mulle mieleen, kiitos kysymästä."
"Musta tuntui. että mä olin uuden aikakauden kynnyksellä. Mä aavistin, että mä oppisin ajattelemaan sellaisella taajuudella, jonne mä en ennen ollut ylettänyt.
Tavallaan Sofian maailma oli kuin varhainen tietokonepeli. Mä todistin hämmästyttävää teknologiaa. Se tarina vei mut uudenlaisiin huoneisiin. Selvisin shakkipöydällä. Tajusin, että kaikki mitä mä tiesin mun siihenastisesta elämästä, mullistuisi pysyvästi.
Ja se kyllä vertautuu täydellisesti siihen, mitä mä koin, kun mä avasin ensimmäisen kerran jonkun Netscape navigaattorin selaimen.
Se oli mahtavaa. Se loi riippuvuutta, niin paljon siinä oli heti alkuun opittavaa ja katsottavaa.
Mutta todellisuudessa.
Lopulta se on laatikko. Massiivinen hiekkalaatikko, joka on kuitenkin erilaisista systeemeistä riippuvainen. Ja siellä käyttäydytään tietyllä tavalla.
Jokaisella huoneella on eri pelisäännöt.
Eikä se ei koskaan voita sitä kokemusta, mitä me saadaan kun me ollaan aidosti ihmisiin ja luontoon yhteydessä."
Otat kanin hupusta takaisin syliisi. Se haluaa nousta kasvojen korkeudelle ja tunnustella viiksillään ja kuonollaan leukaasi.
"Oletko valmis, Ystävä-kani?"
Hengität syvään ja keräät kaiken rohkeutesi. Tärkeintä on päästä nopeasti ulos ja ilman että nämä vieraat ihmiset näkevät, että varastat mahdollisesti heidän lemmikkinsä.
Lasket käden kahvalle, ja haluaisit karjaista, ETTÄ TURPA KIINNI KAIKKI TÄÄLLÄ ON PIENIÄ OLENTOJA KUULEMASSA, mutta painat pääsi kanin päätä vasten, ja astut ulos huoneen ovesta.
Lämmin valo ympäröi sinut. Otat juoksuaskelia ja peität silmäsi valolta, tunnet ulkoilman raikkauden ja auringon hehkun.
Juokset siihen.
Ryntäät valon syleiltäväksi.
Etkä ole yksin.
[[Kiitokset.]]
[[Palaa teoksen alkuun.->Aloitus]]Kirjoitat:
"Kummallekin on perusteensa. Indie-pelinkehittäjät ovat läpi koko pelien historiallisen olemassaolon luoneet pelejä, jotka hyödyntävät niin elokuvien, kirjallisuuden kuin kuva- ja videotaiteenkin konventioita. Näissä teoksissa yhdistyvät niin monet marginaalisemmatkin taiteenlajit, että kokemuksina ne ovat sekä kokeellisia että täysin uudistavia.
Esimerkiksi FMV-pelit, joissa käytettiin 1990-luvulla oikeita näyttelijöitä H.R. Gigerin maalaamissa virtuaalisissa lavasteissa onnistuivat luomaan jotain todella kummallista, alitajuista ja psykologisesti lähes selittämätöntä. Erityisesti silloin, kun tietokonepelejä vielä tehtiin, ne tekniset harppaukset jollain alueella ja vielä nuori tekniikka toisaalla loi mahtavia cocktaileja. Pelit saattoivat olla jossain määrin valokuvarealistisia, ja sitten ne törmäsi sellaiseen huonosti renderöityyn käsityöhön, ja sitten taas tekstit ja tarinat saattoivat olla uskomattoman tasokkaita ja kiinnostavia, koska tekstillä paikattiin muita puutteita.
Samalla arvostan viihdetaiteilijoita ja mietin, tarvitseeko meidän edes taiteessa pyrkiä muuhun, kuin tunteiden jakamiseen ja niiden synnyttämiseen. Mietin laulaja Kikkaa jollain risteilyllä, jossa hän pystyy tuomaan iloa ihan jokaiselle. Ajattelen yhtä vanhusta, joka kävi jokaisella Nylon Beatin keikalla ja halusi Nylon Beatin sanoitukset omaan hautakiveensä.
Mä uskon oikeesti, että kun ihminen kuolee, hän ajattelee iskelmämusiikin sanoituksia tai paikalle tulevat lähimmäiset ajattelevat yksinkertaisia, pop-laulajien liikuttavia sävelmiä. Siinä hetkessä voi sanoa, että just tämmöinen yksinkertainen ja mieleenpainuva taide ylittää elämän ja kuoleman rajan."
Anonyymi:
"Anteeks what. Mun on pakko tarttuu tohon. Minkä seuraavista sanoituksista SÄ ottaisit sun hautakiveen?
[[Hei mun on pakko tehdä comeback
Vaikka erottiin, en sano vielä kuulemiin->sama2]]
vai
[[Seksi vie ja taksi tuo->sama2]]
tai
[[En tahdo siihen vankilaan
Syyttömän sydän kahlitaan
Mä pidän sen mun vapauden
Mä oonhan syytön syytön syytön syytön niin->sama2]]
tahi
[[Talon seinissä paukkuu
Kun ovelleni on
Taas joku tullut kuolaamaan->sama2]]."
San. Risto Asikainen
Kirjoitat:
"Jeesusmaaria. Nää on ihan kirottuja hautakiviä kaikki. Sitä paitsi tossa on kaksi sitaattia samasta biisistä."
Anonyymi:
"Mun mielikuvitus ei oikein riittänyt mutta vaelsi jonnekin keskiajalle. Mutta myönnän, että mä oon aina ollut aika cursed child."
Kirjoitat:
"Summonoit kyllä itsestäsi jonkinlaisen necromancerin esiin."
Anonyymi:
"Varsinaiseen aiheeseen. Mun haudanvartijan lyhty alkaa hiipua."
Kirjoitat:
"Mä pidän siitä, että susta välittyy mulle sekä teinimäinen olemus että keskiaikaisen luostarimunkin hahmo.
Sunder on siis lisäosakokoelma alkuperäiseen Doom 2-peliin. Ne ovat käsittämättömiä arkkitehtonisia suuruudenhulluja megastruktuureita.
Yksi niistä kartoista muistuttaa geometrialtaan ja väritykseltään mehiläispesää. Ja se mehiläispesä kuhisee hyönteisiä, tai tässä tapauksessa vihollisia. Ne kartat ovat kauniita kanjoneita helvetissä, osa niistä on doomimaisesti hyvin lihallisia - ihan kuin olisit elävän ja hengittävän organismin sisällä, kuin valaan vatsassa. Mä mietin ehkä jonkinlaista katedraalia, kun mä kuvaan ajattelen näitä.
Ja vihollismäärä on niin hurja, että pelaajan täytyy olla todella taktinen, säästää ammuksia ja olla vain epäinhimillisen nopea."
Anonyymi:
"Tää vaikuttaa lopulta aika yksinkertaiselta."
Kirjoitat:
"Sunder tarkoittaa irti repimistä, erottelua tai paloittelua tai sitä, että jokin on haljennut kahtia. Insane Gazebo auttoi uusia maailmojen luojia ajattelemaan aivan kuin uudella tavalla, aivan kuin kookospähkinä olisi ensimmäistä kertaa saatu auki. Kartantekijät alkoi jäljitellä tällaista insane tyyliä, jotka oli todella vaikea läpäistä ja joiden skaala oli ennenkokematon.
Ja kuten hyvästä taiteesta tiedämme, ne eivät olisi mitään ilman taiteen kokijoita. Syntyi vuoropuhelua pelaajien ja arkkitehtien välille."
Anonyymi:
"Aivan."
Kirjoitat:
"Yksi pelaaja oli ylitse muiden. Hän oli Doom-foorumilaisten vanha tuttu. Nuori norjalainen speedrunnaaja, joka oli siihen mennessä onnistunut keksimään asioita, joita ei ollut ajateltu kahteenkymmeneen vuoteen."
Anonyymi:
"Tää noudattaa ihan jonkun sadun kaavaa."
Kirjoitat:
"Nää Insane Gazebon tekemät Sunder-kartat vaativat läpäisemiseen säännöllistä harjoittelua, kokeilun kautta satoja epäonnistumista, parviälyä oikeanlaisen strategian luomiseksi ja näppäinherkkyyttä. Ja sit lopuksi ehkä vähän yllättäen, yhteistyötä."
Anonyymi:
"Yhteistyötä harrastajaporukassa?"
Kirjoitat:
"Yhteistyötä helvetin demonien kanssa. Ja tässä yksi pelaaja oli ylitse muiden.
Zero Masterin strategia on väsyttäminen. Mä vedän nyt mutkia todella suoraksi sanomalla, että Zero Master -niminen kulttipelaaja tulee paikalle, kaivelee hammastikuilla hampaitaan ja asettuu sitten syrjään katsomaan, kuinka nämä pahan komppaniat tuhoavat toisiaan. Hän käy vähän härnäämässä niitä pahimpia vihollisia joilla on karseimmat tykit, ja ohjaa ne tykinkuulat sitten vastustajien armadaan."
Anonyymi:
"Toimiiko tuollainen aina, kuulostaa aika helpolta?"
Kirjoitat:
"Sunder-kartat ovat usein labyrintteja. Se on itse asiassa vaikeaa, ja vaatii satoja, ellei peräti tuhansia kokeiluja. Ajoitus on tärkeetä, ja kaikessa pitää toimia laskelmoidusti."
Anonyymi:
"Miksi ne kartat on labyrintteja? Mulle tulee taas vain nämä keskiaikahommat mieleen, jolloin labyrintissa kuljettiin pää painuksissa viitan huppu silmillä kohti labyrintin keskusta. Ja keskustassa tuli vastaan oma tai Jumalan syntymä, ehkä valaistuminen."
Kirjoitat:
"Jos vielä haluat koukata Daidaloksen labyrintissa juttelemassa Minotauruksesta ja [[House of leaves->Ultraviolence - täällä me puhutaan myhouse.wad -lisäosasta ja House of Leaves -kirjasta]]-kirjasta, niin voidaan jatkaa tuolla kanavalla.
Anonyymi:
"Miksi Sundereita kutsutaan slaughtermapeiksi, jos ne kerran on sun mielestä ennen kaikkea arkkitehtonista tilataidetta?"
Kirjoitat:
"Hyvin kirjoitettu. Pidän ja kammoan sanaa slaughter ja mielestäni sana teurastus säilyttää saman foneettisen aggression ja painajaismaisuuden. Ja oon samaa mieltä, että tunne siitä käsittämättömästä tilasta on suurempi kuin kokemus kuolemanpelosta. Oikeesti mä pelkään jossain Simssissä huomattavasti enemmän sitä, että mun hahmo kuolee.
Eli oot oikeessa, mun mielestä Sunder-mapit ovat kuva- ja osallistavaa tilataidetta. Mut ehkä pelaajafoorumeilla ei ajateltu että tämä on nyt jotain, jossa tarvitsisi käyttää akateemisia termejä. Ehkä he näkivät siinä ennen kaikkea haasteen, eli jatkuvan pelaajien teurastuksen."
Anonyymi:
"Voiko kuolemisen kokemukseen kyllästyä?"
Kirjoitat:
"Jossain määrin kuolemiseen harjaantuu. Osalla meistä ihmisistä on sen verran sensorinen yhteys siihen virtuaalisesti luotuun pelihahmoon, ettei sitä pysty täysin erottamaan fyysisestä kehosta. Tää voi ilmetä poikkeuksellisena stressinä, muilla ehkä vaan turhautumisena."
Anonyymi:
"Voiko tää liittyä siihen, että paljon ammuskelu- ja strategiapelejä pelaavat hakeutuvat esim. jenkeissä armeijan palvelukseen?"
Kirjoitat:
"Vaikka pelitaidoista voi olla jotain hahmotuksellista lisähyötyä sodassa ja varsinkin droonien ohjaamisessa, on selvää, että se todellinen kokemus vie kyllä kaikki harhaluulot. Tai niin mä olen ainakin lukenut."
Anonyymi:
"Mutta Sunderin kaltaisissa sokkeloissa olet kuolematon?"
Kirjoitat:
"Se on visuaalinen fantasia."
Anonyymi:
"Eikö kategorisesti melkein kaikki taide mene ton visuaalisen fantasian alle? Sori mä kyselen nyt aika paljon."
Kirjoitat:
"Henkkohtasesti itselleni kaikkein suurimpia taidekokemuksia tarjoaa kyl[[raskas musiikki->"Mä uskon, et kaikki liittyi rokkiin, hevimetalliin ja pikkuporvarilliseen tukehduttavaan elämäntyyliin.""]], mutta siihen fanitukseenkin liittyy kyllä myös se näyttävä provosoiva tyyli niin vaatetuksessa kuin kuvituksessa.
Mutta siis. Yhteenvetona. Sunder-lisäosien legendaarinen suunnittelija on luonut nämä käsittämättömät maailmat ennen kaikkea yhteisölleen. Hän ei oo pyytänyt mitään, mutta antanut kaiken. Ja näiden karttojen olemassaolo on edelleen suurelta yleisöltä piilossa, ja ehkä olkoon sitten niin. Mulle on ihan ok, että jokin taide on multa tavoittamattomissa, mutta siksi mua naurattaa aina kaikki väkivaltaiset kanonisoinnit. Kun ei taidetta silleen voi laittaa palkintopallijärjestykseen varsinkin, kun järjestäjätahojen tiedot ovat aina puutteellisia.
Mä väitän, että mitä syvemmältä me louhitaan nimenomaan internetin taidetta ja pelaamiseen keskittyviä alakulttuureja, sitä suurenmoisempiin teoksiin me törmätään.
Ja kuinka internetin visuaalinen ja kollektiivinen taide dank memeistä lähtien on kauan sitten synnyttänyt niin pökerryttäviä ja monta vuotta rakennettuja virtuaalisia ekosysteemeitä, että olisi huutava tarve sille, että joku taho näitä arkistoisi, eivätkä ne olisi vain yksittäisten ylläpitäjien ja harrastajien vastuulla.
Mutta pahoin pelkään nykyisten teknologiajättien verkossa - ne haluavat omistaa kaiken ja pyyhkiä kaiken, ne haluavat trademarkata kaiken ja ottaa palansa heille kuulumattomasta kakusta. Sellainen on webbi nykypäivänä."
Anonyymi:
"Kiitos palopuheesta."
Kirjoitat:
"Ole hyvä."
[[Eteenpäin->doomvälitila]]
Kirjoitat:
"Piirtää sut?"
Anonyymi:
"No kun sä kysyit, miksi mä pidin niin paljon Dollz Manian kaltaisista nettisivuista. Ni mä tajusin, että sellaisten kiiltokuvien ja pikselinukkejen avulla hahmotin itse, kuka mä olen."
Kirjoitat:
"Okei, miten mä piirrän sut?"
Anonyymi:
"Mä levitän sun eteen kirjoittamalla naulakon, josta saat valita mulle asusteet ja vaatteet."
Kirjoitat:
"Okei."
Anonyymi:
"Sä luot mulle mun piirteet peiliin, jota mä katson itseäni. Musta se tuntuis miellyttävältä."
Kirjoitat:
"Entä jos mä teen susta jonkun Pelle Hermannin?"
Anonyymi:
"Eiku mä valikoin kaiken mun nykyisestä vaatekaapista. Niin kuin Barbie. Mä en omista mitään kauheen rohkeeta."
[[Siirry anonyymin vaatehuoneeseen.]]
Anonyymi:
"Okei, aloitetaan ylävartalosta, mä oon tuonut tänne esille vähän takkeja. Sori, tää on se väripaletti. Ja hei, kiitos!"
[[Musta nahkatakki, vyötäröön asti, pusakkamainen. Ehkä 80-luvulta.->Cool]]
[[Musta uusi moottoripyörätakki, myötäilevä.->Cool]]
[[Musta huppari. Edessä taskut, ei logoja tai printtiä. Aavistuksen nuhjuinen, käytön jälkiä.->Cool]]
[[Mustanharmaa saumaton perusvillapaita. Laadukas.->Cool]]
[[Musta farkkuliivi. Opeth-patchi selässä. ->Cool]]Kirjoitat:
"Näähän on tällaisia peruscooleja vaatteita. Mut ajattelen nyt sut tietenkin jonnekin kyykistelemään ilman housuja."
Anonyymi:
"No korjataan ensi tilassa se asia."
[[Mustat suorat kangashousut.->Helppo]]
[[Mustat nahkahousut, jotka ovat haaroista väljät ja aavistuksen pussimaiset. Kultainen ankkurinappi.->Helppo]]
[[Mustat farkkushortsit, puolipitkät.->Helppo]]
[[Mustat farkut, myötäilevät.->Helppo]]
[[Löysät mustat farkut ruskealla vyöllä.->Helppo]]Kirjoitat:
"Oikeesti I love this for you mutta mä voin joskus tehdä sulle livenä värianalyysin, jos haluat. Varmasti löydetään sulle ihan vaikka lähellä mustaa olevia murrettuja sävyjä."
Anonyymi:
"Ai joku tuhkanharmaa vai? Ei kiitos. Hattu vai ilman hattua? Lätsällä vai ilman?"
Kirjoitat:
"Mun tarttis tietää silloin että minkälaiset hiukset sulla on?"
Anonyymi:
"No saat valita:"
[[Nick Carter -jakaus, lyhyet hiukset, vaalea->Tukka]]
[[Sama, mutta tummanruskea->Tukka]]
[[Sama, mutta näkyvät vaaleat raidat->Tukka]]
[[Siili->Tukka]]
[[Pitkät punaiset hiuksat, lainehtivat->Tukka]]
[[Pitkät mustat hiukset, suorat->Tukka]]
[[Pitkät vaaleat hiukset, lainehtivat->Tukka]]
[[Afro, ruskea->Tukka]]
[[Afro, yksityiskohtia ja värikkäitä yksittäisiä raitoja->Tukka]]
[[Afro, musta->Tukka]]
[[Päänmyötäiset pikkuletit->Tukka]]
[[Lyhyet mustat muotoon leikatut hiukset->Tukka]]
[[Lyhyet muotoon leikatut vaaleat hiukset->Tukka]]
[[Lyhyet muotoon leikatut violetit hiukset->Tukka]]
[[Kalju->Tukka]]
[[Kihara, vaalea, lyhyt->Tukka]]
[[Kihara, punertavanruskea, lyhyt->Tukka]]
[[Kihara, tumma, lyhyt->Tukka]]
[[Vaalea, pitkä, kihara->Tukka]]
[[Kastanja, pitkä, kihara->Tukka]]
[[Musta, pitkä, kihara->Tukka]]
Kirjoitat:
"Ehkä?"
Anonyymi:
"Hyvä, nyt joku paita kerrastoksi."
[[Valkoinen kauluspaita.->Paita]]
Kirjoitat:
"Ei oo totta, rohkeaa!"
Anonyymi:
"Ei nyt ihan tårta på tårta."
[[Musta nyöritoppi.->Paita]]
Kirjoitat:
"Here we go again."
[[Musta poolopaita->Paita]]
[[HIM:in bändi-teepaita. Siinä Ville Valo muotoilee mustavalkoisessa filmikuvassa savesta pirun hahmoa.->Paita]]
Kirjoitat:
"Ok. Niche."
[[Musta napapaita, hihallinen. Etumuksessa valkoinen tribaali, joka esittää lohikäärmettä,->Paita]]
Kirjoitat:
"Nyt mä tajuan. Me ollaan nollarin alussa taas."
Anonyymi:
"Valitse kengät. Huom. Mulla on sukat, paitsi en tietenkään laita noihin sandaaleihin tai korkokenkiin."
[[Mustat tolppakengät.->kenkä]]
[[Mustat skeittikengät.->kenkä]]
[[Mustat korkokengät.->kenkä]]
[[Mustat paksut lenkkarit. Näyttää vähän turvakengiltä.->kenkä]]
Anonyymi:
"Hei ei arvostelua."
[[Mustat maihinnousukengät.->kenkä]]
[[Mustat nahkasaappaat.->kenkä]]
[[Mustat korolliset saappaat.->kenkä]]
[[Ruskeat sandaalit, joissa on keskellä opaali nahkanyöreissä->kenkä]]Kirjoitat:
"Joihinkin näihin sopisi paremmin hame. Heitä optiot."
Anonyymi:
"Näissä mä vaihdan sitten sukkahousuihin. Tai olen ilman. En tiedä vielä."
[[Pidät housut.->hame]]
[[Vihreän rusehtava skottiruutuinen lyhyt kangashame.->hame]]
[[Musta pidempi, aavistuksen rypytetty mekko.->hame]]
[[Viininpunainen nahkahame.->hame]]
[[Lyhyet farkkushortsit, tehtyä kulumaa.->hame]]
[[Batiikkimekko, pitkä.->hame]]
Kirjoitat:
"Sellainenkin!"
Anonyymi:
"Menneisyydestä."
Kirjoitat:
"Pitikö olla joku lätsä vielä?"
Anonyymi:
"Mulla ois myös asusteita. Mutta en haluaisi ylipukeutua. Siistin vain tukan ja laitan jotain hyvää tuoksua. Eikö se riitä?"
Kirjoitat:
"Jos mä saan valita tuoksun!"
Anonyymi:
"Näissä on kaikissa vähän sitä ja tätä. Vaikee kirjottaa. Mä kerron päätuoksun, ookoo?"
Kirjoitat:
"Mä oon valmis."
Anonyymi:
[[Myski, mut ei mitenkään tunkkainen.->tuoksu]]
[[Appelsiini, mut myös tosi maltillinen.->tuoksu]]
[[Ruusu. Jokseenkin huumaava.->tuoksu]]
[[Vanilja, Ehkä vähän esanssinen, mut kivan karkkinen.->tuoksu]]
[[Jasmiininkukka, aavistuksenomainen.->tuoksu]]
[[Orkidea.->tuoksu]]
Kirjoitat:
"Kuhan sit vaan laitat asiallisen määrän. Ihmisille voi tulla migreeni noista."Kirjoitat:
"Nuuh."
Anonyymi:
"No onko nyt hyvä?"
Kirjoitat:
"Niin, mä en varsinaisesti voi haistaa sua täältä ruudun takaa. Enkä oikein edes hahmota, että miltä näytät."
Anonyymi:
"Oonko mä kuitenkin nyt sun mielestä valmis?"
Kirjoitat:
"Valmis minne?"
Anonyymi;
"Valmis keikalle, tietenkin."
Kirjoitat:
"Mihin sä oot matkalla?"
Anonyymi:
"Mä muistan siitä yhden kohdan siitä Sofian maailmasta. Mä alleviivasin sen korostustussilla. Tää saattaa kuulostaa vähän tekotaiteelliselta, mutta se menee näin;
'elämä on ikävää ja juhlallista. Me pääsemme ihmeelliseen maailmaan, tapaamme täällä toisiamme ja kuljemme hetken yhdessä. Sitten eroamme ja katoamme äkkiä ja järjettömästi kuin tulimmekin.'"
Kirjoitat:
"Sä et kuulosta yhtään vanhalta itseltäsi."
Anonyymi:
"Kiitos. Kiitos kun puit mut."
Kirjoitat:
"Nytkö lähdet?"
Anonyymi:
"Lähde mun mukana."
[[Valot alkavat himmetä. Kuulet kaukaista soittoa.->kummallisia, aavemaisia]]
(Gaarder, 1994)*Anonyymi:
"No siinä ei ollut paljon hajontaa, myönnän! Mutta hyvä että oli leopardin turkin värityksessä valinnanvaraa."
Kirjoitat:
"Ihana valinta."
Anonyymi:
"Kiitus."
Kirjoitat:
"Me lähdettiin ehkä nyt vähän sivuraiteelle."
Anonyymi:
"Tällaistä tää chättäily aina on. Ei se oo vakavaa."
Kirjoitat:
"Suloinen sivuraide. Ei haittaa."
Anonyymi:
"Oot sä lukenut S.E. Hintonin hevoskirjaa Kesyttömät?"
Kirjoitat:
"Onko sama tekijä joka kirjoitti Me kolme ja jengi, jossa yksi päähenkilöistä kuolee? Jenkki ja nuortenkirjailija?"
Anonyymi:
"Mulla on täällä hyllyssä tää Kesyttömät. Siinä on nuori mustatukkainen mies kannessa, joka kantaa radiota mukanaan talleilla. Jonkinlaista kovista tässä haettu boomboxin kanssa."
Kirjoitat:
"Muistan jotain. Mutta eikö tää ollut aikuisille tai nuorille aikuisille suunnattu?"
Anonyymi:
"Hienoin hevoskirja jonka olen lukenut. Tää päähenkilö tässä on sellainen, ettei kukaan sitä siedä eikä kukaan tule hänen kanssaan toimeen. Hänet lähetetään sitten maaseudulle rauhoittumaan.
Ja sit se ystävystyy hevosen nimeltä Tähti kanssa, ja se Tähti heittää sen selästä ja kaikkea tällaista. Joka tapauksessa lopulta Tähti kuolee tulipalossa onnettomuudessa eikä tää päähenkilö saa pelastettua sitä sieltä."
Kirjoitat:
"Okei miksi tällainen tarina."
Anonyymi:
"Pidin siitä, että päähenkilö tunnisti itsensä syvästi tässä eläimessä ja näki sen sen temperamentissa ja luonteessa palan itseään."
Kirjoitat:
"Joo mut ei kai tässä ollut sellaista opetusta että jääräpäisyydestä seuraa jotain fataalia?"
Anonyymi:
"Ei minusta, ennen tätä ikävää käännettä päähenkilö oppii pitämään hevosesta huolta. Kummatkin hyväksyvät toistensa vaikeat luonteet ja lähentyvät. Tähden kuolema taas herätti päähenkilön pohtimaan elämän ainutkertaisuutta ja merkityksellisyyttä."
Kirjoitat:
"No mutta uskaltaako tuollaisen kokemuksen jälkeen enää avata sydäntään ja luottaa?"
Anonyymi:
"Ehkä se yhteys ja sitten myös menetys herätti siitä itseriittoisuudesta. Että toiseen olentoon kiintyminen on syvästi palkitsevaa, vaikka se on myös riskialtista."
Kirjoitat:
"Mun pitää lukea toi kirja."
Anonyymi:
"Noin sanotaan aina, eikä kukaan oikeasti ikinä lue yhtään mitään kenenkään suosituksia."
Kirjoitat:
"Lukeminen jäi lapsuuteen ja nuoruuteen. Haluun samaa mielekkyyttä mun arkeen mitä silloin koin. Suurta hämmästystä. Investoitumista johonkin hurjaan mysteeriin."
Anonyymi:
"Muistatko Klaani-sarjaa?"
Kirjoitat:
"No siihen olin tosi investoitunut."
Anonyymi:
"Mulla oli Klaanin Virallinen Fanijäsenyys. Sain joltain viralliselta taholta oikein sellaisen henkilökortin, johon sain kirjoittaa nimeni. Ostarin Rottien jäsen."
Kirjoitat:
"Näille taitaa olla vielä suomalaiset nettisivut olemassa. Kannattaa tsekata. Todella hienot."
Anonyymi:
"Oho vau! Tuollaisiin HTML-sivuihin omatkin taidot ehkä riittäisivät. Kiitos."
Kirjoitat:
"Nuoruudessa tota sälää riitti. Meillä oli kirjat, joita tipahteli postiluukusta. Nuortenlehdet, Demi ja Suosikki. Meillä oli noita fanikerhoja, josta sai sitten sitä rihkamaa. Puhelimesta pystyi vain puhella toiselle. Meillä oli filmi- ja digikamerat, ja varhainen nettikin vaati jonkinlaista käsityötä ennen kuin pääsi hengaamaan. Se kustomointi oli välillä rajatonta. Herranjumala mulla soi nettisivuilla musiikkia."
Anonyymi:
"Niin, mä muistan. Mä latasin sen biisinauhan sinne. My Immortal."
Kirjoitat:
"Ei sitä voi käsittää jos ei elänyt sitä."
Anonyymi:
"Mut hei, kerro noista Laura-kirjoista, vaik mun pitää kyl tässä vaiheessa vähän teeskennellä kiinnostunutta, koska mä en tiedä niistä mitään."
Kirjoitat:
"Okei. Reiluu. Mä jaan sulle emotionaalisesti tärkeimmät pointit."
Anonyymi:
"Kolme pointtia?"
Kirjoitat:
"Älä riko tätä haurasta lapsuuden ja nuoruuden kuplaa, joka me ollaan yhdessä juuri varovaisesti puhallettu..."
Anonyymi:
"Okei. Viva forever."
Kirjoitat:
"Laura-kirjat kertoo, kaikessa yksinkertaisuudessaan, päähenkilönsä itsenäistymisestä. Se itsenäistyminen niissä kaikissa kirjoissa on mun mielestä yllättävän kivuliasta, tai niin mä sen koin.
Koska mä luin niitä kirjoja julkaisujärjestyksessä, jouduin odottaa pahimmillaan vuosia että saisin selvyyden jostakin Lauraa kohdanneesta ongelmasta.
Ja niistä ongelmista lopulta suurin oli, kun Lauran paras ystävä alkaa hyljeksiä tätä.
Jennan käytös muuttuu selittämättömästi kesken pitkää kirjasarjaa.
Nyt aikuinen osaisi varmaan lukea siinä Jennassa paljon kasvukipua. Luonnollisia murrosikään liittyviä vaiheita, surua jaitsensä etsimistä ryhmässä.
Eikä yhtään auta, että Tuija Lehtinen kirjoitti siitä Laurasta samanlaisen päähenkilön kuin Barbie on omassa universumissaan. Sen Lauran ylivoimaisuuden rinnalla kuka tahansa kokisi itsensä näkymättömäksi. Se on sellainen sarjaonnistuja.
Poikkeuksellisen Lauran ja Jennan suhteesta tekee se, että he eivät kirjasarjan loppupuolellakaan varsinaisesti kohtaa. Tai että se kohtaaminen sisältää lopulta merkittävän määrän ohipuhumista, selittämättömyyttä ja sen hyväksyntää, että Laura ja Jenna ovat lopullisesti erillään ja erilaisia."
Anonyymi kirjoittaa:
"Kuulostaa mulle ihan tyypilliseltä kasvutarinalta."
Kirjoitat:
"Jennan käytöstä ja yhtäkkistä vetäytymistä, suoranaista halveksuntaa Lauraa kohtaan, ei selitetä monen kirjan aikana. Eli kirjasarjan fanit joutuivat oikeasti pohtimaan niitä niiden välejä yksinäisyydessä.
Laura jopa kerran näkee Jennan näköisen hahmon, kun hän on kielikurssilla Lontoossa.
Mutta ei se oo Jenna. Samanlainen reppu vain. Samanvärinen tukka, figuuri.
Laura alkaa nähdä häivähdyksiä, kangaistuksia ystävästään, niin syvää on hänen kaipuunsa. Kyseessä voi olla nyt jälkikäteen mietittynä jopa aika traumaattinen prosessi."
Anonyymi:
"Tai ehkä se oli lukijan surua. Lapset ja nuorethan kokee tunteet suuremmin."
Kirjoitat:
"Ensimmäistä kertaa rakastuminen oli koko elämää järisyttävä kokemus. En ole toipunut siitä vieläkään. Voiko kukaan toipua?"
Anonyymi:
"Riippuu varmaan kuinka inhottavaan henkilöön se kohdistui."
Kirjoitat:
"Okei, mä keksin vielä parempaa tai pahempaa. Ensimmäistä ystävän petosta ei koskaan unohda."
Anonyymi:
"Sä et ehkä tajunnut sitä, mutta mä jäin todella odottamaan sinua."
Kirjoitat:
"Niinkö?"
Anonyymi:
"Eikä tässä oo taustalla mitään ivallista tai pahantahtoista. Mä vain yksinkertaisesti kadotin mulle erittäin tärkeän ihmisen kaikessa muutoksessa."
Kirjoitat:
"Tajuathan että mun on todella vaikeaa pyytää anteeksi, jos mä en tiedä kuka sä olet."
Anonyymi:
"Ei mitään syytä pyytää anteeksi. Ennen kaikkea mä menetin sinut, koska tekniikka muuttui. Informaatio muuttui. Menit yläasteelle, muutit ja aikuistuit."
Kirjoitat:
"Laura Lehtinen piinasi nuoria lukijoitaan vuosia Lauran ja Jennan ystävyyden kohtalolla ja eron syyllä vuosia. Ja lopulta se aiemmin petokselta tuntunut välirikko olikin vain..."
Anonyymi:
"Normaalia kypsymistä?"
Kirjoitat:
"Se on sitä mitä meille minun huomaamattani varmaan kävi."
Anonyymi:
"Siksikö me koetaan nostalgiaa? Ei sen takia, että kaikki olisi ollut ennen paremmin, vaan siksi, että kokemisen hetkellä se kokeminen itsessään on ollut niin voimakasta? Koska lapsena ja nuorena tunteet olivat niin absoluuttisia varsinkin, kun kokemukset voivat olla ensimmäisiä?"
Kirjoitat:
"Kun nostalgiaa käytettiin sanana kirjoitetussa muodossa ensimmäisen kerran, sitä käytettiin koti-ikävän yhteydessä. Sotilaat kärsivät parantoloissa tästä tutkimattomasta oireilusta. Kotiseutuikävästä. [[Lapsuuden viattomuudesta.->Klikkaa tästä, kun olet valmis]].